lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
ARVIOITA Katariina Leino: Sirkusprinsessa. WSOY. 223 s. 27 e.

Suuren diivan pieni tytär

Nuortenkirjat. Persoonallisuushäiriöistä ja mielen sairauksista tiedetään yhä enemmän, populaaria tutkimustietoa ilmestyy paljon. Ne päätyvät aiempaa useammin myös lasten- ja nuortenkirjoihin. 17-vuotiaan Miljan äiti on teatteridiiva, joka vaatii tyttäreltään jatkuvaa ihailua.

Julkaistu: 18.2.2012 lehdessä osastolla Kulttuuri

Nuortenkirjat. Persoonallisuushäiriöistä ja mielen sairauksista tiedetään yhä enemmän, populaaria tutkimustietoa ilmestyy paljon. Ne päätyvät aiempaa useammin myös lasten- ja nuortenkirjoihin.

17-vuotiaan Miljan äiti on teatteridiiva, joka vaatii tyttäreltään jatkuvaa ihailua. Milja on tottunut myötäilemään äitinsä mielenliikkeitä. Hän vertaa itseään ja äitiään venäläisiin maatuskanukkeihin, jotka hoitavat toinen toistaan. Vertaus ontuu, sillä narsistinen äiti ei ole koskaan kyennyt ottamaan vastuuta Miljan kasvatuksesta. Alkoholisoitunut äiti on lapsiaikuinen, joka viis veisaa aikuistuvan tyttärensä tunteista.

Siksi Milja kohdistaa suuret toiveet sirkuksessa ulkomailla työskentelevään isään. Katariina Leinon nuortenromaanin tyylilaji on sekoitus naisten viihdettä ja romanttisia tyttökirjoja.

Äiti käväisee psykiatrisessa sairaalassakin, mutta lukijan on vaikea uskoa ihmeparantumiseen. Teennäiseksi jää myös äidin ja tyttären ihastuminen samaan näyttelijään. Äidin henkinen terrori on jättänyt Miljan pikkutytöksi, ja äkillinen naisellinen herääminen tuntuu falskilta.

Suomalainen.com

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae kirjoja
 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.