Vanha feminismi kompastuu sovinnaisuuteen

Seksuaalisuus voi yhä varjostaa kenen tahansa naisen elämää

Viime syksynä ilmestyneessä väitöskirjassaan Punainen eksodus Anna Kontula kurkisti suomalaisten seksityöläisten vastaanottohuoneisiin. Hän hylkäsi perinteisen tavan ymmärtää prostituutio pelkästään naisten riistoksi.

Läpikaupallisessa ja kaiken tuotteistavassa markkinataloudessa seksityö pitäisi ymmärtää työksi töiden joukossa. Seksipalvelujen tarjoajaa ei tee muita huonommaksi tarjotun palvelun luonne, ja siksi hänellä pitäisi olla samat oikeudet ja sosiaaliturva kuin muillakin.

Kontula tunnisti seksityössä myös poliittisen ulottuvuuden. Monet seksityöläiset kokevat työnsä poliittisena toimintana, kapinana yhteiskuntaa ja sen seksuaalinormeja vastaan.

Kaikki heteroseksuaalista normia vastustavat naiset eivät kuitenkaan ryhdy seksityöläisiksi. Kontulan uusi pamfletti Tästä äiti varoitti kertoo kolmekymppisistä naisista, jotka etsivät pääsyä ulos heteronormin pakkopaidasta muilla keinoin.

Nämä naiset ovat toisen aallon feministien tyttäriä, joiden äidit uskoivat vakaasti, että ainoaa oikeaa ja ei-sovinistista seksiä on heteroseksuaaliseen parisuhteeseen perustuva hellä, herkkä, naisen tarpeista lähtevä monogaaminen seksi, joka tapahtuu lähetyssaarnaja-asennossa.

Miten on mahdollista, että tämä ei kelpaa kaikkensa naisten seksuaalisen vapauden hyväksi tehneiden radikaalifeministien tyttärille?

Entä miten on mahdollista, että Suomen kaltaisessa maassa on yhä nuoria naisia, joille tasa-arvoinen pohjoismainen mies ei kelpaa?

He etsivät alfaurosta, käyvät pornokaupoissa ostamassa apuvälineitä ja tekevät feminismistä burleskia leikkiä, joka kiinnittyy perinaisellisiin tuntomerkkeihin. Silti nämä tällätyt korkokengissä kävelevät sutturat haluavat, että heidät otetaan vakavasti kokonaisina ihmisinä.

Kontulan mielestä juuri tässä on askel, jota toisen aallon feministit eivät kyenneet ottamaan. He eivät tajunneet, että naisten seksuaalisen vapautumisen perimmäinen este ei piile pelkästään miesten sovinismissa vaan myös naisten itsensä kyvyttömyydessä päästä irti sovinnaisesta heteronormista.

Kunnollisen suomalaisen naisen on kovin vaikea myöntää, että seksuaalinen halu ei noudata järkeä ja että irti päästettynä se leikkii sallitun ja kielletyn, normaalin ja epänormaalin, biologian ja kulttuurin rajalla ja rikkoo käsityksiämme sopivasta ja hyväksyttävästä.

Kullakin hetkellä vain pieni osa seksuaalisuuden kirjosta arvotetaan poliittisesti korrektiksi.

Kontulan pamfletti koostuu seitsemästä puolifiktiivisestä tarinasta. Ne kertovat naisista, joiden halu ei pysty sovittautumaan tasa-arvoiseen heteronormiin. Tarinat avaavat oven nykynaisten seksuaalisen ahdistuksen ytimeen.

Ahdistusei piinaa vain telaketjulesboja ja sadomasokisteja. Siitä eivät kärsi vain uskottavuusongelman kanssa kamppailevat sutturablondit. Se piinaa trendikästä uranaista - joka saa huomata jäävänsä yksin siksi, että on liian pätevä ja vetävä - yhtä lailla kuin väärien rakastumisten kanssa kamppailevaa tunneaddiktia.

Seksuaalisuus on siis edelleen ongelma, joka voi varjostaa kenen tahansa naisen elämää kohtuuttomasti. Siksi Kontulan mielestä tarvitaan kolmannen aallon feminismiä, joka perustuu kumoukselliseen seksiradikalismiin.

Vaikka se tunnustaa feministiäitien taistelun saavutukset, se nousee kapinaan toisen aallon feminismin synnyttämiä naisen seksuaalisuutta kahlitsevia kontrollimekanismeja vastaan.

Pamfletti antaa erinomaisen mahdollisuuden koetella omia käsityksiä sopivasta ja hyväksyttävästä seksuaalisuudesta.

Toivoa sopii, että julkinen keskustelu ei runtele tätä rohkeaa ja hyvin kirjoitettua kirjaa sosiaalipornoksi, vaan että se saa ansaitsemansa vastaanoton tärkeänä avauksena arvioida feminismin periaatteet uudelleen.

Kirjoittaja toimii valtio-opin professorina Jyväskylän yliopistossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi