Julkaistu: 15.11.2003 lehdessä osastolla Kulttuuri
Karin Slaughter
Kansainvälinen noste on ollut hyvä. Georgiassa syntyneen 32-vuotiaan
Karin Slaughterin esikoisdekkari
Sokaistu ponnahti heti ilmestyessään vuonna 2001 Yhdysvaltojen myyntilistalla kahdenkymmenen joukkoon, Englannissa se singahti peräti kolmossijalle.
Uutta tekijää verrattiin jännitysgenren isoihin ikoneihin
Thomas B.Harrisiin ja
Patricia Cornwelliin.
Yhdysvalloissa
Sokaistu napsi kolme kirjallisuuspalkintoa: sille myönnettiin muun muassa Barry Award -palkinto vuoden parhaasta esikoisteoksesta. Myös The Washington Postin toimitus valitsi dekkarin vuoden parhaaksi rikoskirjaksi.
Kaikki siis hyvin ja homma siistissä paketissa. Kyllä ja ei. Paketin repii auki oikein innokkaasti silmät kiiluen, mutta homman tehtyään ja istuessaan lattialla paperisilpun keskellä mieleen hiipi ikävä epäily: tässäkö se nyt sitten oli.
Alku on raaka ja shokeeraava. Eli olkaa hyvä. Sanakamera käy. Panoraama. Kolea aurinko paistaa laiskasti repaleiselta taivaalta keksityssä Heartsdalen uneliaassa pikkukaupungissa kuvitteellisessa Grant Countyn piirikunnassa todellisessa Kaakkois-Georgiassa, tummat pilvet ennakoivat sadetta.
Lastenlääkäri, patologi Sara Linton on kuppilassa tapaamassa siskoaan.
Zoomaus. Invalidivessassa istuu pytyllä yliopiston opettaja Sibyl Adams. Häntä on puukotettu vatsaan, housut on vedetty nilkkoihin, reidet on levitetty auki ja rinnasta aina häpyluuhun asti on viilletty iso risti, veri virtasi ruumista vielä tasaisena virtana.
Raiskattu ja tapettu nainen ei ole edes osannut varoa, koska on sokea.
Juuri Sara Linton löytää murhatun tuttunsa vessasta, henkiin hän ei onnistu tätä enää elvyttämään. Sara soittaa poliisille, ruumis on hänen sylissään ja hän on yltä päältä veressä. Poliisipäällikkö on hänen entinen aviomiehensä Jeffrey Tolliver.
Tämä kaksikko saa selvittääkseen pikkukaupunkia järkyttävän murhan. Ruuminavauksessa Sara Linton saa selville, että raiskaaja on aluksi työntynyt uhrin haavaan ja sitten vasta tämän jalkovälin. Ennen murhaa hän on myös huumannut uhrin belladonnalla - siitä romaanin nimi
Sokaistu. Murhaa selvittävällä kaksikolla on käsissään sairas psykopaatti, joka on sekä seksuaalisesti että uskonnollisesti kieroutunut.
Toisen murhan jälkeen on selvää, että psykopaatti on myös sarjamurhaaja.
Alun jännitteen Karin Slaughter on ladannut kunnon kasapanoksella. Tarinan imua lisää myös se, että hän syventää alkuasetelmaa toimivalla psykologialla.
Hän kelaa Sara Lintonin tarinaa jännittävästi sekä eteen- että taaksepäin ja rakentaa ovelasti pala palalta, takauma takaumalta Lintonin henkilöhistorian ja psyykkisen laahuksen.
On yhtä jännittävää pohtia, kuka on murhaaja, kuin aavistella, miksi Linton on palannut taannoin Atlantasta takaisin synnyinkaupunkiinsa.
Toinen hyvin psykologisesti hahmoteltu henkilö on nuorehko naiskonstaapeli Jane Adams, joka on murhatun Sibylin rempseä sisko. Menneisyys sitoo siskokset toisiinsa.
Komeaa alkua seuraava hyvä juonenkehittely kuitenkin lakkaa juuri siinä vaiheessa, kun Slaughterin soisi löytävän vielä yhden vaihteen lisää kerrontaansa. Siksi romaanin loppu maistuu pitkitetyltä ja väkinäiseltä. Tässä mielessä
Sokaistu sokaisee lopulta itsensä.
Kelpo debyytin Slaughter kuitenkin on tehnyt. Eikä ura jäänyt suinkaan siihen. Esikoisdekkaria ovat seuranneet romaanit
Kisscut ja
A Faint Cold Fear, joiden molempien tapahtumapaikkana on Grant County ja päähenkilönä Sara Linton.
Jukka Petäjä
Karin Slaughter: Sokaistu (Blindsighted). Suom. Inka Parpola. Helmi. 360 s. 28 e.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi