Sattuman leikki murtaa ylevät rakennelmat

Sinikka Vuolan toisen kokoelman runot leviävät laajalle

Runokokoelman kohdalla tulee aina kiusaus poimia yksittäinen sitaatti koko kirjaa leimaavaksi avainkohdaksi. Usein kokoelmat ovat kuitenkin niin rönsyileviä ja moneen suuntaan osoittavia kokonaisuuksia, että avaimet pysyvät pitkään hukassa.

Näin on myös Sinikka Vuolan toisen kokoelman Musta ja punainen laita. Yritetään silti:

"Tämä maisema on rikki, minun täytyy korjailla sitä", lukee kokoelman puolivälissä. Säe on painettu suuremmalla kirjasintypillä kuin muu runo, ja se saa siksi muita suuremman painon.

Muissakin runoissa on suurennettuja säkeitä, mutta niitä ei ole yhtä helppo poimia irralleen. Seuraava runo ilmoittaakin ironisesti, että jumala "kirjoittaa isolla kirjaimilla tullakseen varmasti ymmärretyksi."

Pieleen siis menee, jos hakee ydinkohtia. Musta ja punainen puhuu siitä, miten suunnitelmat toteutuvat aina toisin kuin ajateltiin. Eräässä runossa puhuja ilmoittaa valitsevansa airot siihen veneeseen, johon hänet pannaan, mutta vene "pannaan virtaan jonka kartta laaditaan jälkikäteen.

Kyse on sommittelun ja sattuman leikistä. Vuola antaa runoilleen paljon tilaa, ne sirottuvat leveälle sivulle, ja sanat ovat usein matkan päässä toisistaan.

Hajanaisista osista hahmottuu kiteytymiä, ja soljuvasti etenevä runo katkeaa harkittuun epärytmiin. Tämä tekniikka toimii enimmäkseen hienosti.

Ensimmäisessä Vuolan kokoelmassa pääosassa oli musiikki, ja nyt se on jäänyt taustalle, ikään kuin muutamaksi riitasoinnuksi. Kokoelma on silti viittauksiltaan rohkean, suorastaan piristävän "korkea": esimerkiksi puhe vuodenajoista, linnuista ja ruuista kaikuu Paavo Haavikkoa, ja kokoelman loppu mukailee James Joycen Odysseuksen lopetusta: "kyllä minä haluan Kyllä".

Se ei tarkoita, että kosketus konkretiaan olisi jotenkin hukassa. Ylevät rakennelmat taittuvat esimerkiksi herhiläisiin, homesieneen tai huonon marjavuoteen.

Kokoelma alkaa vetävästi, suorastaan kerronnallisesti: "Kerron matkasta itään / ja matkasta länteen, miten purjehdin / pienellä laivalla suuren meren /yli". Puhuja ilmoittaa joutuneensa valitsemaan kahden pahan väliltä, menemään Skyllan ja Kharybdiin välistä. Eikä hän vieläkään ole perillä, vaan "jumalan ja viettien välissä".

Järjestyksenkaipuun ja oikkujen peli on läsnä koko ajan. Pelataan shakkia ja korttia, käydään kuninkaanlinnassa ja puhutaan myös kuningattaresta, väliin teemoja kutoen, väliin mielleyhtymien varassa.

Runot kertovat etsimisestä ja löytämisestä, siitä miten etsitty näkyy uudessa valossa.

Musta ja punainen

Sen voi sanoa myös näin: "Poltan tuon kirotun metsän takassa... kunnes löydän suuren puun joka varjostaa kaikkia muista." Musta ja punainen on muodoltaan avoin, hämmentäväkin kokoelma. Väliin kaikki osuu kohdalleen: havainnollinen ilmaus, poljento, aistimusvoimaiset kuvat.

Pyrkimys tuoda esiin sattuman voimaa hajottaa runoja joskus liikakin, parhaiten kun Vuolalta onnistuu sittenkin tiukempi muoto.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi