Rooman alkulähteiltä löytyy nainen

Le Guin päivitti Vergiliuksen eepoksen naisnäkökulmasta

U rsula K. Le Guin on moneen otteeseen palkittu amerikkalaiskirjailija, joka tunnetaan erityisesti fantasia- ja tieteistuotannostaan. Tuoreessa Lavinia-romaanissa hän tarttuu Rooman valtakunnan varhaishistoriaan mukaillen Vergiliuksen traagista Aeneis-runoelmaa.

Le Guinin visiossa päähenkilö ei kuitenkaan ole Troijan tuhoa paennut sankarihallitsija Aeneas, vaan italialainen Lavinia, joka esiintyy Vergiliuksen teoksessa häviävän pienessä, mutta silti tärkeässä, roolissa. Hän on kuninkaantytär, jonka tavoittelu saa kosijat sotimaan keskenään.

Alkuperäistekstin pahvinohuesta seinäkukkasesta muotoutuu Le Guinin käsittelyssä vahva ja täysipainoinen naishahmo, naarassusi, joka ei alistu muiden ohjailtavaksi vaan ottaa kohtalon omiin käsiinsä. Siltä osin kuin se Vergiliuksen kirjaamissa raameissa on mahdollista.

Jatkuvien taisteluiden ja rajakahakoiden sijaan kirja keskittyy kuvaamaan roomalaisten esi-isien arkea sellaisena kuin se kenties on saattanut olla. Siihen kuuluu riittejä ja uskomuksia, kuoleman kosketusta, ystävyyden ja uskollisuuden ulottuvuuksia, naisten asemaa yhteisöissä sekä keskusteluja etiikasta ja vallasta.

Mistä kumpuaa miesten loputon tappamisen halu? Epävarmuudesta, ajattelemattomuudesta vai silkasta ahneudesta?

Eikö hallitsijan tärkein tehtävä ole toimia kansansa, ei itsensä hyväksi? Mikä määrittää sankarin?

Feministisestä näkökulmasta tarkasteltuna vanhat myytit päivittyvät uuteen uskoon. Pelkillä aseilla ei todellisuutta muovata.

Kotilieden äärellä on aina lämpimämpää kuin taistelukentällä, eikä voittoisakaan sota tuo samanlaista onnen tunnetta kuin oman lapsen tai rakkaan kanssa vietetty aika.

Romaanin henkilöhahmot kuvataan tätä taustaa vasten. Samalla avataan heidän luonteitaan ja motivaatioitaan, käsityksiään hyveistä ja oikeista toimintatavoista.

Ihmisten ja tapojen ohessa eloon heräävät myöhäisen pronssikauden muurein suojatut kaupunkivaltiot sekä niitä ympäröivä villi luonto.

Le Guinin romaanin ja Vergiliuksen alkuperäisteoksen yhteyksiä kasvattaa kirjan kutkuttava metataso. Lavinia-kertoja näet tietää olevansa fiktiivinen henkilö, runoilijansa henkiin puhaltama hahmo. Hän jopa tapaa kuolemaisillaan olevan Vergiliuksen unissaan ja keskustelee tämän kanssa tulevista tapahtumista sekä korjaa eepokseen pujahtaneita asiavirheitä.

Lopputuloksena on vaikuttava romaani, jossa kuviteltu historia, klassinen runoelma ja Le Guinin tulkinta yhtyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi. Kertomukseksi, joka heijastaa menneisyyttä, jossa kehittyivät monet länsimaiseen kulttuuriperintöön yhä vaikuttavat arvot ja ajatukset.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi