Vanhus ja vedenpaisumus

Max Frischin kertomuksessa ihminen yrittää tiedollaan pysäyttää luonnon ylivoiman

Runsaalla sadalla sivulla Max Frisch (1911-1991) loihtii uskomattoman intensiivisen mielikuvan ilmastonmuutoksesta, jäätiköiden sulamisesta, vedenpaisumuksesta, sivilisaation murtumisesta ja ihmisen - luonnonhistorian nuorimman tulokkaan ja tuhoisan nousukkaan - piittaamattomuudesta.

Sen julistamiseen toiset tarvitsevat hehtaareittain metsää.

Älkää ymmärtäkö väärin: Ihminen ilmestyy holoseeniin ei ole mikään maailmanlopun trilleri Sarasvatin hiekan tapaan, eikä se kuvaile "maailmaa ihmisen jälkeen" kuten äsken nähty fiktiodokumentti.

Sveitsiläisen mestarin 1979 ilmestynyt kertomus on monitasoinen ja -aineksinen taideteos yksin asuvan vanhan miehen muutamista päivistä sateiden ja maanvyöryjen katkaistua Ticinon kantonissa tiet ja sähköt, nykyisen sivilisaation edellytykset.

Vanhus tarkkailee ympäristöä kiikarilla kohtalokkaiden halkeamien varalta. Hän tutkailee sateen muotoja ja palauttaa mieleen ukkostyyppejä - ja saa kokoon kuusitoista.

Sveitsissä sataa ja sataa. Jäätiköt sulavat, ja niin sulaa pakastinkin sähkön katkettua. Kylmälle keittolevylle jäänyt minestronekeitto happanee.

Kylässä tornikello lakkaa näyttämästä aikaa, ja italiankielisen kantonin asukkaat pudistelevat päätään. Che tempo!

Vanhus tietää postiautojen aikataulut ja kuinka paljon lämmitysöljyä mahtuu säiliöön, mutta nyt hän ryhtyy miettimään, koska ihminen ilmestyi maailmaan ja miksi.

Ensimmäiseen kysymykseen vastaus löytyy tietosanakirjasta: holoseenikaudella.

Vastausten saamisesta tulee pakkomielle, ja lopulta mies leikkelee kirjoista artikkeleita ja teippaa niitä seinilleen. Osan tiedoista hän unohtaa saman tien.

Hän lukee alppilaaksoja entisinä aikoina koetelleista tulvista ja maanvyörymistä ja kuvittelee Sveitsin saaristoksi, merestä törröttävine vuorenhuippuineen, kun maailman jäätiköt ovat sulaneet.

Kertomus huipentuu pelastautumisretkeen kapeaa ja vaarallista alppipolkua pitkin.

Ehkä kysymyksessä on - ihmislajille ominainen - siirtyminen tiedosta toimeen, yritys luonnon ja elämän haltuun ottamiseen. Ihminen lajina kuvittelee olevansa kaikkivoiva, ihminen yksilönä on hauras ja kuolevainen.

Kun Locarnoon lähtevä postibussi on aivan ulottuvilla, vanhus päättää kääntyä levähdyspaikasta takaisin.

Hän aloittaa uudelleen raskaan vaelluksen, nyt yöllä kaatosateessa ja taskulampun valossa.

Kotiinpääsystä hän ei muista mitään, lievä aivohalvaus yllättää hänet kynnyksellä, ja herättyä muisti on kuin rikki leikelty tietosanakirja.

Viimeistään tässä vaiheessa on vaikea olla ajattelematta inhimillistä samankaltaisuutta Vanhukseen ja mereen, kaksintaistelua luonnon kanssa, suurta päämäärää ja sen raukeamista. Hemingway sai teoksestaan Nobelin, Frisch jäi monen 1900-luvun merkittävimmän kirjailijan tavoin ikuiseksi ehdokkaaksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi