Tellus voi romahtaa kuin Gardar

Ympäristö täytyy ottaa vakavasti tai käy kuten Grönlannissa, varoittaa Jared Diamond

 Grönlanti noin vuonna 1435: Itäisen siirtokunnan Herjolfsnesin kirkkomaahan haudataan nainen yllään puku, joka yli puoli vuosituhatta myöhemmin pystytään radiohiiliajoittamaan melko täsmällisesti.

Nainen - mikä ikinä hänen nimensä lieneekään - on norjalaisen siirtokunnan viimeisiä. Ilmasto on muuttunut 1400-luvun alussa kylmemmäksi, ja viimeinen laiva Grönlannista on lähtenyt 1410.

Jäljelle jääneet kamppailevat ankarissa luonnonoloissa, mutta turhaan. Tilat autioituvat, ihmiset joko nääntyvät nälkään tai pakkautuvat vauraammille tiloille, kuten Herjolfsnesiin tai Gardariin, jonka navettaan mahtuu peräti 160 lehmää.

Gardar pyyhkiytyy kartalta viimeisenä. Viimeisenä talvena syödään koirat ja jopa lehmien sorkat. Tuhansien norjalaisten vuosisatainen asutus Grönlannissa lakkaa.

Miksi? kysyy yhdysvaltalainen Jared Diamond ja vastaa: norjalaiset eivät osanneet mukautua ympäristöönsä.

He tuhosivat elintärkeitä luonnonvarojaan hakkaamalla puut, nostamalla turpeen, laiduntamalla liikaa ja aiheuttamalla maaperän eroosion.

Lisäksi norjalaiset olivat kykenemättömiä muuttamaan elintapojaan, vaikka Grönlannissa olisi pystynyt selviytymään. Siitä todistavat inuitit, jotka eivät tuhoutuneet.

Grönlanti on yksi monista yhteiskunnallisen tuhon esimerkeistä Diamondin uudessa kirjassa Romahdus. Se on luontevaa jatkoa Diamondin edelliselle teokselle Tykit, taudit ja teräs, jossa analysoitiin yhteiskuntien nousua.

Tykit, taudit ja teräs on loistava kirja. Jämerä on myös Romahdus.

Romahduksen alkupuoli käsittelee enimmäkseen menneitä menetettyjä kulttuureita.

Diamond liikkuu muun muassa patsaistaan tunnetulla Pääsiäissaarella, anasazi-heimon asuttamassa Chaco-kanjonissa nykyisessä New Mexicossa sekä maya-kulttuurin raunioilla.

Diamond ei tee alkuperäistutkimusta vaan vetää yhteen saatavilla olevaa tietoa ja ruotii, kuinka ympäristöolot ovat vaikuttaneet yhteiskuntien romahduksiin.

Ainakin lukijalle, joka ei ole perehtynyt arkeologiaan tai vaikka palynologiaan (siitepölytutkimukseen), romahduskertomukset ovat kuin dekkareita.

Uhreina ja samalla syyllisinä ovat kokonaiset yhteisöt, ja syiden selvittäminen on suoranaista salapoliisityötä.

Otetaan vaikka Gardarin katedraalin rauniot, jonka kivilattian alta löytyi piispansauvaa ja sormusta kädessä pitävän miehen luuranko, mahdollisesti John Arnason Smyrillin, Grönlannin piispan vuosilta 1189-1209.

Mitä tekevät tiedemaailman sherlockholmesit? Analysoivat tietenkin luiden hiili-isotoopit selvittääkseen, millainen oli herran ruokavalio keskiajan Grönlannissa: 75 prosenttia maalla kasvanutta ja 25 prosenttia meressä kasvanutta ruokaa.

Ö34:ksi nimetyn grönlantilaisen tilan tunkion kaivauksesta taas löytyi 35000 eläimen luuta, joista vain kaksi oli kalanruotoja.

Irrallisina nämä tulokset kertovat vain sen, että Grönlannin norjalaiset söivät hämmästyttävän vähän kalaa. Kun tutkijat yhdistelevät näitä ja muita samantyyppisiä tietoja, valkenee paljon siirtokuntien kehityksestä ja tuhon syistä.

Diamond ei selvittele menneisyyden romahduksia pelkästä uteliaisuudesta. Niillä on tietysti välinearvoa. Kysymys kuuluu, onko meneillään suuren mittakaavan romahdus.

On, vastaa Diamond. Maailma on kestämättömällä kurssilla.

Diamondin luettelemat ongelmat eivät sinänsä yllätä: metsien hävittäminen , eroosio, ilmaston lämpeneminen, väestönkasvun ja elintason nousun massiiviset ympäristövaikutukset ja niin edelleen.

Romahdus käsittelee lukuisia lähimenneisyyden romahduksia. Tavattoman kiinnostava on vertailu Hispaniolan saaren kahden valtion välillä.

Haitista metsä on tuhottu käytännössä kokonaan, kun taas Dominikaanisessa tasavallassa diktaattori Joaquín Balaguer (1906-2002) runnoi läpi metsiensuojeluohjelman.

Vaikka Dominikaaninen tasavalta on kaukana onnelasta, olosuhteet ovat selvästi paremmat kuin Haitissa, joka on romahtaneen valtion kouluesimerkki.

Lähihistorian synkin romahdus tapahtui Ruandassa 1994, kun lähemmäs miljoona ihmistä kuoli kansanmurhassa.

Diamond erittelee tragedian ympäristötekijöitä. Ruandan väestönkasvu oli ripeää ja tilakoot pienentyneet rajusti.

Onneksi Diamond ei selitä kansanmurhaa pelkillä ympäristötekijöillä vaan irrottautuu ekologisesta determinismistä.

Romahduksiin kun sisältyy lukemattomia muuttujia, muun muassa poliittista typeryyttä ja inhimillistä julmuutta, joita ei selitä oikein mikään.

Heikoimmillaan Romahdus on kertoessaan yhteiskunnista, joihin Diamondilla ei selvästikään ole läheistä henkilökohtaista tuntumaa.

Varsinkin nyky-Kiinaa koskeva luku on puuduttavaa tilastotykitystä. 1,3 miljardin asukkaan kohisten kasvavaa talousjättiä ei voi jättää huomiotta, kun pohtii maailman mahdollista ekologista itsemurhaa, mutta Diamond ei tuo Kiinan osalta mitään uutta.

Valtava maa, valtavat ongelmat, lukija saa tietää, vaikka todennäköisesti tiesi niistä jo ennestään.

Kaikesta synkistelystä huolimatta Diamond tunnustautuu varovaiseksi optimistiksi.

Maailma on pelastettavissa, mutta se vaatii päättäväistä toimintaa, kuten muutoksia elintavoissa: suomeksi sanottuna vähemmän planeettaa kuormittavaa kulutusta.

Ihmiskunnan historiassa on myönteisiä malleja, joita Diamond myös käy läpi.

Esimerkiksi islantilaiset ovat luoneet yhden nykymaailman vauraimmista yhteiskunnista oloissa, jotka ovat pitkälti samanlaiset kuin Grönlannin tuhoutuneilla norjalaisilla.

Romahduksessa on pari laajemmin selitettyä myönteistä esimerkkiä.

Tyynenmeren Tikopian saarella (4,6 neliökilometriä) tehtiin noin vuonna 1600 kollektiivinen päätös tappaa kaikki siat. Sikatalous oli tehoton ja ympäristölle tuhoisa tapa hankkia ravintoa, ja proteiinia alettiin hankkia enemmän kaloista.

Eristäytynyt 1600-luvun Japani puolestaan oli tuhon tiellä, koska metsiä tuhottiin kiihtyvällä vauhdilla. Valtaa pitäneet shogunit antoivat mahtikäskyjä, joilla puunkaatoa rajoitettiin jyrkästi. Japanissa on edelleen runsaasti metsää.

Tikopia ratkoi ongelmia alhaalta ylös. Japanin ratkaisu oli keskusjohtoisen valtion määräys ylhäältä alas.

Diamond tuntuu viestittävän, että nykymaailmassa tarvitaan joko maailmanlaajuinen kollektiivinen tahto tai valtiojohtajilta shogunin otteet.

Muuten edessä voi olla globaali Gardar.

Helsingin Sanomat | hs.tiede@sanoma.fi