Taistelu Viron historiasta käy kuumana

Uutuuskirja tarjoaa näkökulmia neuvostomiehityksen Virolle aiheuttamaan katastrofiin
Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittama kokoelma kertoo paljon myös meistä suomalaisista

Toisessa maailmansodassa Viro sai kokea, mitä merkitsee joutua suurvaltojen taistelukentäksi. Neuvostoliitto miehitti maan kesällä 1940, ja vuotta myöhemmin oli kansallissosialistisen Saksan vuoro. Vuoden 1944 syksyllä kansallissosialistien murhanhimoinen miehitysvalta vaihtui taas neuvostoterroriin.

Viron kärsimykset huipentuivat - mutta eivät päättyneet - neuvostovallan sodan jälkeen toteuttamiin maatalouden pak-kokollektivisointiin ja joukkokyydityksiin. Tutkija Aigi Rahi-Tammin mukaan Viro menetti sotaa edeltäneestä väestöstään yli 17 prosenttia. Se on huikea luku verrattuna vaikkapa sodan aiheuttamiin henkilötappioihin Suomessa. Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittama artikkelikokoelma Kaiken takana oli pelko tekee perusteellista työtä hahmotellessaan monesta eri näkökulmasta sen yhteiskunnallisen, kulttuurisen, taloudellisen, ekologisen, älyllisen ja moraalisen katastrofin ulottuvuuksia, jota neuvostovallan alle joutuminen pienelle maalle merkitsi.

Uhrimentaliteetissa ei silti vajota piehtaroimaan, vaan tosiasiat tunnustetaan. Kuten säveltäjä Jüri Reinvere kirjoittaa: "Kun ymmärrettiin, että tästä helvetistä ei ole pääsyä, alkoi virolaistenkin yhteistyö uuden vallan ylläpitämiseksi."

Neuvostoliiton kukistumisen kahdeskymmenes vuosipäivä lähestyy, mutta henkien taistelu sen historiallisesta merkityksestä käy kenties kuumempana kuin koskaan. Neuvostokauden historian tulkinnat ovat räjähdysherkkää tavaraa niin Baltian maissa kuin nyky-Venäjälläkin.

Venäjä on ryhtynyt Neuvostoliiton valikoivaksi perilliseksi, joka johdonmukaisesti ja peittelemättä legitimoi nykyjärjestystä neuvostoisänmaallisuuden fraseologialla.

Jatkuvuuden korostaminen kelpaa silloin, kun se palvelee nykyhallinnon tavoitteita, mutta se unohdetaan heti kun puhe kääntyy minkäänlaisen vastuun kantamiseen neuvostovallan rikoksista.

Sitä, miten tiukasti historiankirjoitus nyky-Venäjällä on suitsittu vallan palvelijaksi, alleviivaa Naši-järjestön kirjan julkistamisen yhteyteen puuhaama mielenilmaus. Kaiken takana oli pelko tulee tosin vastanneeksi tökeröön painostukseen jo ennalta vaikkapa vironvenäläisen runoilijan Igor Kotjuhin suvaitsevalla puheenvuorolla.

Samalla kun virolaiset maksoivat sodanjälkeisinä vuosikymmeninä hintaa "ihmiskunnan väkivaltaisimman utopian toteuttamisesta", Suomessa ei veljeskansan kohtaloista enää paljon tiedetty. Vielä sodan aikana heimoveljien kohtelu Saksan miehityksen alla oli herättänyt Suomessa suurta kiinnostusta ja myötätuntoa.

Sodan päätyttyä rautaesirippu laskeutui myös Suomenlahdelle, aktiiviset yhteydet vaihtuivat virallisiin suhteisiin Neuvosto-Viroon. Hiljaisuus kuuroutti.

Neuvostoliiton olemassaolon aikana Virossa vallinneesta todellisuudesta ei Suomessakaan voinut julkisesti juuri keskustella. Varomattoman puheen hintana oli neuvostovastaiseksi leimautumisen kuolemansuudelma.

Jos suomalaisten vaikeneminen oli virolaisesta näkökulmasta käsittämätöntä pelkurimaista nöyristelyä, se oli Suomesta katsoen valtioviisautta. Ei Suomen eduilla voinut ryhtyä holtittomasti pelaamaan suututtamalla Neuvostoliitto harkitsemattomilla ja hyödyttömillä puheilla.

Lähihistorian kummallisuuksia Suomenlahden molemmin puolin avaava oivallus on ymmärtää, ettei Suomikaan selvinnyt toisesta maailmansodasta pelkillä alueluovutuksilla. Itsenäisyyden ulkoisista merkeistä ja K-kaupan Väiskistä huolimatta maa joutui Neuvostoliiton henkisen kolonisaation alaiseksi, harhailemaan jonnekin neuvostoarmeijan kepin ja idänkaupan porkkanan välille.

Artikkelikokoelma lähestyy aihettaan lähes hengästyttävän monesta eri näkökulmasta. Kaipaamaan jää oikeastaan vain virolaisten kommunistien, neuvostovallan myötäjuoksijoiden, yhteistoimintamiesten ja -naisten mielenmaisemaa avaavaa tekstiä.

Moniäänisyyden hintana on artikkelikokoelmien tyypillinen piirre: rosoisuus ja temaattinen kurittomuus. Tutkimusartikkelien rinnalle on sovitettu niin polemiikkia, haastatteluja kuin muistelmatekstejäkin, ja jokainen kirjoittaja saa sanoa sanottavansa ehdoillaan.

Sivumäärä kohoaa viiteen ja puoleen sataan. Ei se välttämättä heikkous ole, mutta jokaista artikkelia ei olisi tarvinnut ahtaa samaan kirjaan. Esimerkiksi Ivo Juurveen erinomainen, lähinnä historiantutkimuksen metodologisiin kysymyksiin liittyvä artikkeli erottuu joukosta selvästi ja saa kysymään, olisiko jokin muu julkaisukanava ollut luontevampi?

Teoksen käyttökelpoisuutta ja arvoa tietokirjana olisi ilman muuta nostanut kunnollisen viiteapparaatin johdonmukainen sisällyttäminen ainakin niihin teksteihin, jotka ovat luonteeltaan tutkimusartikkeleita.

Kirjan alaotsikko lupaa kertoa miten Viro menetti historiansa ja miten se saadaan takaisin. Lupauksen loppuosan toteutuminen jätetään - viisaasti - lukijan oman oivalluksen varaan.

Selvää on, että yksiselitteinen turvallisuuspoliittinen ratkaisu lännen hyväksi on ollut perusedellytys minkäänlaisille yrityksille rakentaa rehellisempää kuvaa omasta menneisyydestä niin Virossa kuin muissakin Baltian tasavalloissa. Neuvostoliiton varjon pituutta ja synkkyyttä kuvaa se, että kiistely 60 vuoden takaisista asioista on yhä tämän päivän kansainvälispoliittista keskustelua. Kaiken takana oli pelko on hyvää luettavaa nykypäivän suomalaisille.

Näennäisesti kirja puhuu naapurimaan asioista, mutta se kertoo silti koko ajan myös meistä itsestämme. Joka epäilee, ettei historialla ole enää nykymaailmassa väliä, matkustakoon Baltiaan ja Venäjälle. Tai lukekoon tämän kirjan.

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja historian tutkija. Hänen väitöskirjansa Salaiset aseveljet, Suomen ja Saksan tuvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944 ilmestyi viime vuonna.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi