Runoilija kaluaa kylkiluuta

Heli Slungan toisessa kokoelmassa on myös taitavaa kieltä ja itseironiaa

RUNOT. Nainen huomio! Miehestä sinä olet tullut, mutta mieheksi sinusta ei silti koskaan ole.

Heli Slungan (s. 1982) toisen runokokoelman mukaan pienet tytöt on tehty rasvasta ja proteiinista: "kalasta ja munanvalkuaisista".

Vastakkainasettelun aika ei ole kuitenkaan ohi.

Täysikasvuinen nainen oletetaan nimittäin kylkiluuksi, pystyssä pitäjäksi. Tämä pesee jalat, istuu pelkääjän paikalla ja ymmärtää lähteä, epäsuorastakin kehotuksesta. "Soitat aamukuudelta kitaraa ja minulle taksin."

Ilmaisuvoimaa on alleviivatusti haettu tätä päivää pitemmältä.

Runomuoto on totuttu: säkeistöt seisovat kohtuumittaisina, vasemmalta tasattuina. Kieli ja mieli luottavat hyväksi havaittuun myös. Viitteiden jäljet johtavat paitsi Raamattuun, myös suoraan jumalaan. Arto Mellerin tuotannossa Norma Jeanin kuukautisverestä kasvaa Sikojen Lahden kartta. Slungan runominä puolestaan jättää lakanoille Afrikan.

Eikö tämä kaikki ole jo luettu, voisi kyynikko kysyä.

Ei kuitenkaan aivan kaikki. Parhaimmillaan Slunga käsittelee kieltä hätkähdyttävän taitavasti. Kokoelman kenties kaunein säe on taivutettu tähän muotoon. "Lähtisit, voisin kirjoittaa sinulle rintamalle." Kylkiluun osa on siis myös odottaa.

Sitä paitsi Varjomadonnan kasvoilla pilkahtaa paikoin niin itseironinen hymynhäive, ettei sitä käy sivuuttaminen. Peniksettömyys kun osoitetaan myös, niin - vapaudeksi. Sillä "vain hullu olisi onneton punainen korkokenkä kaasupolkimella"!

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi