Työläisrealismi elää siivoushommissa

Esikoiskirjailija Marko Kitti tarjoaa huolella tehtyjä juttuja

Turkulainen Marko Kitti (s. 1970) on tehnyt esikoiskirjansa novellit huolella. Rakenteet toimivat eikä kieli kangertele.

Kunnollista tematisointiakin on, perinteisen työläisrealismin tyyliin.

Enää ei tosin olla rakennustyömaalla, nyt siivotaan maksimarketteja ja ylinopeita junia. Eikä nokkamieskään ole enää mies vaan nainen, mutta sietämätön silti. Sen totteleminen taitaa olla jätkäpojasta, siitä ikuisesti muuttumattomasta, vielä nöyryyttävämpää kuin pokkurointi jonkun äijän edessä.

Kaikkein pahinta on

se, että yhtenä krapula-aamuna eräs siivoustyöläinen huomaa tuoneensa kyseisen työnjohtajan sänkyynsä.

Kun iljettävä työjohtaja ilmoittaa saaneensa - kiitos vaan - yöllä elämänsä ensimmäisen orgasmin, on selvää, että työmies ei ole tyytynyt kännipäissään vain teeskentelemään toverihenkeä, vaan hän on nöyryyttänyt itsensä pahimmalla mahdollisella tavalla. Nyt proletariaatti ei kapinoi, se antaa ylen.

Niin päättyy novelli nimeltä Lauantai-ilta , niin päättyy juttu. Mutta varsinainen tarina, minuuden etsintä ja omien tekojen sekä tekemättömyyksien kohtaaminen, oikeastaan vasta alkaisi siitä.

Moiseen tajunnan ristikkäisten voimien erittelyyn Kitistä ei sittenkään vielä ole. Kottarainen tyytyy osoittelemaan ja alleviivaamaan, tietenkin hyvästä syystä.

Ohkaisimmillaan hänen novellinsa kutistuvat hassunkurisiksi sattumuksiksi, joiden loppukäänteen aavistaa jo ennalta. Tällaisia ovat esimerkiksi Soitto , Likat ja Bussilla .

Parhaimmistosta

puolestaan Jummala ammentaa jopa fantasiasta. Eikä sosiaalisen realismin väkevyys kuitenkaan ohene siitä yhtään, päinvastoin.

Lyhyt Ruissalo on kokoelman helmi, näyttö siitä, miten tavalliselle kaverille tulee äkkiä ikävä omaa muijaa ja nakkikastiketta, kun hän saa menestyjien maailman herkkua.

Sentimentaalisuutta mukaan puskee väkisin lapsinovelleissa, vaikka Kitti yrittää kirjoittaa mahdollisimman arkisesti. Lapsiaihe on perinteikäs ja vaikea. Kaikki kunnia silti Kitille aivan säällisestä jäljestä.

Samoin Arator-kustantamolle koko Kottaraisesta . Vakavasti otettavaa kaunokirjallisuutta ilmestyy myös valtavirtojen ulkopuolella.

Nähtäväksi jää, riittävätkö pienen talon voimavarat lupaavan kirjoittajan koulimiseen eteenpäin.

Antti Majander

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi