Suoraviivainen näkemys seksistä saa nyt väistyä

Aikanaan kohun nostanut Veijo Meren Aleksis Stenvallin elämä (1973) tai Kalle Achtén Syksystä jouluun (1982) tai vaikkapa Aaro Hellaakosken essee Kiven Eroksesta (1949-50) voivat nyt tarjoutua Mäkelän romaanin rinnakkaislukemisiksi.

Kiven ja hänen hyväntekijänsä Charlotta Lönnqvistin suhde argumentoituu Hannu Mäkelän Kivi-romaanissa toiseksi kuin Meren suoraviivaisessa tulkinnassa. Meri piti todennäköisenä, että 20 vuotta vanhemman mamselli Charlotan ja nuoren kirjailijan suhde on ollut eroottinen.

Achté nimittää Charlottaa äitimuusaksi, Hellaakoski taas tyytyy vain pitämään tätä "naisena, joka oli, kun enkeliä ei ollut".

Mäkelän kertomuksessa Charlotan tunteet ovat lämpöiset, mutta Aleksis torjuu ne, muistellen "etten hänen ihonsa kosketusta kaivannut lain, vaan pelkäsin ja hyljin". Kylällä heistä kiusallisesti puhuttiin parina.

Kiitollisuutta Aleksis silti tuntee äitinsä ikäistä Charlottaa kohtaan vaikka toteaa: "Enhän voinut minä hänelle olla mies."

Mutta mies, himoineen ja haluineen, on Aleksis silti ollut: hän on haikaillut kuuluisan tanssijattaren Alina Frasan perään, ihastellut ystävänsä Palmqvistin sisarta Albinaa, vieraillut "Töölön Kerstin" luona ja muissakin tunkkaisissa huoneissa, joista tuli vaivoja ja tauteja.

Romaanissaan Mäkelä soisikin Aleksikselle perusnaisen "paraasta päästä, elämätä nähnyt ja sen karun puolenkin hyvin tunnistava. Ja silti vielä sielultaan herkkä ja hieno."

Alkulehdelle Mäkelä on valinnut valokuvan Nurmijärven Madonnasta ja otteen Kiven kirjeestä ystävälle Svanströmille:

"Hänen kasvojaan olen aina pitänyt naisellisen kauneuden ihanteena, varsinkin jos kuvaa tarkastelee kauempaa."

Aleksis Kivi oli äidin poika. Hänen naisihannettaan ja -suhteitaan ei vielä ole tyhjiin tulkittu.

Kirjoittaja on kirjailija ja kriitikko.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi