Julkaistu: 19.1.2006 lehdessä osastolla Ruoka
Ruotsalainen
Kunnon salaatti! kertoo kahvila
Café Aromin tarinan. Tukholman Söderissä sijaitsevaa
kahvilaa pitää
Karolina Sparring, ja siellä tarjotaan ruokana vain
salaatteja. Valokuvaaja
Karin Alfredsson ehdotti paikan tyytyväisenä asiakkaana, että
ohjeet pitäisi koota kirjaksi.
Suomalaiselle lukijalle kirjassa on liikaa Café Aromin periaatteiden kerrontaa. Kotikokki ei tee mitään tiedolla kahvilaan tilatuista valmiiksi kypsennetyistä tuotteista.
Tekstiosuudet ovat kuitenkin lyhyehköjä, ja ruokaohjeita on paljon. Salaattien nimet hengästyttävät - niille toivoisi ytimekkäämpiä nimiä. Nyt valmistetaan esimerkiksi Salaattia uppomunan, kylmäsavulohen, vihreiden linssien, parmesaanin, ruohosipulin ja siirapilla maustetun ruisleivän kera.
Kirjan salaatit ovat siis runsaita, upeita ja herkullisia, niistä löytyy vaihtoehto jokaiseen vuodenaikaan ja jokaiselle syöjälle - sehän on tietysti pääasia.
Salaattien lisäksi hyviä ohjeita annetaan kastikkeisiin, joissa Sparring suosii tahnoja. Niissä makuaineina on muun muassa vuohenjuustoa, parmesaania, latva-artisokkaa, papuja tai oliiveja. Myös jogurttipohjaisia kastikkeita ja salsoja tehdään.
Nättien ruokakuvien lisäksi silmänruokaa ovat tunnelmakuvat Tukholmasta. Niissä, kuten kirjan ruuissakin, näkyy kansainvälisyys.
Karolina Sparring, Lena Jordebo, kuvat Karin Alfredsson ja JeanetteAndersson: Kunnon salaatti! Suom. Julia Donner. Schildts. 141 s. 29,90e.
Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi
Julkaistu 8.2.2012