Velvollisuudentunto on raskas taakka

 "Pekka ei istunut kirjoituspöydän ääressä. Enimmäkseen hän majaili sohvalla kartanon yläkerran salissa polttaen ketjussa Norttia samalla kun selasi sihteerin eteensä tuomia papereita. Hän istui samalla sohvalla myös haastatteluissa, alaisten kanssa käydyissä palavereissa, kuunnellessaan tytäryhtiöiden johtajien raportteja ja keskustellessaan vieraiden kanssa."

Näin kuvaa Koneen ruhtinas -kirja Pekka Herlinin työtapoja.

Sama Pekka Herlinin kuluttama sohva on edelleen Munkkiniemen kartanon salissa, tosin uudelleen verhoiltuna. Hänen poikansa Antti Herlin, Koneen vallanperijä, suurin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja, on säilyttänyt kartanon ennallaan. Siellä on hänen työhuoneensa, kun muu Koneen johto istuu Keilaniemen tornitalossa.

Antti Herlin ja hänen äitinsä Kirsti Herlin halusivat, että Pekka Herlinistä tehdään elämäkerta.

"Äiti varsinkin halusi. Isäni ansaitsee tämän kirjan, hän teki sellaisen elämäntyön. Ehkä joku voi sanoa, että miksi helvetissä tuo kaikki on pitänyt siihen kirjoittaa, mutta isä arvosti itsekin totuudellista suhtautumista maailmanmenoon."

Kirjan yksi tärkeimmistä viesteistä on Antti Herlinin mukaan se, että velvollisuudentunto voi olla kova eteenpäin vievä voima, mutta myös raskas taakka kantaa.

Pekka Herlin ei selviytynyt taakasta ehjänä, vaan alkoholisoitui pahasti.

Antti Herlin toivoo silti, että hänen isänsä juomiseen osattaisiin suhtautua myös "ajankuvana" eikä se varastaisi päähuomiota isän saavutuksilta.

Kirjassa Antti Herlin kuvaa isänsä ominaisuuksia yhtä rankasti kuin muutkin sisarukset, mutta hän ei omien sanojensa mukaan ole katkera. Hän muistaa myös hyvät hetket.

"Minulla on ollut erinomaisen onnellinen lapsuus, ja muistan lukeneeni, että toiset sisarukseni toteavat aivan samoin. Kun isästä puhutaan, me puhutaan tietysti merkittävästä ihmissuhteesta, mutta se oli kuitenkin vain yksi ihmissuhde lukemattomien muiden joukossa."

Äiti Kirsti pelasti paljon, ja sisarukset olivat yhdessä eräänlainen puolustusliitto isäänsä vastaan - aina Koneen perinnönjakoon asti.

Pekka Herlin muutti testamenttiaan 1995 ja siirsi Koneen määräysvallan ja myöhemmin myös äänivaltaiset osakkeet yksinomaan Antille, joka lupautui pitämään sopimuksen salassa.

Sopimuksen paljastuminen rikkoi Pekka Herlinin välit muihin lapsiin, jotka vihastuivat myös veljelleen. Sisaruksia ei niinkään suututtanut vanhimman pojan suosiminen vaan se, että Pekka ja Antti eivät kertoneet asiaa muille.

"Oli iso firma, merkittävä monella tavalla, joka oli vaarassa joutua tuuliajolle. Se oli se pointti", Antti Herlin sanoo,

Kukaan sisaruksista ei halunnut tarttua Koneen ohjaksiin. Myös Antin elämä oli suuntautunut aivan muualle - hän oli perinyt perheen maatilan ja mielsi itsensä kokopäiväiseksi maanviljelijäksi.

"Mähän olin last resort, se viimeinen vaihtoehto."

Miten ja milloin isä hänet perijäkseen taivutteli, sitä kirja ei kerro, eikä sitä, miksi Antti lähti salaamiseen mukaan.

"Se johtui Pekka Herlinin tahdosta ja hänen mukavuudenhalustaan", Antti Herlin suostuu sanomaan. Vallan siirto oli Antti Herlinin mukaan "prosessi", ei mikään yksittäinen yöllinen keskustelu.

Konetta on nyt kahdessa polvessa johtanut perijä, joka on joutunut rooliinsa alun perin vastentahtoisesti, velvollisuudentunnosta. Ensin Pekka, sitten Antti.

Antti Herlinin neljästä lapsesta toiseksi vanhin, vuonna 1984 syntynyt Jussi Herlin, istuu jo Koneen hallituksessa.

"Ehkä tässä on jotain oppinut. Minulla on hyvät välit lasteni kanssa."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi