Ufoille alistettu maailma

Doris Lessingin kirjailijanurassa ja näkemyksessä on vahva realistinen ja sosiaalisesti tai poliittisesti painottunut poleeminen puolensa. Hänen tuotannostaan on helppo saada esiin feministisiä, ekologisia ja kaikenlaisia yleisdemokraattisia särmiä, yleensä ankaraa kulttuurikritiikkiä. Jo toistakymmentä vuonna nämä aspektit ovat kuitenkin kietoutuneet mystisoiviin lähtökohtiin, jotka ovat viime aikoina tulleet yhä keskeisemmiksi.

Väkivallan lapset -romaanisarjan viimeisen osan The Four-gated City loppupuolella Martha Quest astuu mystisen oivalluksen ovesta kaikkeuselämyksen valoon. Mutta jo 690-luvun alkupuolella ilmestyneessä, näkökulmatekniikaltaan mielenkiintoisessa feministien katekismukseksi muodostuneessa Kultaisessa muistikirjassa päähenkilö Anna kokee samansukuisen yksilöllisyyden rajat ylittävän persoonallisuuden liukenemisen.

Psykologinen tieteisromaani Unesta päivää päin vuodelta 1971 viittaa jo selvästi siihen suuntaan, johon neliosaiseksi paisunut Canopus in Argos -romaanisarja ja sen nyt suomeksi ilmestynyt ensimmäinen osa Shikasta lähtevät.

Kysymys on koko todellisuuden luonteesta: aineellisen, henkisen sosiaalisen, moraalisen ja poliittisen. Tästä voi Lessingin mukaan saada tietoa tarkastelemalla suhteellisen, subjektiivisen todellisuuskokemuksen ilmiökenttää sekä intuitiivisesti että älyllisesti. Normaalit, yleisesti hyväksytyt tai "realistiset" näkökulmat esimerkiksi persoonallisuuspsykologiaan tai sosiaalis-poliittisiin olosuhteisiin työnnetään periferiaan Lessingin omaksuman idealistisen mystiikan järjestelmän tieltä, tai sitten ne suhteutetaan siihen.

Normaaliuden tuolle puolen

Lessingin ihmiskäsityksen suhteellisuudessa on vaikutteita R. D. Laingilta. Tämän mukaan tavallinen normaaliuden taso on vain sovinnainen ja yhteiskunnallisesti ehdollistunut lähtökohta, joka ei voi vaatia itselleen mitenkään ehdotonta asemaa. Tilanne missä ihmiset toimivat vaikuttaa siihen mitä heidän persoonallisuudestaan toteutuu. Lessingin mystiikassa ihmisessä, luonnossa ja yhteiskunnassa, piilevät ja myös tukehtuvat mahdollisuudet saavat selityksen, joka on sekoitus rationaalis-tieteellistä, antropologis-sosiologista ja metafyysis-uskonnollista ajattelua.

Ihminen ja universumi ovat saman asian kaksi eri puolta; psykologinen "sisäavaruus", luonto ja kosminen ulkoavaruus ovat samaa henkis-aineellista kudetta ja vuorovaikutuksessa keskenään.

Se että ufomiehet manipuloivat tätä vuorovaikutusta maapalloparkaan päin (tai Shikasta-planeettaparkaan, jolla nimellä maapalloa historiansa myöhemmiltä jaksoilta muistuttava taivaankappale esiintyy) on tietysti hätkähdyttävä ja herättää torjuntoja. Mutta kun parempia alkusyitä käsiteltyihin ilmiöihin eivät muutkaan kuin Lessing ole pystyneet esittämään, mikäli ovat asettaneet kuvailevaa antropologiaa tai luonnontiedettä pitemmälle meneviä kysymyksiä, ufomiehet voi ottaa virkistävän kirjallisen mielikuvituksen tuotteina, jos ja kun Shikasta-planeetasta ja sen asukkaista sekä historiasta luotu kuva on muuten mielenkiintoinen, sisältää merkityksellisiä vertailukohtia maailman ja ihmisen historiaan ja nykyhetkeen. Ja niitä tämä romaanisarjan ensimmäinen osa todellakin sisältää.

Kirjan voi lukea ja pitää siitä täysipainoisesti uskomatta ufomiehiin, Lessingin mielikuvituksesta ja satiirisesta kulttuurioivalluksesta täyttä päätä, joskaan ei kritiikittömästi nauttien.

Shikastan selvästi epähistoriallisiin mutta intensiivisiin jaksoihin kuten planeetalla esiintyneeseen tuhansia vuosia elävien viisaiden jättiläisten kansoittamaan alkuaikaan lukija taas voi suhtautua myötämielisen eläytyvästi ja huvittuneesti – ne ovat Lessingille välttämättömän hiukan miltonilaisen Kadotettu paratiisi -asetelman tärkeitä aineksia nekin. Myyttien syntykin saa uusia selityksiä, puoleksi myyttisiä, kuten entisetkin.

Canopuksen lait

Shikasta-planeetta on kadotettu paratiisi, koska hyväntahtoisen Canopus-planeetan ja läpeensä mädän Shammat-tähden koordinaattorit ja myös itseensä Shikastaan sijoittamat agentit pyrkivät lähettämillään säteillä ja poliittisella toiminnallaan saattamaan Shikastan kumpikin oman järjestelmänsä osaksi, ja paha Shammat on pääsemässä voitolle.

Sirius on vielä kolmas apajoille pyrkivä. Se turmeluksen, sotien, piittaamattomuuden ja fasistisia yhtä hyvin kuin myönteisesti utopistisia piirteitä sisältävä laittomuuden ja anarkian tila, jossa Shikasta on romaani "nykyajassa", muistuttaa hyvin paljon maapallon historian nykyvaihetta pohjoisen ja etelän välisine kuiluineen, jota rikkaan pohjoisen asukkaat eivät pysty edes tunteenomaisesti ymmärtämään tai ylittämään, elleivät ole Canopus-tähdeltä projisioidun altruistisen META-säteilyn ja Canopuksen agenttien aikoinaan asettamien myyteiksi muuttuneiden ihanteellisten universaalisten lakien vaikutuspiirissä.

Canopuksen intuitiivisten lakien yhtymäkohdat esimerkiksi Kantin altruistisen moraalin valtakuntaa sekä Platonin ja Plotinoksen idealismiin, kristinuskoon ja eettiseen sosialismiin ovat ilmeiset. Tästähän vertailukohtien taustaa jo kertyykin varsin paljon. Jälleensyntymisajatus ja käsitys maailmansielusta tai kollektiivisesta muistista kummittelevat myös. Persoonallisuuden ja tunteiden eri kerroksia vastaavat planeetan eri sfäärit.

Persiassa syntyneen Lessingin kiinnostus islamilaisuuden mystiseen persialaiseen haaraan sufilaisuuteen, joka pyrkii minuuden rajat ylittävään yhteyteen absoluutin kanssa, näkyy vahvasti.

Satiiri ja pamfletti

Mutta vanha realistinen Lessing astuu näkyviin silloin kun Shikasta-planeetasta tarvitaan vivahteikkaita tai tyypitettyjä sosiologis-psykologisia esimerkkejä Shammatin vaikutuksen aiheuttamasta rasismista, sorrosta, degeneraatiosta, välinpitämättömyydestä, liioittelusta tai tyhmyydestä tai kun siellä puuhataan epäbyrokraattista poliittista toimintaa Canopuksen ihanteiden puolesta jähmettyneitä valtainstituutioita vastaan. Se että vain osa Shikastan asukkaista on selkeästi kosketuksessa Totuuteen, joka muille näyttäytyy korkeintaan tavoin, sisältää annoksin muistin häivähdyksinä tai kuin arvoituksen älyllistä ja moraalista elitismiä, platonilaisuuden tapaista.

Mutta Lessingin on kyettävä jotenkin ottamaan kantaa siihen, että esimerkiksi vanhat poliittiset raja-aidat ja käsitykset eivät Shikastassa enää päde ja hyvät asiat institutionalisoituvat. Jokaisen kykenevän on erikseen kuunneltava oikeaan suuntaan johtavia Canopuksen värähtelyjä ja tunnistettava toiset samanmieliset vaikeidenkin valeasujen, sosiaalisten ja rodullisten raja-aitojen ja sukupolvikuilujen takaa. Ja reaalisissa kärsimyksissä syntyvää pohjatonta uskoa ihmisten sitkeyteen, vuorovaikutukseen, elämän korjattavuuteen ruokkivat yhtä pohjattoman pessimisminkin keskellä unelmat, ideat ja "tieto" paremmasta maailmasta.

Asettuessaan kulttuurin ulkopuolelle eräänlaiseen "puhtaan" tai joka tapauksessa hyvin jännittävästi relativoivan kriittisyyden näkökulmaan Lessing muistuttaa Swiftiä. Kuvatessaan Shammatin kuolettavaa byrokraattista kapulakieltä ja manipulointia hän on Orwellin ja Huxleyn jäljillä. Mutta sosiaalisessa myötäelämisessään, voimakkaassa ihanteellisuudessaan, jos kohta myös paikoin hiukan besserwissermäisessä moralisoinnissaan ja asioiden niputteluvimmassaan Lessin on aina oma itsensä, vähän kuin maailmaa valloittamaan lähtenyt ja sen puolinaisuuteen hyvällä syyllä pettynyt Martha Quest.

Canopus in Argos -romaanisarjan myöhempiä osia on anglosaksisessa kritiikissä moitittu mm. siitä että ylipersoonallisten lähtökohtien voimistuva korostaminen johtaa Lessingin etäälle ihmisestä ja historiasta, yhdentekevään ulkopuolisuuteen ja kätensä koko roskasta pesevään ylimalkaiseen tuonpuoleisuuteen.

Vaara onkin ilmeinen ja se on näkyvissä myös Shikastassa, mutta kytkennät epäsuorasti tunnistettavaan ja merkitykselliseen todellisuuteen ja tunteisiin riittävät vielä hyvin. Me-tunteesta ei vielä tule ylimalkaista panteismia vaan se pysyy poliittisen ja psykologisen dynamiikan modernilla tavalla käsitettynä hyödyllisenä lähtökohtana.

Erkki Jukaraisen suomennos on kirkasta ja täsmällistä, hyvin rytmitettyä kieltä, joka toistaa myös Lessingin uudempien tyylipyrkimysten mukaisten sisäisten monologien hengityksen. Shikasta on paitsi mielenkiintoinen tieteisromaani myös väkevä, moderni pamfletti, jota voi suositella kaikille.

Julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa 7.3.1982

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi