Varoitus väärästä anjoviksesta

 "Anjovis" esiintyy siellä täällä napolilaisen Sophia Lorenin keittokirjassa Makuja ja muistoja. Ongelma syntyy siitä, että italian acciuga onkin suomeksi sardelli. Anjovis on meillä vakiintunut säilötyn Itämeren kilohailin nimeksi.

Jos meikäläistä anjovista käyttää Sophian spagettiin tai muutamaan muuhun kirjan ohjeeseen - linssikeittoon, polentaan tai tonnikalaan - kaikki maistuukin oudosti janssoninkiusaukselta.

Vasta sardelli maustoi pastan oikeaoppisesti, mutta sen määrää voisi lisätä. Ei haittaa, vaikka 700 gramman pastasatsiin hienontaisi koko sardellitölkillisen. Sardellia muuten saa jo yllättävän monesta marketista.

Sardelli on niin suolaista, että tuntuu samantekevältä, sekoittaako sen suolattomaan vai normaalisuolaiseen (1,5 prosenttia) voihin.

Aivan aiheellisesti kirjassa sen sijaan varoitetaan tarjoamasta tämän pastan kanssa juustoa. Se ei ole italialaisten tapa merenelävien ja pastan kanssa. Ja parmesaani vasta tekisi ruuasta tolkuttoman suolaisen.

Ainakin Suomen lokakuussa tomaatit ovat niin valjuja, että valmiin tomaattimurskan käyttö on tässä ohjeessa paikallaan. Tomaattikastiketta saisi olla myös enemmän.

Tässä ruuassa, kuten useimmiten italialaisessa keittiössä, on tärkeää, että persilja on sileälehtistä.

Anjoviksesta huolimatta Sophia Lorenin nimellä ja naamalla on saatu aikaan kelvollinen ruokakirja. Jotakin kysyttävää kuitenkin jäi. Onko esimerkiksi farro todella eri muinaisvehnä kuin speltti?

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi