Tuttuja juttuja Juhani Ahosta, vetävästi

Naiset, aatteet ja elämäntaide pääsevät esiin kansalliskirjailijan elämäkerroissa.

Ensi sunnuntaina on kulunut 150 vuotta Juhani Ahon syntymästä. Runebergin lisäksi Suomessa ei liene toista kirjailijaa, jota olisi juhlittu niin näyttävästi jo elinaikana. Kirjailijaeläke rapsahti 45-vuotiaana, seuraavana vuonna kunniatohtorin arvo. Professorin arvonimestä Aho kieltäytyi, mutta valtion kustantamista hautajaisista se ei enää käynyt.

Ahon elämä osuu suomalaisen yhteiskunnan dynaamiseen vaiheeseen, josta syntyy jatkuvasti tuoretta, monialaista tutkimusta. Uusia kysymyksiä ovat muun muassa eliittien ja identiteettien muodostuminen, poliittisen toiminnan uusi ryhmitys, suomalaisuusliikkeen psykohistoria, kirjoitetun kielen ja kirjallisuuden nopea kehitys.

Miten Ahon juhlavuoden kirjat reagoivat uusiin näkökulmiin?

Eivät juuri mitenkään. Panu Rajala menee suoraan ikiaikaiseen aiheeseen, kirjailijaan ja muusiin, aatteet seuraavat ohessa. Tarja Lappalainen ja Martti Turtola kuvaavat sovinnaisesti ja yllätyksettömästi Ahon elämää ja aatteellista toimintaa. Naisten mies edustaa perinteistä populaaria elämäkertaa, jossa olemassa oleva tieto esitetään journalistisen vetävässä muodossa. Rajala on sujuvakynäinen kirjoittaja, ja hän osaa rakentaa kertomuksen, mikä on luettavan elämäkerran edellytys.

Ylioppilasvuosista kansalaissotaan ja kirjailijan kuolemaan etenevän tarinan sujuvuutta selittää myös kronikan muoto. Tapahtumia ei juuri taustoitella, ja lukija vain yhtäkkiä huomaa olevansa sortovuosien, suurlakon tai kansalaissodan keskellä.

Rajala käyttää runsaasti sivuja myös Ahon tuotantoon. Teoksista esitetään pitkiä juonireferaatteja, joita täydennetään satunnaisin kommentein ja elämäkerrallisin arveluin. Teoksia valaistaan myös esittelemällä aikalaisarvosteluja.

Millainen naisten mies Aho oli? Rajalan otsikko luo vahvoja odotuksia.

Ahon nuoruuteen kuului kaksi purkautunutta kihlausta, ihastus opiskelijatoverin Arvid Järnefeltin äitiin, Elisabetiin, sitten Arvidin sisareen Ainoon. Pariisissa Aho viihtyi ranskan kielen opettajattarensa seurassa oppituntien jälkeenkin.

1890-luvun alussa Jussi tapasi kuvataiteilija Venny Soldanin, jonka kanssa avioitui nopeasti ja sai kaksi poikaa. Sitten Vennyn sisar Tilly rakastui Jussiin, ja syntyi erikoinen kolmiosuhde. Kuvio pysyy kasassa - siinä määrin kuin tällaiset kuviot voivat pysyä - ja Tilly synnytti pojan, Björnin, joka kasvoi Ahon perheessä velipuolten Antin ja Heikin kanssa.

Kerrotun perusteella ei oikein synny kuvaa "naisten miehestä". Pikemminkin syntyy kuva aviomiehestä, joka onnistuu kohtuullisesti taiteilemaan vaimonsa ja tämän sisaren välillä. Arki ja kahdenkeskinen suhde jäävät kuitenkin niin Jussin ja Vennyn avioliitosta kuin Jussin ja Tillyn suhteesta tavoittamatta.

Mikä osa erotiikalla on kirjassa? Mitään rohkeaa ei tällä kertaa ole tarjolla, mutta puhetta piisaa. Kuvatessaan Elisabet Järnefeltin ja Jussin kiihkeintä vaihetta Rajala toteaa, että nuori mies halusi suhteen muuttuvan intiimiksi, hän halusi "erotiikkaa - suoraa toimintaa".

Minulla oli vallan toinen käsitys, mutta en käy alan asiantuntijan kanssa kiistelemään.

Toinen naissuhteiden tärkeä lähde on tietysti kirjailijan teokset. Aho kuvaa useissa teoksissaan hienovaraisesti nuoria naisia kriittisessä elämäntilanteessa ristiriitaisten motiivien paineessa.

Mutta eivät nämä naiset, Papin rouvan Elli tai Juhan Marja, nouse Ahon omasta elämänpiiristä, vaan aikalaiskirjallisuudesta. Ibsenin 1880-luvun psykologisen naturalismin sävyttämien näytelmien modernit naiset olivat ajan kirjallinen innovaatio, joka siirtyi kaikkialle eurooppalaiseen kirjallisuuteen, myös Ahon proosaan.

Rajala ei esittele Ahon lapsuutta lainkaan. Tarja Lappalainen kertoo sen sijaan laveasti Ahon lapsuusoloista, kodin herttaisesta tunnelmasta ja Kuopion kouluvuosista. Kansalliskirjailija Juhani Aho -teoksessa häntä kuvataan lähietäisyydeltä lapsuuden maisemissa ja oloissa, joista Lappalainen on kerännyt tietoa Iisalmen kotiseudun tuntijoilta. Kertomus ohenee, kun päästään aikuisvuosiin, ja loppuvuodet suorastaan juostaan läpi.

Historiantutkija Martti Turtola kuvaa Ahoa lehtimiehenä poliittisena ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Esitys on kovin satunnaisen oloinen ja perustuu paljolti Ahon referointiin.

Rajalaa paremmin kirjoittaja kuitenkin tuntee esimerkiksi sortovuosien historiaa, johon hän asettelee Ahon toimia asiantuntevasti.

Turtola tulkitsee Papin rouvan valtiollis-yhteiskunnallisena allegoriana. Elli edustaa asetelmassa Suomea, joka on pakkonaitettu vastenmieliselle Mikolle. Aviomies edustaa tietysti Venäjää. Olavi tuo tullessaan "kansainvälisyyttä, kosmopoliittisuutta, kulttuuria ja taidetta" - kaikkea mikä puuttuu Ellin elämästä.

Ajan romaaneista tutun vakioasetelman Turtola asettaa ilmestymisvuoteen (1893), joka "ennakoi" Venäjän tulevia sortotoimia Suomea kohtaan.

Ennustus palauttaa mieleen tunnetun tulkinnan Gogolin Päällysviitan (1842) kaltoin kohdellun pikkuvirkamiehen haamun nyrkinpuristuksesta, joka ennakoi Venäjän vallankumousta. Tulkinnoista voisi jotenkin vielä kiistellä, mutta ennustuksien edessä jää arvostelijakin aseettomaksi.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi