Tekninen teos kyborgeista

Hammaspaikat, piilolasit ja muut lisäosat tekevät meistä kaikista tavallaan koneihmisiä

  Tieteen ja teknologian kehitys on saanut aikaan monia ihmeellisiä keksintöjä, joista aikaisemmin on tuskin osattu edes uneksia.

Suurin ihme on ihmisen ja koneen risteytys, kyborgi.

Yhtäältä siihen on kohdistettu toiveita terveemmästä ja monipuolisemmasta ihmiskehosta. Toisaalta sen on nähty uhkaavan ihmisyyttä ja inhimillisiä arvoja. Kyborgin käsikirja tasapainottelee näiden ristiriitaisten eettisten visioiden välillä.

Kirja kartoittaa ihmisen ja koneen välistä suhdetta muun muassa systeemibiologian, geeniteknologian, keinoelimien, tietokoneälyn, robottien ja kloonauksen avulla.

Niin ikään se sivuaa kyborgin ideaa hyödyntäviä taiteenaloja, elokuvaa ja musiikkia. Niissä kyborgeihin liittyvät eettiset kysymykset tulevat esiin.

Kyborgin perusidea, keinotekoisen lisäosan liittäminen elävään ruumiiseen, on ikivanha. Varhaisin proteesi puujalka tunnettiin jo 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Arkisessa mielessä melkein kaikki ihmiset ovat kyborgeja. Harva tulee toimeen ilman piilolaseja, hammaspaikkoja, hiuslisäkkeitä, tai muita vastaavia lisiä.

Uutta nykyisissä kyborgeissa on se, että tieteen menetelmin kehoa pystytään muokkaamaan paljon perusteellisemmin ja läpitunkevammin.

Kyborgit panevat kysymään, kumpi ihmisessä lopulta on hallitseva puoli, mekaaninen lisäke vai oma keho?

Myös monet eettiset ongelmat kiertyvät tämän kysymyksen ympärille.

On pelätty, että teknologia yhdenmukaistaa yksilöt ja tekee heistä helposti hallittavaa massaa.

Tieteiskirjallisuus ja elokuvat tulvivatkin kauhukuvia, joissa pieni eliitti hallitsee tahdottomia ihmiskoneita.

Kirjassa esitellään runsaasti myös kyborgien positiivisia puolia. Monet vaikeat sairaudet ja vammat halvauksista syöpään voidaan jo nyt parantaa keinoelinten avulla.

Useat tutkijat jopa uskovat, että tietokoneiden avulla pystytään ehkä tulevaisuudessa takaamaan kuolemattomuus.

Tietokoneet jäljittelevät ihmisaivojen hermoverkkoja, ja kun ne ovat kehittyneet tarpeeksi pitkälle, mieli voidaan siirtää niiden muistiin. Tämä tosin ottaa annettuna materialistisen oletuksen, että mieli voidaan palauttaa ja samastaa aivoihin.

Luonnontieteisiin nojaavat kirjoittajat olisivat voineet pohtia asiaa enemmän filosofiselta kannalta.

Robottien ja tietokoneiden kohdalla herää erityisesti kysymys, kuinka hyvin kone ja ihminen vastaavat toisiaan?

Tietokone pystyy kyllä jäljittelemään ihmisen ajattelua muodollisella matemaattisella ja loogisella tasolla. Mutta entä luova taiteellinen ja filosofinen ajattelu sekä spontaanit tunteet ja seksuaalisuus? Tällaisiin ongelmiin ei kirja tartu. Kyborgin käsikirja painottuu liikaa asioiden muodolliseen ja tekniseen analyysiin. Spesifisyys vaivaa teosta, kieli on täynnä erikoistermejä.

Välillä itse pääteema kyborgi unohtuu, kun esimerkiksi ihmisen hermojärjestelmää esitellään pitkään hienoimpia ja pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Kahdeksasta kirjoituksesta kyborgien laajempaa kulttuurista ja eettistä roolia kartoitetaan vain yhdessä, joka onkin teoksen mielenkiintoisin ja näkemyksellisin.

Helsingin Sanomat | hs.tiede@sanoma.fi