Tasankojen vaivat

"Ovatko sienet tuttuja", ravitsemusterapeutti kysyy huumediileriltä Marko Kilven rikosromaanissa.

Bertolt Brecht kirjoitti sodan jälkeen pienessä runossaan, että kun vuorten vaivat ovat ohi, alkavat tasankojen vaivat. Tasaiseen ja tapahtumattomaan arkeen sopeutuminen voi joskus olla työläämpää kuin mieltä raastava elämä vankilassa tai sitä edeltänyt raskas, raaka ja hengenvaarallinen ura huumeliigan toiminnanjohtajana.

Vankilasta vapautuvan ja kaitaa tietä ensi kertaa elämässään kokeilevan Piken tarinassa Marko Kilven Elävien kirjoihin on empaattisimmillaan ja samalla koomisimmillaan.

Piken kääntymys ei ole melodraamaa. Siihen on hyvä syy: hän on vankilassa synnyttänyt pojan ja on päättänyt antaa tälle oikean lapsuuden ja ihmisarvoisen elämän.

Yhteiskunta tukee päätöstä omalla tavallaan, mutta kun entinen taparikollinen on ensi kertaa marketissa sossun maksusitoumusten kanssa, hän tajuaa todella olevansa lain kaidalla puolella - aiemmin taktiikka oli selvä: tavarat takkiin ja menoksi.

Ruokakaupan merkkimaailma on lannistaa ensikertalaisen, kunnes hän muita asiakkaita tarkkaillessaan oivaltaa, etteivät nämäkään kovin kummoisesti pärjäisi aloittelevina huumediilereinä. Asiaansa opitusti lateleva ravintoterapeutti taas hätkähdyttää entisen sekakäyttäjän kysymällä "ovatko sienet tuttuja?"

Ajatella miten hyvin bahtinilainen nurin kääntämisen periaate voi toimia myös rikosromaanissa.

Niin, rikosromaanihan Marko Kilven kolmaskin romaani on. Ei dekkari, vaan romaani rikoksista, rikollisista ja poliiseista, Matti Yrjänä Joensuun superempaattisten ja inhonaturalististen romaanien hengessä.

Kilven edellinen romaani Kadotetut oli Finlandia-ehdokas, mielestäni hieman löyhin perustein ja ennenaikaisesti. Elävien kirjoihin on sitä kypsempi ja tasapainoisempi.

Se on jokseenkin vapautunut välillä piinallisesta sisäisestä monologista, joka vielä edellisessä romaanissa kuulutti konstaapeli Olli Revon pään sisästä lukijalle elämänohjeita ja moraalioppia. Kun poliisilla on asiaa, se on parasta huudattaa partioauton kaiuttimella.

Draaman ja henkilöohjauksen tajua Kilvellä on ollut esikoisromaanista lähtien. Elävien kirjoihin kuljettaa taitavasti eräänlaista kaksoisfuugaa kohti arvaamatonta ratkaisua. Vapautuvan rikollisen lisäksi elävien kirjoihin palaa kuoleman rajalla käynyt - ja sen hetkeksi jo ylittänyt - poliisi, joka toipumislomansa jälkeen siirretään aluksi "kevyisiin" töihin huumeryhmään.

Sen työstä ja toiminnasta kuopiolainen vanhempi konstaapeli Kilpi kertoo niin osaavasti ja tarkoin kuin ammattisalaisuuksia paljastamatta on mahdollista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi