Tässäpä uuden sukupolven Peppi Pitkätossu Uusi suomennos ja uusi kuvitus muuttavat mielikuvia Pepistä ja tuovat tekstin lähemmäs lapsilukijaa

kirjat

Siis onko Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu jonkun muun kuin näyttelijä

Inger Nilssonin näköinen? Otetaan nyt vaikka

Kristiina Rikmanin uuden suomennoksen kuvaus:

"Hänellä oli porkkananpunainen tukka, joka oli letitetty tiukasti kahdelle suoralla sojottavalle palmikolle. Nenä oli kuin pikkuinen peruna ja kirjavanaan kesakoita. Nenän alla oli leveä suu täynnä terveitä, valkoisia hampaita." Ilmetty Inger Nilsson!

Mutta nyt on sekin mielikuva murskattu.

Tuore

Astrid Lindgrenin kolmiosaisen

Peppi-sarjan ensimmäinen kirja pohjautuu ulkoasultaan englanninkieliseen Oxford University Pressin editioon.

Sen on kuvittanut

Lauren Child - nomen est omen - joka takalehtien lapsuudenkuvassaan näyttää saparoissaan Pepiltä itsekin.

Uusi, tulevien sukupolvien Peppi näyttää Alfons Åbergiltä. Suomeksi sanottuna Mikko Mallikkaalta. Kuinkas aikuiset nyt suu pannaan?

Se pannaan suppuun, sillä objektiivisesti ajatellen uusi

Peppi-kirja on värikkyydessään hurjan hieno. Vaikka alkuperäiset

Ingrid Vang Nymanin kuvitukset muistuttivatkin enemmän mielikuvien Inger Nilssonia, ei niistä juuri mitään käteen jäänyt.

Lauren Child sen sijaan nostaa piirretyn Pepin tekstin rinnalle ja sen sekaan. Visuaalisessa tyylissä on jotain leikeltyä aina typografisia ratkaisuja myöten. Tämä kirja on tehty lapsille katsottavaksi ja heille ääneen luettavaksi.

Siihen se soveltuu myös soljuvan suomen kielen puolesta. Siinä ei sitten kerta kaikkiaan mikään töki.

Jollain merkillisellä tavalla Kristiina Rikman on onnistunut jättämään suomennokseen alkutekstin ajan patinaa. Se puolestaan on toista maata kuin

Laila Järvisen suomennoksissa. Siinä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä, sillä ajan kanssa kieli muuttuu ja sitä myöten myös se, miten menneen ajattelemme.

Mutta kyllä Laila Järvisenkin suomennokset ovat kaikkine sävellyksineen mainioita. Hän on suomentanut myös lähestulkoon kaikki muumit.

Tänä vuonna ilmestyneessä

Suomennoskirjallisuuden historiassa

Vappu Inkeri Pyykkö kehui Järvisen suomentajan avuja mieleenpainuvalla tavalla: tietyt sosioretoriikan taidot saavuttaa, kun elää suomentajalle sopivan elämän. Vaatimus ei siis enää ole vain kirjailijan risti. Järvinen oli elänyt oman elämänsä lapsuuden ja nuoruuden Viipurissa kauppiaan tyttärenä.

Pepin kaltaisen maailmanmatkaajan siirtämisessä kielestä toiseen kansainvälisyys ei ole pahitteeksi. Hänhän on omien sanojensa mukaan kolunnut vähintäänkin Egyptit, Kongot ja Taka-Intiat.

Kristiina Rikman on nähnyt monenlaisia maita ja mantuja vähintäänkin kääntämänsä kirjallisuuden kautta. Vaikkapa

John Irving,

Maameren tarinoiden

Ursula K.Le Guin ja aivan hiljattain

Siri Hustvedt ovat puhuneet hänen suomeaan.

Kun jokin teos on jo kertaalleen suomennettu, tulee kiinnittäneeksi huomiota siihen, mikä on selkeästi toista. Puolin ja toisin on laitettu uskollisuus koetukselle. Syyt ovat monisyiset, mutta useimmiten aikaan sidonnaisia.

Nyt esimerkiksi ei käy laatuun sanoa, että Pepin isä olisi neekerikuningas, niin kuin hän alkuperäisessä on, "negerkung". On oltava edes vähän korrektimpi, ja hottentottien kuningashan siitä seuraa.

Tosiasiassa kyseinen kolonialistinen termi taitaa mennä sekin loukkausten piikkiin.

Mutta vähän niin kuin Peppi tapaa toistaa, ei voi aina edellyttää, että tietää, miten pitää käyttäytyä - tai miten sanansa asettelee - jos äiti on enkeli ja isä hottentottien kuningas, ja jos on vielä kaiken päälle seilannut maailman meriä koko ikänsä.

Laila Järvisen muotoilema Peppi Pitkätossun nimi on niin iskostunut suomen kieleen, ettemme tule edes ajatelleeksi, että oikeasti Peppi on pitkäsukka, Pippi Långstrump.

Pitkäsukka Peppi on myös miltei kaikilla muilla kielillä, mitkä tulevat mieleen, viroksikin "Pipi Pikksukk".

Ranskankielisellä nimellä Fifi Brindacier ei tosin ole mitään tekemistä sen paremmin sukkien kuin tossujenkaan kanssa.

Kun tarkemmin ajattelee, niin Pitkätossuhan on alkuperäistäkin parempi, kuin suoraan suomen kieleen keksitty. "Pitkätossu" on ns. kohtaajan käännös.

Ranskalainen filosofi ja kääntäjä

Jean-René Ladmiral on nimittäin jaotellut kääntäjät lähtijöihin ja kohtaajiin.

Kohtaajat ovat niitä, jotka tähtäävät luonnolliseen ilmaisuun ja jotka yrittävät saada lukijassa aikaan saman vaikutuksen kuin mikä alkuperäisellä on ollut omaan kohdeyleisöönsä. Lähtijät etsivät sen sijaan muodollista vastaavuutta.

Laila Järvinen kotoutti käännöksissään surutta. Niinpä minkäänlaista ylimääräistä vierauden tunnetta ei hänen käännöksiinsä siltä osin jäänyt. Naapurin lasten sukunimikin oli Lampinen.

Uudessa suomennoksessa Huvikummun naapurissa asuu jo Tammilehdon perhe. Periaate on silti toinen kuin vaikka sillä puolankielisen käännöksen tekijällä, joka käytti Pepin alkuperäisnimeä puolan kielen keskellä.

Mutteiko mitään muttia?

Mieleen juontuu kyllä väite siitä, että käännetty teksti on aina tavalla tai toisella "kirjakielisempää".

Pepin puhe on ruotsin puhekieltä, mutta käännöksiin sitä näyttäisi olevan vaikea siirtää.

Syy siihen saattaa tosin löytyä suomennetun käännöskirjallisuuden konventioista.

Janna Kantola

Kirja on kaupoissa huomenna.

Nyt ei käy laatuun sanoa, että

Pepin isä olisi neekerikuningas

Lue kääntäjä

Kristiina Rikmanin

haastattelu

HS.fi/kirjat

Lue kääntäjä

Kristiina Rikmanin

haastattelu

HS.fi/kirjat

Pitikö Peppi

piirtää uusiksi?

HS.fi/keskustelut

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi