Valtio, pelasta kirja!

Kai Ekholm ja Yrjö Repo patistavat teoksessaan valtiota, kirjailijoita ja kustantajia laajaan yhteistyöhön kirja-alan uudistamiseksi.

Julkaisuajankohta on täydellinen.

Kustantamoissa on vuoden aikana kuohunut enemmän kun miesmuistiin: myynti ei lisäänny, tietokirja on jo siirtynyt nettiin, työntekijöitä irtisanotaan ja kirjailijoita vaaditaan kaupittelemaan enemmän ja kaikkialla itseään. Syksystä odotetaan sähkökirjan läpilyöntiä.

Eilen tiistaina julkistettiin Kirja tienhaarassa: Vuonna 2020 -tietoteos, joka yrittää vastata, mistä kuohunnassa on ollut kyse.

"Alan rauhalliset ja ennustettavat vuodet näyttävät olevan takana, ja edessä on uusiutumisen pakko", kirjoittavat kirjan tekijät, Kansalliskirjaston johtaja Kai Ekholm ja tilastovelho Yrjö Repo. Ja antavat ison joukon neuvoja, miten kirja pelastetaan.

Kustannusalalla koskee päätä, mutta lukijoilla ei pitäisi olla valittamista: kirjoja on tarjolla enemmän ja halvemmalla kuin koskaan. Kustantajien - ja lopulta ehkä myös lukijoiden - ongelma on se, että ihmiset etsivät yhä enemmän tietonsa ja viihteensä ilmaiseksi verkosta, jossa "käytetään yhtä paljon aikaa tiedon hakuun kuin sen sisältöön", kuten Ekholm ja Repo asian ilmaisevat.

Kirjoittajat esittävät suuresta muutoksesta suuria kysymyksiä. Miten maailman käy, jos tulevaisuudessa netin "nollaviiveodotusten maailmassa" eläneille tiedon luotettavuudella, laadulla ja syventyvällä tiedon keruulla ei ole enää arvoa.

Korvaako pinnallinen selailu syvällisen lukemisen?

Kuka tekee kirjoja, jos kukaan ei niistä enää maksa?

Kirjoittajat sanovat olevansa optimistisempia kuin monet ulkomaalaiset tutkijat, jotka ovat jo vuosia kilvoitelleet, kuka hautaa kirjan syvimpään kuoppaan.

Kirjoittajien mukaan e-kirja tai muut kirjan digitaaliset muodot eivät korvaa ainakaan kymmeneen vuoteen painettua kirjaa. Esteenä ovat muun muassa tavat, historia, tekijänoikeuslait ja se, että painettu kirja on edelleen kätevä käyttöliittymä.

"Digitaalisuus ei uhkaa painokulttuuria vaan täydentää sitä", he sanovat.

Mutta huonosti käy, jos kustantajat eivät ymmärrä ja hyväksy verkon erilaisia lukutapoja eivätkä opi tarjoamaan sisältöjä lukijoiden ehdoilla. Ja tästä kustantajat saavat piiskaa: ne ovat lähteneet liian myöhään liikkeelle.

Kirjoittajat sanovat, että on suuri virhe ajatella, että verkko olisi vain painetun kirjan digitaalinen levityskanava. Heidän mukaansa kirjallisuutta pitää tarjoilla netin ehdoilla: tehdä vaikkapa dekkarista peliversio tai menestyskirjasta kuvitettu ja taustoitettu elämysversio.

Netti mahdollistaa myös vanhojen painosten myymisen, markkinoinnin sosiaalisessa mediassa ja paljon muuta, mitä kustantajat eivät heidän mielestään osaa vielä tarpeeksi hyödyntää.

Ekholm ja Repo huutavat apuun valtiota ja alan yhteistyötä. He siis kaipaavat pelastajaksi vanhaa kunnon kolmikantaa.

Yhteistuumin pitäisi laittaa muun muassa tekijänoikeudet kuntoon.

"Uudessa kirjataloudessa" valtio ja yritykset loisivat muun muassa yhteisen maksujärjestelmän, sähköistä opetusmateriaalia sekä kansallisen kirjastrategian, jolla kirjaa suojeltaisiin ulkoisilta uhkilta. Bisnes paranisi, kun digitaalinen kirjasto annetaan myös kustantajien käyttöön.

Kirjayrittäjyyttäkin pitäisi tukea, mutta kirjassa ei sanota miten. Kirja tienhaarassa -teoksessa ei puhuta tuen määrästä, mutta taustalla lienee ajatus, ettei nykyinen valtion 125 miljoonan euron kirjastotuki, kuntien 80 miljoonan euron kirjaostot, 77 miljoonan arvoinen arvonlisäalennus ja noin 25 miljoonan euron muut kirjallisuustuet eivät riitä.

Kirjan kohtalo kuitenkin riippuu lopulta vain sisällöstä, kuuluu kirjoittajien tiivistys. "Kustantaminen ei ole tiedon ja ideoiden monistamista vaan jalostamista. Painettu kirja, e-kirja tai äänikirja ovat vain välineitä niiden saattamisessa lukijan käsiin. Lukija valitsee, missä muodossa hän haluaa kirjan", he kirjoittavat.

Kirja tienhaarassa on nimeään parempi. Kirjan rahoittajina, ohjaajina ja tilaajina ovat toimineet keskeiset kirja-alan liittoutumat, mikä nakertaa uskoa kirjoittajien itsenäisyyteen, mutta ei vähennä kirjan mielenkiintoisuutta.

Se on hyvä yhteenveto siitä, miksi kirjamaailmasta tapahtuu nyt niin paljon. Erityistä herkkua on laaja numeroaineisto, mikä auttaa asioiden suhteuttamisessa. Teoksen tehoa heikentää, että kirjoittajat luettelevat tolkuttoman määrän kysymyksiä, joihin he vastaavat - jos vastaavat - ehdotuksilla, joista liian usein uupuu tarkkuus.

On helppo sanoa, että tekijänoikeuslait on uusittava niin, että kaikki ovat tyytyväisiä, mutta on eri asia, miten se tehdään.

Kirjassa syytetään kustantajia "mikä meitä nyt taas uhkaa" -ajattelusta, kun niiden pitäisi ajatella "miten voimme toimia uusiutuvassa kirjataloudessa".

Kustantajat ovat nyt kuitenkin reagoineet. Tämä kirja on kirja-alan tilaama analyysi siitä, miksi kirjamaailmassa kuohuu.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi