Tiitu Takalo piirtää huomioita naiseudesta

Ruotsin ja Suomen erona on, että Suomessa feminismi haittaa myyntiä

 Sarjakuvataiteilija Tiitu Takalolla, 31, on kuvataiteilijan koulutus.

Ja se näkyy hänen tekemisestään: harvoin näkee suomalaisessa sarjakuvassa niin anatomisesti oikein ja toisaalta letkeästi piirrettyjä ihmishahmoja.

"Ehkä siinä on se, että olen piirtänyt niin paljon ihmistä, elävää mallia", Takalo sanoo vaatimattomasti.

Hän kertoo, miten muuan sarjakuvapiirtäjä ihmetteli, mistä ihmeessä Takalo oikein on keksinyt käyttää varjo- ja valoväriä (guassi) harmaalle väripaperille - ja tekniikka on ihan tavallinen kuvataiteen piirissä.

Takaloa harmittaa, että ihmiset ajattelevat kotimaista sarjakuvaa kolmen kuvan hupaisana strippinä, vaikka meillä tehdään muutakin.

"Totta kai huumori on hirveän tärkeää. Mutta jos pitkä albumi on elokuva, niin strippisarjis on kerran viikossa ilmestyvä komedia", sanoo Takalo rakentavasti.

"En voi verrata vaikka jotain Ville Rannan Kajaania ja Fingerporia keskenään."

Kuvataiteilijana Takalo haluaa kertoa kuvalla eri asioita ja sanoilla eri asioita.

"Ei niin että ajatuskuplassa lukee, että 'olen surullinen'. Esimerkiksi Jää-albumia tehdessäni asetin itselleni haasteen, että mun pitää näyttää, että päähenkilöllä on krapula, vaikka sitä ei sanota tekstissä."

Ruotsalainen Optimal-kustantamo on juuri julkaissut Takalon edellisen albumin Kehän (2007) ruotsalaisen painoksen.

Takalo pohtii suomalaisen ja ruotsalaisen sarjakuvan eroa. Hänestä suomalainen sarjakuva, erityisesti oma- ja pienkustanteinen, on graafisesti ruotsalaista kunnianhimoisempaa.

Mutta suurin ero on se, että Ruotsissa on paljon nuoria naistekijöitä, jotka ovat avoimesti feministejä.

"Täällä ei vaikka lehdistötiedotteisiin saa laittaa sitä äffällä alkavaa sanaa", nauraa Takalo. Se heikentää myyntiä ja tekee tuotteesta epäilyttävän.

Mutta jos Takalon sarjakuvasta joku laatusana tulee mieleen, niin se on kyllä feministinen. Aina poliittisuuteen asti.

Hänen sarjakuvansa maailma näyttäytyy sukupuoliroolien vankilana naisille, jotka jo varhain opetetaan häpeämään itseään ja tunteitaan. Tässä maailmassa käy pieniä mutta voittoisia psykologisia taisteluita kovasti Takalon näköinen nuori nainen.

Tiedetään! Ei se tietenkään ole Takalo itse, eipä tietenkään.

Mutta usein jutut perustuvat hänen havaintoihinsa tai päiväkirjamerkintöihinsä.

Eikä hän yhtään kiellä joutuneensa jo tarhasta lähtien törmäyskurssille naiseuteen ja tyttöyteen liittyvien odotusten ja mielikuvien kanssa.

Kuten vaikka ala-asteella, jossa opettaja piti rivoutena, kun Takalo riisui välitunnilla kastuneet housunsa - kun poika vieressäkin niin teki, eikä se suututtanut opea ollenkaan.

"En tajunnut, miksi mun pitää olla eri lailla, koska olen tyttö. Tai jos olen tehnyt jotain tuhmaa, miksi mua torutaan eri lailla kuin poikia", hän sanoo.

Vaatii aivan valtavaa vahvuutta, jos haluaa pysyä immuunina kaikkialta tulvivan naiskuvaston paineelle.

"Mainoksissa sanotaan aina: "60% tuuheammat ripset" tai niin ja niin paljon vähemmän senttejä vyötäröllä. Viesti on, että missään tapauksessa et kelpaa sellaisena kuin nyt olet", sanoo Takalo. "Naisille myydään itseinhoa. Et kelpaa, et itsellesi etkä varsinkaan miehellesi."

Takalo ei ole lukenut koskaan naistutkimusta, vaan hänen feminisminsä on tällaista tuoretta omakohtaista havainnointia. Akateemisissa naistutkimustilaisuuksissa Takaloa hävettää, koska hän ei ole lukenut mitään keskeisiä kirjoja.

Erityisesti Takaloa kiinnostaa naisten ja tyttöjen aggressiivisuus, koska se on niin harvoissa paikoissa sallittua. Kehä-albumi kertoi naisnyrkkeilijöistä, ja yksi paikka naisen olla avoimesti aggressiivinen on nyrkkeilykehä tai kamppailulajien tatami.

Toinen on punk-bändin keikka. Sellaisella voi nähdä Takalonkin heiluvan.

"Punk-bändien keikoilla voi olla aggressiivinen ilman että on väkivaltainen. Ei tarvitse olla nätti, ei tarvitse käyttäytyä hyvin."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi