Sikatilan perilliset kaipaavat perhettä

Norjalaisen Anne Ragden suosittu romaanisarja etsii nykyihmisen juuria

Onko verisukulaisuus rasite vai rikkaus, pohtii Anne Ragde läpi perhetrilogiansa. Tarina norjalaisesta Neshovin klaanista on samalla tarina pohjoismaalaisen perheidyllin säröistä, erilaisuuden sietokyvystä ja kulttuurien törmäyksestä.

Pohjimmiltaan Ragden loistava trilogia on romaanisarja nykyihmisen juurista ja juurettomuudesta.

Perhe instituutiona saa kylmää kyytiä. Tärkeintä on yksilön vastuu, niillä harvoilla, joilla vastuuntunto on vielä jäljellä.

Trilogia sikatilasta Trondheimin vuonojen varjossa nosti Anne Ragden (s. 1957) kotimaassaan huippusuosituksi ja käännösten jälkeen samaa tietä kansainväliseksi bestselleriksi. Berliininpoppelit ja Erakkoravut ilmestyivät Norjassa 2005, päätösosa Vihreät niityt 2007.

Teoksen koko syvyys aukeaa parhaiten, jos onnistuu ahmimaan kaikki kolme romaania yhteen putkeen.

Jo Berliininpoppeleissa tuntui kuin lukisi austerilaista proosaa norjalaisittain. Vuonojen vinksahtaneessa sukusaagassa on jotain mystisesti samaa mustaa huumoria kuin Paul Austerin kirjoissa.

Siinä matriarkka Anna Neshovin kolme poikaa joutuvat vuosikymmenten eron jälkeen kohtaamaan toisensa äidin kuolinvuoteen äärellä.

Vanhin Tor pitää ränsistynyttä sikatilaa. Keskimmäinen, piintynyt poikamies Margido vetää omaa hautaustoimistoaan läheisessä pikkukaupungissa ja nuorin, sisustussuunnittelija Erlend nautiskelee elämästä Kööpenhaminassa rikkaan miesystävänsä Krummen kanssa.

Sukusoppaan saadaan yllätys Oslosta, Torin aikuinen tytär Torunn, joka vasta isoäidin hautajaisissa tapaa ensi kerran isänsä ja setänsä.

Erakkoravuissa veljesten on pakko törmätä toistensa maailmoihin, eikä kohtaaminen käy kivutta.

Ragde kuvaa yksilöidensä kautta homofobisen maaseutuyhteisön jähmeyttä ja toisaalta vapaamielisen metropolin kiihkeyttä. Ökyrikas, snobbaileva Erlend on kuin irvikuva lähes varattomasta Tor-veljestään.

Nuori Torunn, koirakouluttaja, on vaihtanut huolettoman sinkkucityelämänsä köyhtyneeseen sikatilaan, äreään isäänsä ja isoisäänsä, joka ei olekaan isoisä. Possujaan palvova Tor kiintyy tyttäreensä ja tuntee syvää huolta sukutilan tulevaisuudesta. Tor ei voi kuvitellakaan, että Neshov myytäisiin.

Neshov onkin enemmän kuin sukutila, sen Torunn tajuaa muutamassa viikossa. Erlend avustaa rahallisesti rutiköyhää veljeään, ja elämää pelkäävä, kuolemasta leipänsä ansaitseva Margidokin tuntee huolta sukutilan tulevaisuudesta, vaikka kiertää vastuuta pikkuveljensä lailla. Erakkoravut kuvaa verisukulaisuutta yksilökeskeisessä kulttuurissamme.

Jos erakkorapu tuntee itsensä uhatuksi, se vetäytyy kuoreensa, kuten Neshovin veljekset. Ja kun elämä oikein satuttaa, sikatilan perijätärkin unohtaa hymynsä.

Vihreät niityt on puolestaan romaani syyllisyydestä. Kuinka paljon todella välitämme toisistamme vai olemmeko vieraantuneet itsestämme, Ragde utelee salakavalasti viimeiseen kliimaksiin asti.

Keskiössä on Torunn, vastuunkantaja, vaikka Ragde tuhlaakin sivuja narsisti Erlendiin.

Torunn jää yksin raatamaan rappiotilan, possujen ja vanhustenhoidon ristipaineeseen. Silti koko klaani kaipaa perhettä, yhteisiä juuria.

Tarina jää avoimeksi - ellei kuuluisuutta maistanut Ragde päätä toisin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi