Tieteen naiset nousevat unohduksesta

Nurmisen merkittävä teos uhmaa suurmiesperinnettä

Akateemisuuden rajoja rikkonut Esa Saarinen laukoo bestsellerinsä Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesya Marxiin (1985) esipuheessa:

"Suurin osa traditiosta on täydellistä roskaa. Onko mitään masentavampaa kuin perinne? Kuinka monta kertaa olen kuullut näiden vanhojen likaisten miesten puhuvan 'perinteestä' oman kalmankylmän komentonsa allekirjoittajana?"

Nyt olemme saaneet seuraavan polven rajojen rikkojan. Tieteenfilosofiaan erikoistunut arkeologi, Yleisradion tiedetoimittaja Marjo T. Nurminen (s. 1967) uhmaa vuosituhantista suurmiesperinnettä ja haluaa myös olla arjen filosofi. Hänen teoksensa Tiedon tyttäret on kuin käänteinen peilikuva Saarisen länsimaisen filosofian jättiläisistä, miehistä, uraauurtava historiikki Euroopan unohdetuista tiedenaisista. Tiedon tyttäret purkaa ja kyseenalaistaa vallitsevaa historiakäsitystä ja samalla kirjoittaa sitä uusiksi. Teos lähes mykistää, vaikka se samalla myös raivostuttaa, kuten Kaari Utrion loistava naishistoriikki Eevan tyttäret (1984). Raivo johtuu ikiaikaisesta sukupuoleen kohdistuneesta sorrosta ja alistamisesta. Eurooppalaiset yliopistot avasivat ovensa naisille vasta 1860-luvulla.

Tiedon tyttäret käy kansainvälisestä kulttuuriteosta.

Yli neljäänsataan sivuun Nurminen vyöryttää länsimaisen tieteenhistorian antiikista valistukseen, ja osoittaa, kuinka oppineet naiset eivät pelänneet rikkoa aikansa normeja.

Aristoteelinen luonnonfilosofia vaikutti tieteeseen ja vallitsevaan sukupuolijärjestelmään yli kahden tuhannen vuoden ajan. Ihminen oli Aristoteleelle rationaalinen eläin, ja naiset olivat hänen mielestään henkisesti heikkolahjaisempia kuin miehet. Nykyfeministien pelastaja löytyy Sokrateen oppilaasta Platonista, jolle miehet ja naiset ovat henkisesti samanarvoisia.

Vasta 1600-luvun lopun barokkilinnoissa ja 1700-luvun kirjallisissa salongeissa alettiin myöntää Descartesia lainaten, ettei "järjellä ole sukupuolta".

Yhteiskunnalliselta asemaltaan Tiedon tyttärien oppineet naiset kuuluivat etuoikeutettuun lukutaitoisten joukkoon. Aate- ja oppihistoria on lähes täysin eliitin historiaa, Nurminen muistuttaa. Tiedon tyttäret koostuu 25 oppineen naisen tarinasta 3500 vuoden ajalta antiikin faraoista keskiajan nunniin ja hovinaisiin, renessanssin naishumanisteista valistuksen ajan salonkioppineisiin. Naiset ovat vaikuttaneet kaikilla oppineisuuden aloilla filosofiasta tähtitieteeseen.

Kirjan lopussa on huikea lähes sadan oppineen naisen henkilögalleria. Harva tietää, että hymnejä kirjoitellut sumerilainen papitar, Enheduanna (n. 2285-2250 eKr.) on historian ensimmäinen nimeltä tunnettu kirjailija ja runoilija.

Filosofian historiassa nainen on löydetty vasta nyt feminististen tieteenhistorioitsijoiden ansiosta. Antiikin lähteistä voi löytää peräti viisikymmentä naisfilosofia. Nurminen kelpuuttaa omaksi luvukseen Theanon, Aspasian ja Hypatian.

Kirjallisten lähteiden mukaan 500-luvulla eKr. elänyt kreikkalainen Theano oli ensimmäinen filosofisia kirjoituksia julkaissut nainen, tiettävästi Pythagoraan oppilas ja hänen vaimonsa. Naispuoliseksi Sokrateeksi kutsuttu Aspasia kohahdutti ateenalaisia älyllään ja puhetaidollaan aikana, jolloin naisen suurin hyve oli vaikeneminen. Komediakirjailijat haukkuivat tätä Perikleen vallanhimoista puolisoa hetairaksi, prostituoiduksi.

Aspasia järkytti antiikin kreikkalaisia, jotka joutuivat pohtimaan kysymystä, osaako nainenkin ajatella? Aspasia on jäänyt historiaan kysymyksen ensimmäisenä ikonina.

Hypatian isä Theon oli suuri matemaatikko, astronomi ja tyttärensä kunnianhimoinen opettaja Aleksandriassa. Hypatiasta kasvoi isänsä veroinen matemaatikko, tähtitieteilijä ja filosofi. Hän oli antiikin tunnetuin oppinut nainen. Hänet murhattiin poliittisista syistä.

Hypatian perintö on Nurmisen mukaan äärimmäisen tärkeä, sillä hän oli ensimmäinen nainen, jota historiankirjoituksessa on arvostettu aidosti tasa-arvoisena ja itsenäisenä tieteentekijänä miesten rinnalla.

Renessanssi synnytti uudenlaisia oppineita naistyyppejä; aristokraattisia mesenaatteja, oppineita porvarisnaisia ja sivistyneitä kurtisaaneja.

Venetsialainen lapsinero, parikymppinen porvaristyttö Cassandra Fedele piti Padovan yliopistossa vuonna 1487 serkkupoikansa maisteripromootiossa kuuluisan latinankielisen puheen filosofian opiskelun tärkeydestä, vaikka naisilta oli opiskelu yliopistoissa kielletty. Fedele eli 93-vuotiaaksi, ja senaatti soi humanistille viralliset hautajaiset.

Komeasti kuvitetun opuksen lukeminen on rankka urakka. Ehkä naisälykköjen tarinoita olisi voinut tiivistää ilman makrohistoriallista lavertelua. Toisaalta koko kirjan idea on juuri siinä, että Nurminen jaksaa sijoittaa päähenkilönsä laajempaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen yhteyteen.

Kuinka vahva onkaan täytynyt olla modernin kemian äidin, ranskalaisen Marie Paulze Lavoisierin, jonka isä ja kemisti-aviomies mestattiin giljotiinilla 1794 vallankumouksen aikana. Aatelisvaimo halusi miehensä tavoin omistautua tieteille, ja hänestä kasvoi puolisonsa korvaamaton assistentti, tieteellisten kirjojen kääntäjä ja kuvittaja. Tiede antoi Marie Lavoisierille älyllistä mielihyvää.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi