Tulevaisuuden ja pelon utopiat Von Martensin ja Mazzarellan romaaneissa on apokalyptinen vire

kirjat Merete Mazzarella: November. Berättelser. 204 s. 26,90 e. Merete Mazzarella: Marraskuu. Suom. Raija Viitanen. Tammi. 231 s. 25,90 e.

P

aul von Martensin

Nemesis ja

Merete Mazzarellan

November,

Marraskuu ovat pelon utopioita, dystopioita. Niissä on voimakas apokalyptinen vire.

Raoul Palmgren nimitti tämänkaltaisia teoksia kirjassaan

Pelon ja toivon utopiat 1963 "pessimistisiksi utopioiksi".

"Parhaimmillaan pessimistinen utopia voi - tulevaisuuden sota -romaanin rinnalla - olla terveellinen varoitus ihmiskuntaa uhkaavista kehitysharhoista ja -vaaroista: silloin niitä voidaan myös pitää tieteisromaanin ja kansantajuistieteellisen ennusteen terveellisenä täydennyksenä", Palmgren kirjoitti kirjansa loppupuolella.

Hän piti kuitenkin tärkeänä haaveen eli tulevaisuuteen kohdistuvan positiivisen mielenkiinnon säilymistä.

Palmgren kirjoitti kirjansa keskellä kylmää sotaa. Silloin oli olemassa vielä yhteiskunnallisia vaihtoehtoja ja toivoa paremmasta, jota siis kirjallisuudenkin tuli pönkittää.

Merete Mazzarella on sijoittanut kirjansa

November,

Marraskuu, neljä kertomusta tiistaihin marraskuun kolmanteentoista päivään vuonna 2012. Siihen ei ole enää kovin pitkä matka. Jotkut meistä ehtivät sen vuoden vielä nähdä.

Mikään ei ole oleellisesti muuttunut tästä päivästä, Helsinki on paikallaan. Kaduilla ja myös kaupunginosilla on edelleen samat nimet kuin nyt. Ihmiset elävät elämäänsä.

He elävät nimenomaan omaa elämäänsä. Ja he elävät sitä niin kauan kuin haluavat, sillä klinikalta voi käydä tilaamassa ajan, kun haluaa poistua tästä maailmasta. Samalla voi myös tilata lasillisen samppanjaa tai grogin toimituksen alle.

Ihmisten elämä on siis yksityisempää kuin ennen. Toisaalta valvonta toimii, sairaanhoitoa ei suoda niille, jotka eivät toimi viranomaisten ohjeitten mukaisesti.

Kertomuksissa keski-ikäinen nainen, kolumnisti ja kaunotar pohtii elämäänsä, keski-ikäinen liikemies muistelee lentokoneessa viimeisellä matkallaan naisystäviään, pohjalainen virtuaalimallityttö saa

over there yllättävän tarjouksen ja opettaja kokee tunteen, jota voinee kutsua rakkaudeksi.

Kaikkia kirjan ihmissuhteita leimaa irrallisuus, joka kuvaa myös yhteiskunnan sirpaloitumista. Yhteisen hyvän tilalle on tullut oma onni, jolla on oma loppunsa.

Merete Mazzarellan kertomukset ovat korkeatasoista novellitaidetta, jota pitää yllä myös Mazzarellan kieli.

Hänellä on silmää ja kykyä nähdä ja kirjoittaa pirullisesti, mutta samalla hymyillen arjen pikkuasioista, joista syntyy hyvin omintakeinen ja kestävä kokonaisuus.

Paul von Martensin

Nemesis on järeämpää tekoa, se on kuin kirveellä veistetty. Romaania voi pitää sivistyneistöromaanina ja aateromaanina. Siinä puhutaan koko ajan viisaita, pohditaan viisaita ja ajatellaan viisaita.

Romaanin päähenkilö Stig-Olof Stenbrott (S.O.S.) kirjoittaa lehteensä pääkirjoituksen, jossa hän kertoo Yhdysvaltain vastaiskun pelosta. Sen takia maa hyökkää "ehkäisevästi" täydellä voimalla. Yhdysvaltoja ei tuomittu atomipommien pudottamisesta Japaniin.

"Ja sillä tiellä ollaan vielä. Siksi ei Yhdysvaltoja saa koskaan asettaa teoistaan mihinkään tuomioistuimeen. Jokainen langettava tuomio olisi uusi muistutus rangaistuksesta, jota ei koskaan mitattu, kostosta, joka on matkalla historian lävitse", Martens kirjoittaa romaanissaan.

Lissabonin maanjäristyksen 1755 synnyttämät reaktiot ovat myös romaanin innoittajia. Kirjoittaja muistaa

Voltairen runon jumalan poissaolosta, mutta hän muistaa myös

Carl von Linnén tulkinnan tuhosta.

Linné oli sitä mieltä, että pyhäinpäivänä toimeenpantu maanjäristys oli jumalan tuomio yhteiskunnalle, joka salli inkvisition polttaa toisinajattelevia elävältä.

Toimittaja joutuu lähtemään lehdestään. Hän muuttaa maalle, tutustuu siellä pappiin ja tämän puolisoon sekä tuomionsa kärsineeseen murhamieheen. Sielläkin alkaa tapahtua kummia.

Nemesis on kuin luentosarja erilaista moraalin, kansainvälisen politiikan, juridiikan, teologian ja filosofian kysymyksistä romaanin kaavussa.

Nemesis on pelon utopia hieman Orwellin tapaan, jossa toinen yhteiskunta, oman yhteiskunnan valtaa ylempi maallinen valta asettuu yksilön ylle ja alkaa säädellä tämän elämää.

Kirja on myös hieman trilleri eikä sen loppua ole siksi syytä tässä paljastaa.

Timo Hämäläinen

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi