Tätä kannatti odottaa 700 vuotta

Harhaoppinen Mestari Eckhart on runoilijoiden innoittaja

M estari Eckhart (1260-1328) kuuluu filosofien ja runoilijoiden innoittajiin. Puheiden ja saarnojen suomennosvalikoima on siis tapaus.

Paavi julisti mystikon kuoleman jälkeen hänen lauseitaan harhaoppisiksi, mutta kansan kopioimat saarnat säilyivät dominikaaniluostareissa. Ensimmäinen saarnakokoelma ilmestyi 1850-luvulla alkuperäisellä keskiyläsaksan kielellä.

Monet Mestari Eckhartin ajatuksista ovat muunnelmina tuttuja 1900-luvun ajattelijoiden ja runoilijoiden teksteistä. Paavin harhaoppisuusjulistuksesta huolimatta - ehkä osittain sen vuoksi - hänen vaikutuksensa on ollut valtava.

Esimerkiksi Martin Heideggerin näkyvän taakse kurkottava filosofia ammentaa monin tavoin Eckhartin opetuspuheista, joiden mukaan pyhyys ei johdu tekemisestä vaan olemisesta. Ihmisen pitäisi ajatella enemmän olemista kuin tekemistä, ja jopa luominen on Jumalan olemisen pulppuamista yli äyräittensä. Maurice Blanchot'n ajatus kirjasta "tulemisen tilassa" tuo mieleen Eckhartin käsityksen Jumalan ja ihmisen suhteesta. Eckhartin mukaan Jumala vaikuttaa ja ihminen tulee. Jumala ja ihminen ovat yhtä kuin tuli ja puu: "Tuli muuttaa itsensä kaltaiseksi sen mitä siihen lisätään ja siitä tulee sen luonto."

Runoilija Eeva-Liisa Manner osoitti myös tuntevansa Eckhartin saarnat, kun hän pohti itsestä luopumisen kysymystä runoissaan ja kirjeissään.

Villa Pastorassa 4. 9. 1965 päivätyssä kirjeessä Anna-Liisa Mäenpäälle hän julisti olevansa keskiaikainen ihminen, koska halusi kiihkeästi antaa itsensä pois. Murheen syvyys johtui siitä, että yksinäinen ihminen ei voi antaa itseään pois, "ei Jumalalle sen paremmin kuin toiselle ihmiselle".

Itsensä sivuuttaminen on Eckhartin ajattelussa välttämätöntä, kuuliaisuuden edellytys, hyveiden hyve. Jos ihminen ei tahdo itselleen mitään, Jumalan on ikään kuin pakko tahtoa hänen puolestaan.

Mikäli Jumala laiminlyö ihmistä ja aiheuttaa kärsimyksiä, hän laiminlyö samalla itseään ja kärsii vielä enemmän.

Mestari Eckhartia lukiessa ei voi olla huomaamatta kaikkien uskontojen yhteistä ydintä, jota järkiperäisestä luterilaisuudesta voi olla vaikea havaita.

Monet etsivät pyhyyden kokemusta buddhalaisesta meditaatiosta. Se perustuu samankaltaiseen ihmiskuvaan kuin Eckhartin teologia.

Siinä missä buddhalainen pitää haluja ja kiintymyksiä ihmissielun kärsimysten syynä, Eckhart puhuu sielun kipinästä, "jota aika ja tila eivät ole milloinkaan koskettaneet", ja kehottaa luopumaan siitä, mihin mieli on takertunut.

Grunt on olennainen käsite Mestari Eckhartin mystiikassa. Jaakko Heinimäki selventää termin merkityksiä mainiossa johdantoesseessään. Keskiyläsaksan sana tarkoittaa maaperää, perustaa, pohjaa ja syvyyttä, Eckhartilla nimenomaan sielun perustaa, johon "järki ei voi milloinkaan päästä sisään". Jopa kolmiyhteisen Jumalan taakse kätkeytyy perusta.

Eckhartin mukaan ihmiselle oli kuitenkin mahdollista murtautua näkyvän todellisuuden lävitse takaisin jumalalliseen elämään, luomistapahtumaan, jossa Jumala "sulaa ulospäin".

Heinimäki on löytänyt Vexi Salmen joululaulusta kansantajuisen yleisesityksen keskiajan saksalaiseen mystiikkaan: "Nyt sydämeeni joulun teen, / ja mieleen hiljaiseen / taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen."

Kirkon jäsenkadosta huolestuneiden luulisi tarttuvan Mestari Eckhartiin kuin pelastavaan oljenkorteen. Eckhartilainen mystiikka on nimittäin juuri sitä, mitä muihin kirkkokuntiin liittyvät käännynnäiset etsivät.

Vaikka teoksen kieliasu ei ole loppuun asti viimeistelty, suomentaja Kai Pihlajamaa on onnistunut tärkeimmässä eli Eckhartin metaforisesti Sanaa tulkitsevan ajattelun välittämisessä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi