Siitä mistä voi puhua

Yli kymmenen vuotta Aitan jälkeen Antti Hyry palaa. Nyt hän on kirjoittanut Uunin.

 Kun tulee Antti Hyryn kotipihaan espoolaisella omakotitaloalueella, huomaa heti kaksi aittaa. Kirjailija on pystyttänyt ne omin käsin pihan perälle.

On jo yli kymmenen vuotta siitä, kun Hyryn edellinen romaani Aitta julkaistiin. Moni luuli sitä ehkä hänen viimeiseksi kirjakseen, mutta nyt hän on kirjoittanut romaanin nimeltä Uuni.

Hyry esittelee työhuonettaan, joka sijaitsee vanhaa kivinavettaa muistuttavassa piharakennuksessa. Seinät Hyry on muurannut purkutiilistä ja sitten kalkinnut. Lattia ja katto ovat jykevää puuta.

"Onko nämä nyt niitä leveitä lautoja?"

"On."

"Ja siinä on uuni?"

"Siinä on uuni."

Hyry kertoo uusimman romaanin aloittamisen vähän viivästyneen, kun oli näitä aitanrakentamisia ja uuninmuuraamisia, ja kun lapset rakensivat ja piti vetää sähköjä. Koulutukseltaan Hyry on sähköinsinööri. Ehkä siksi hänen kirjoissaan rakennetaan niin paljon?

Jo esikoiskokoelmassa Maantieltä hän lähti oli novelli Pato, ja kymmenen vuotta myöhemmin tuli kokoelma Leveitä lautoja. Aitassa tehtiin aitta ja nyt Uunissa muurataan leivinuunia 400 sivun verran.

Mitä Hyry oikein ajatteli, kun alkoi kirjoittaa Uunia?

"Minä ajattelin, että se on semmoinen inhimillinen aihe, joka aukenee moneen suuntaan. Siinä on kaikki mahollisuudet kirjoittaa ihan mitä vaan."

Hyry ei pidä aiheen valintaa keskeisenä, koska mistään aiheesta ei oikeastaan voi edes kirjoittaa. Teksti alkaa joka tapauksessa elää omaa elämäänsä. Sellainen epäilys Hyryllä kuitenkin on, että uunin rakentaminen voisi olla monelle nuoremmalle kirjailijalle liian mitätön lähtökohta.

"Semmosesta normaaliin ihmisen elämään liittyvästä ei ole heleppo kirjottaa. Aina vaan pittää koittaa panna paremmaksi ja hullummaksi kuin joku toinen."

Esikoiskokoelma Maantieltä hän lähti oli vuonna 1958 pieni tapaus. Hyry kertoo kirjoittaneensa ensin runoja, mutta ne eivät olleet oikein mistään kotoisin.

" Anhavan Tuomas se sitten sanoi, että koita kirjoittaa semmosta proosaa."

Hyry koitti ja tuli luoneeksi aivan oman proosakielensä. Ilmaisu oli alusta lähtien niin niukkaa, että tyyli sai pian nimen "hyryismi". Se on säilynyt. Edelleen hänen havaintonsa voivat olla niin yksinkertaisia, että naurattaa. Uuni-romaanissa on kohta, jossa päähenkilö perkaa vaimonsa kanssa mansikoita: "Hän kuvitteli: Mansikka sormenpäihin ja pikkumarttiinin kärjellä kannan juuresta kiinni ja pois, mansikka rasiaan, uusi hyppysiin ja kanta pois. Sitä tekee ihminen."

Mistä lauseet oikein tulevat?

"Kyllähän minä olin vähän tuommoisesta filosofiasta silloin nuorena kiinnostunut", Hyry myöntää.

Koko sodanjälkeinen kirjailijapolvi pohti olemisen mieltä ja mielettömyyttä. Onko Hyrykin siis samanlainen eksistentialisti?

"No minä en oikein tiijä mitä se tarkoittaa se eksistentialismi, mutta sehän oli silloin tämä Wittgenstein, ja tämmöstä logiikkaa ja siihen liittyvää tuli tuolta lännestä päin. Se oli semmosta teoreettista perusjuttua."

Hyryn mielestä kirjailijan on kirjoitettava vaatimattomasti, niin että lukijalle jää tilaa tuoda tekstiin omat mielikuvansa. Pitää puhua siitä, mistä ylipäätään voi. "Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava", hän siteeraa Wittgensteinia.

Harvojen julkisten esiintymisten perusteella Hyrystä on syntynyt kuva yksinäisenä ja syrjäänvetäytyvänä. Kuva voi olla vähän väärä. Puheessaan uransa alkuvaiheista 1950-60-luvuilla hän viittaa jatkuvasti tunnettuihin taiteilijanimiin.

"Nehän oli tietyllä tavalla kavereitakin nämä Tuomas Anhava ja Haavikon Paavo ja Meren Veijo, ja jonkin verran Rintalan Paavo. Tai Rintalan Paavon kanssahan me oltiin paljonkin tekemisissä, mutta sillä oli vähän eri sortin ajatukset siinä kirjoittamisessa."

Hyry kävi Eino Leino -seuran retkillä, joille osallistuivat myös Juha Tanttu, Eino S. Repo ja Arvo Turtiainen.

Pidemmän päälle kirjallinen elämä ei tuntunut tärkeältä.

"Kun mukamas alkoi kirjailijaksi, sitä jotenkin kiinnostui niistä kuvioista, mutta olen minä niistä nyt sitten päässyt eroon", hän sanoo.

Omaa lestadiolaisuuttaan Hyry ei ole koskaan peitellyt. Se on aina ollut osa kirjojen ympäristöä.

"Siinähän on tällainen sosiaalinen näkökulma, että kun uskovaisten piirissä elämäntapa ja normit ovat erilaisia, sillä on iso merkitys noin käytännössä", Hyry sanoo.

"Että mitä uskovaisuus on, niin sehän on tällainen valinta. Että ota tai jätä."

Näistä asioista Hyry ei puhu kovin mielellään. Kun vaimo Maija kysyy, olisiko nyt hyvä hetki juoda kahvit, hän myöntyy nopeasti ja alkaa kattaa pöytää. Sitten hän istuu alas ja tekee tarjoavan eleen. "No niin kuule, otapa nyt siitä."

Lautasella on rukiista orsileipää, sellaista perinteistä, jota voi tehdä vain leivinuunissa. Ensin se on hapanta, mutta kun on hetken purrut ja sulatellut, tuntuu makealta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi