Roolipelit kännykän tilalle Markku Soikkeli tutkii ilmiöiden kulttuurihistoriaa

kirjat

M

arkku Soikkeli määritellään kirja-aktivistiksi esseekokoelmansa

Hyvästä on helppo pitää takakannessa. Kokoelmasta käy ilmi, että hän on niitä harvoja kirjallisuudentutkijoita, joilla on atk-koulutustakin.

Soikkelin ote on kulttuurikriittinen. Kännyköitä hän pitää pelkkänä häiriötekijänä ja harhana maailman hallitsemisesta. Kännykän ansiosta suomalaisessa kesässä on "niin paljon keskeytettyjä yhdyntöjä, että Nokian voisi haastaa oikeuteen väestöpolitiikan murentamisesta".

Kirjan kulttuurikritiikki tarkoittaa joskus huolimattomia yleistyksiä, mutta myös mainioita kiteytyksiä. Soikkeli suosii kärjistyksiä, poleemisia piikkejä. Hänen mukaansa Ylen ykköskanava on oikeastaan pelkkä BBC:n portaali. Roolipelaaminen on harvoja myönteisiä asioita "kaukosäätimen mielivaltaa kunnioittavassa kulttuurissamme", koska siinä kaikkien on kuuluttava sekä yleisöön että osallistujiin.

Esseiden mukaan kulttuurin sisältöä tärkeämpää on osallistua joukkokokemukseen, jonka esimerkiksi elokuvan markkinointi saa aikaan. Katsomalla televisiosarjaa pääsemme osallisiksi virtuaalisesta yhteisöstä.

Tiiviimmillään Soikkeli tuottaa kulttuurintutkimuksen aforistiikkaa: "Naiset kirjoittavat sinkkumarkkinoista, miehet markkinasinkuista", kuuluu huomio viime vuosien kirjallisuudesta. Kännyköitse ja internetin keskustelupalstoitse käydään keskusteluja vieraiden ihmisten välillä. "Ironia on korvannut tyylitajun".

Joissain kirjoituksissa levottomasti liikkuva kulttuuritutkija saa väistyä, ja sijan saa huoli maapallon tilasta. Soikkeli kaipaa lisää ekotrillereitä, mutta ei käsittele

Risto Isomäen kirjoja.

Kirjallisuudesta Soikkeli tekee teräviä huomioita, mutta jättää samalla tunteen, että hän säästelee analyyseja. Monen mieskirjailijan teokset Soikkeli leimaa nuorisoromaaneiksi, joissa on puberteettista raivoa ja ambivalentteja asenteita.

Tällaisen väitteen tueksi olisi hyvä lukea havainnollistava analyysi jostain romaanista. Tulkintaa kaipaa myös väite: "proosarunon kirjoittaja pilkkaa salaviisaasti lukijan hyväuskoisuutta".

Soikkeli tahtoo selvästikin olla pikemmin kulttuuri-ilmiöiden luotaaja kuin tyylitajuinen kirjallisuudentutkija. Siksi hän ottaa aiheekseen vaikkapa karvoituksen. Länsimaissa viholliskuva on kernaasti karvainen ihminen tai otus. Se huomio on tehty aiemminkin, mutta Soikkeli lisää: nykyisin syynä on myös kaupallisen elokuvan tarve näyttää, miten realistisia tietokoneanimointeja voidaan tehdä, ja siihen karvoitus on omiaan.

Näin syntyy epäsystemaattisia, epäsovinnaisia pikahistorioita kaikenlaisten ilmiöiden kulttuurihistoriaan, tai pikemmin kulttuurisen merkityksen historiaan. Sellaisia on kyllä hauska lukea. Vielä paremman kirjasta olisi saanut, jos joihinkin asioihin olisi syvennytty parin sivun verran pitempään ja jos esseiden tyyli olisi hivenen hiotumpaa.

Jukka Koskelainen

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi