Saippuaoopperalla terrorin kimppuun

Atiq Rahimi valistaa afgaaneja romaaneilla, elokuvilla ja viihdesarjalla

pariisi. Kirjailija Atiq Rahimi näyttää hämmentyneeltä. Hän tutkii pariisilaisessa kahvilassa uusimman romaaninsa vasta ilmestynyttä suomennosta Kärsimysten musta kivi.

"Suomeksi nimessä on vähän liikaa tietoa. Arvoituksellisuus tulisi säilyttää", Rahimi sanoo. Syngué Sabour - Pierre de patience (kärsivällisyyskivi) voitti viime vuonna Goncourt-palkinnon, joka on ranskankielisen kirjallisuuden arvostetuin huomionosoitus. Rahimi kirjoitti ensimmäiset kolme kirjaansa dariksi eli Afganistanin persiaksi. "Kukin kieli antaa tarkat rajat maailmalle. Halusin siirtyä äidinkielestäni eteenpäin, astua mysteeriin."

Romaanin taustalla on vanha persialainen myytti kivestä, jolle voi paljastaa salaiset tuskansa ja surunsa.

Kärsimysten musta kivi on muistokirjoitus afgaanirunoilija Nadia Anjumanille, jonka hänen oma aviomiehensä pahoinpiteli kuoliaaksi Afganistanissa 2005.

Rahimi ei koskaan ehtinyt tavata Anjumania, mutta Kabulissa ollessaan hän meni katsomaan tämän aviomiestä, joka makasi vankilan sairaalassa koomassa.

"Miehen vuoteen vieressä seisoessani kuvittelin itseni kuolleen naisen asemaan, ja niin nainen alkoi puhua minun ja kynäni kautta", Rahimi muistelee.

"Minusta tuli kärsivällinen kivi, johon imeytyivät afgaaninaisen unelmat ja pelot. Sitten purkauduin."

Atiq Rahimi syntyi 1962 Kabulissa, jossa kävi ranskankielisen lukion. Hän pakeni Afganistanista sotaa Pakistaniin 1984 ja sai vuotta myöhemmin poliittisen turvapaikan Ranskasta.

Rahimin isä vangittiin 1973 vallankaappauksen yhteydessä, ja hänen veljensä murhattiin 1980-luvulla poliittisista syistä.

"Isäni oli monarkisti ja veljeni kommunisti, joten minulle ei jäänyt kuin taiteilijuus", Rahimi sanoo.

Rahimi opiskeli 1980-luvulla Pariisissa Sorbonnen yliopistossa elokuvantekoa, ja ohjasi valmistuttuaan dokumenttielokuvia. Hän sai Ranskan kansalaisuuden vuonna 1996.

Rahimin esikoisteos ilmestyi vuonna 2000. Maata ja tuhkaa (suom. 2002) kertoo sodan kauhuista 1980-luvun alun Afganistanissa. Rahimi ohjasi kirjansa pohjalta ensimmäisen pitkän elokuvansa.

Rahimi palasi Afganistaniin 18 vuoden maanpaon jälkeen 2002. Hänen toinen romaaninsa Unen ja kauhun labyrintti ilmestyi samana vuonna (suomennettu 2003).

Sota on alati läsnä Rahimin kirjoissa ja puheessa. Afganistaniin ei Rahimin mukaan ole löydetty rauhaa, koska läpeensä korruptoituneen maan ongelmiin on etsitty vain sotilaallisia ratkaisuja.

"Afganistanilaisten identiteetti on tuhottu 30 vuotta jatkuneella sotatilalla, eikä sen rakentamiseen pelkkä infrastruktuurin luominen riitä. Identiteetti syntyy kulttuurista, ja kulttuuri perustuu koulutukseen. Kukaan ei vielä ole esittänyt Afganistaniin kestävää sosiaali- ja koulutuspoliittista ohjelmaa."

Rahimilla on ehdotus: valtio maksaa kaikille äideille 110 dollarin kuukausittaisen "perhepalkan" heidän taloudellisen autonomiansa turvaamiseksi. Julkisen alan keskipalkkaa vastaava summa edellyttäisi lasten lähettämistä kouluun ja perheen miesten kieltäytymistä unikkopelloilla työskentelystä.

"Kansakunta syntyy, kun lapset saavat koulutusta. Siihen tarvitaan vain poliittista hyvää tahtoa."

Afganistanin aikuisväestöstä vain 28 prosenttia osaa lukea.

Rahimi on ollut 2000-luvulla mukana luomassa Afganistaniin riippumatonta radioasemaa sekä kansan valistamiseen tähtääviä tv-sarjoja. Yksi Rahimin luomuksista on maan ensimmäinen saippuasarja.

"Korkean lukutaidottomuuden maassa opitaan eniten radiosta ja televisiosta, joten päätin aloittaa sarjan, joka käsittelee afganistanilaisten ongelmia."

Aiheilla pyritään tarjoamaan malleja vaaleissa äänestämiseen, huumeiden ja korruption vastustamiseen sekä naisten aseman parantamiseen. "Fiktion avulla ihmiset voidaan saada tiedostamaan, että itsemurhaiskuissa voi kuolla myös joku läheinen."

Rahimin mukaan Afganistanissa tavoitteet ovat hukassa sekä kansainvälisiltä toimijoilta että maan etnisten ryhmien edustajilta. Presidentinvaaleissa pyritään valtaan poliittisen vallan itsensä vuoksi ja uskonnosta on tullut itsetarkoituksellinen ideologia.

"Maan poliittisessa ja uskonnollisessa elämässä keinoista on tullut päämääriä", Rahimi sanoo.

"Taiteessa keinot ja päämäärät voivat esiintyä yhdessä. Muualla niiden yhdistäminen on katastrofaalisen vaarallista."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi