Teeskentelyn vuosituhat

Irvine Welshin romaanissa porno on totuus meidän ajastamme

Brittiläisten kirjakauppiaiden keskuudessa kiertävän perimätiedon mukaan Trainspotting on kaikkien aikojen ahkerimmin varastettu romaani.

Ja mikä ettei: Irvine Welshin debyytti käsittelee vaarallisia aiheita ja aineita ja on yhtä törkeä kuin inhimillinenkin. Jos romaanin henkilöt olisivat oikeita ihmisiä, todennäköisesti he pistäisivät Trainspottingin maksamatta taskuunsa.

Huonommin voisivat näpistelijät valita, onhan Trainspotting myös verrattoman taitavasti kirjoitettua proosaa.

Welshin uusin romaani palaa esikoisen askelmerkeille. Trainspottingin sekoiluista on kulunut vuosikymmen, ja vanha jengi on koossa taas.

Entinen ystävyys on vaihtunut keskinäiseksi peloksi, vihaksi ja epäluuloksi. Vanhat kotikulmat Leithissä, Edinburghin kupeessa ovat karistaneet yltään rähjäisen työväenluokkaisen habituksen ja yrittävät pukeutua sliipattuun menestyjän asuun.

Muuan seikka ei ole muuttunut Trainspottingin päivien, ja juuri se saa Pornon liikkeelle ja pitää lavean romaanihökötyksen kasassa: vankilassa miestaposta istunut Frank Begbie on edelleen seinähullu psykopaatti, jonka paluu siviiliin räjäyttää palasiksi hänen entisten kavereidensa entiset elämät.

Begbie on sivuhahmo, joka ei Pornon tapahtumiin juuri osallistu, mutta jonka läsnäolo saa muut tekemään mitä sattuu. Hän putsaa romaanin kaikesta nostalgisesta krääsästä ja sukupolviromantiikasta. Vain pelottava tietoisuus omasta ikääntymisestä jäytää miehiä:

"Olen ihan mielelläni jäähdyttelemässä, koska en voi tanssia monotonisen teknon tahtiin. Se paska on aivan kuin juoksisi Lontoon maratonia. Buum-buum-buum. Missä on funk, missä on soul? Missä on kunnon kuteet?"

Samat miehet keksivät kompensoida ikääntymistään amatööripornoilulla. He tuottavat ja näyttelevät seitsemästä veljeksestä kertovan pornoleffan, joka avaa romaanin ideologisen tason. Yhtäkkiä Porno peruuttaa kokaiinihöyryistä ja pikkurötöstelystä suoraan kapitalismin kovaan ytimeen.

Welsh näyttää väittävän pornografiaa universaaliksi totuudeksi ajastamme: kun porno aivastaa, niin populaarikulttuuri saa nuhan. Welshin filmihulluille porno ei ole vain genitaalien hinkkaamista toisiaan vasten vaan sosiaalinen ja emotionaalinen prosessi.

Uskoo ken tahtoo, mutta ainakin kulutusvimman määrittämästä kapitalismista Porno veistää hauskaa ja uskottavaa näköispatsasta. Muuan Leithin kollien värväämistä naisnäyttelijöistä pohdiskelee, kuinka 80-luvulla tärkeintä oli materia ja seuraavalla vuosikymmenellä tyyli. Uudella vuosituhannella ne on korvattu teeskentelyllä.

Siis pornolla.

Welshiläisen logiikan mukaan pornoa kulutetaan siksi, koska sitä on tarjolla. Porno on kuin kokaiinia, joka on itse luonut omat markkinansa. Kukaan ei niitä aidosti tarvitse, mutta niiden alituinen läsnäolo luo kysynnän ja kulutuksen ja perustelee niiden käytön.

Tervetuloa markkinatalouteen.

Welsh kirjoittaa maailmanselityksensä dialogiin ja vaihtuvien kertojahahmojensa mielensisäisiin monologeihin. Metodi ei ehkä aina rakenna luontevia romaanihenkilöitä, mutta synnyttää valloittavaa, lukijan iholle käyvää proosaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi