Touhu on elämän tarkoitus ja raha kaiken mitta

Määrän lisäämisellä kadotamme maailmasta laadun, sanoo Timo Airaksinen.

Määrästä ja mitasta on kysymys, kun pohditaan ihmiselon laadukkuutta. Laatua näyttää olevan mikä vain, mitä joku ryhmä alkaa haluta. Silti ihminen ei ole kaiken mitta, vaikka Protagoras niin väittikin.

"Ihminen ajelehtii etiikkoineen ja sen arvoineen epävarmuuden alhossa", kirjoittaa filosofian professori Timo Airaksinen. Hänestä hyvä toiminta käy usein ihmisluontoa vastaan, ja siksi on löydettävä ihmisestä riippumaton mitta.

Ihminen etsii aina enkeliä itsestään, mutta "pelkää sikakoiran paluuta", jatkaa Airaksinen laatumiljöössään - kaltevassa tuolissa, tietokone sylissään ja kylmää virvoketta vierellä. Silti elämänlaadusta tuntuu puuttuvan jotain.

Hän toivoo, että hänet jätettäisiin rauhaan. Ja että "Classic Radio lopetettaisiin musiikkipoliisin toimesta", sillä se meni pelkäksi oopperahuudoksi. Toive taisi toteutua, mutta kaunista klassista ei tule enää mistään, filosofin elämänlaatu on laskenut.

Ihmiselon laadukkuus tarkoittaa Airaksiselle hyvien valintojen mahdollisuutta. Tarjolla on uususkontoja kuten urheilu ja viihde valtavine temppeleineen. "Tähtiä palvotaan kuin epäjumalan kantapäätä", eikä piispa pärjää mäkikotkalle.

Näissä television temppeleissä kaikki on maailman parasta. Sitä on jo niin paljon, että se muistuttaa massaa tai bulkkia, mikä on Airaksiselle määrän salajuoni laatua vastaan. Sama toimii muodissakin.

Määrä on uniikin vastakohta, "teknisen maailmamme olemus". Määrää tavoitellaan, mutta myös pelätään, että yksilötkin muuttuvat lukumääräksi, sitten massaksi ja lopulta bulkiksi.

Airaksinen ei usko, että ihmisen minuudessa on kovin paljon sellaista, mikä ei olisi peräisin "ohi kävellystä kulttuuribulkista". Ihminen kulkee kasvavien tavaramassojen ohi kaikkialla. Engelsistä erottautuen Airaksinen sanoo, että määrän muuttuminen (hyväksi) laaduksi on mahdottomuus. Kun tavaraa tuotetaan paljon, jätteen määrä kasvaa. Määrä muuttuu laaduksi, mutta filosofille sen nimi on romu. Siksi tulevaisuus huolestuttaa häntä, mielessä on kuva ylitiheän Intian hökkelikylistä kaatopaikoilla.

Poliittinen korrektivismi rakoilee, demografinen argumentti nousee ekologian ja taloustieteen ohella esiin myös filosofiassa. Intensiivinen Airaksinen etsii ihmisluonnosta riippumatonta hyvän mittaa ja alleviivaa voimakkaasti ihmismäärän hallintaa.

Siinä tiivistyy määrän ja laadun taistelu, jossa laadun mitta on ylitetty. Kaikki riippuu arvoista, ihmiselon laadun lähteestä. Mutta ihmiset askartelevat välineiden parissa, joiden määrä kasvaa. "Touhu on nykyajan olemisen tarkoitus", Airaksinen sanoo.

Sitä on myös raha, jota sanotaan kaiken mitaksi. Naiivia sitä olisi kieltää, rakkauskin voi syttyä monista syistä, "vaikkapa rahasta, ja silti se on sitä itseään".

Kun tavaraa on liikaa, siihen pitäisi suhtautua "kuin vegaani läskiin". Veikko Huoviselle tärkeitä ovat "asuminen, alistuminen ja ruokkiminen", joihin Airaksinen lisää vaatteet ja terveydenhoidon. Myös pieni ikkuna wc:ssä olisi hyvä.

Toivelistaa ei saa pidentää liikaa. Määrän kasvulla tuhoamme laadun maailmasta, sanoo Airaksinen, joka pitää tavaraa tehtaiden jätöksenä. Ja kauppa on "naamioitu kaatopaikka", jonka aika paljastaa.

Raaka-aineita syövä tehdas toimii kuin ihminen - jätös jää selän taakse, ja siksi länsimainen kulttuuri katsoo aina eteenpäin. Tulevaisuus on sille puhdasta seutua, eikä se ole pyöreä kuten maapallo, jossa ihminen joutuu jätöksilleen takaisin.

Airaksisen läpivalaiseva visio osoittaa, että filosofia ja politiikka elävät kuin eri maailmaa. Sitä arvokkaampaa on filosofin peloton laatupohdinta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi