24.12.2009 3:00
Vielä muutamia vuosia sitten nuorten seksitapoja analysoiva taloustieteilijä olisi ollut monen lukijan silmissä raikas ja tuore tapaus. Taloushan on käppyröitä ja numeroita. Vaikeata ja kuivaa.
Sitten, vuonna 2005, taloustieteilijä Steven Levitt ja New York Timesin toimittaja Stephen J. Dubner julkaisivat huippusuositun Freakonomics – Outoustalous kirjansa, joka nosti selkokielisen populaaritaloustieteen lukijoiden tietoisuuteen.
Se myös loi neljällä miljoonalla myydyllä kirjalla talousteoksille vetävät markkinat. Nyt talouskirjoilla tahkotaan rahaa.
"Tällaisia kirjoja on kirjoitettu jo vaikka kuinka kauan. Ero on, että kukaan ei ole lukenut niitä", Tim Harford sanoo.
Hänen ensimmäinen teoksensa The Undercover Economist, ilmestyi 2005 ja se käännettiin 30 kielelle. Elämän logiikkakin on luettavissa jo noin 20 kielellä, muun muassa vietnamiksi, katalaaniksi ja kiinaksi. Yhteensä kumpaakin kirjaa on myyty yli miljoona kappaletta.
Harfordin mielestä surullinen osasyy populaaritaloustieteen suosioon on taantuma. Ihmiset haluavat ymmärtää, miten raha pyörittää maailmaa.
Kannustimet muuttavat maailmaa 24.12.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi