Vertauskuvien maailmankaikkeus Kari Enqvist kansantajuistaa suhteellisuusteorian nasevasti mutta liiankin tiiviisti

kirjat

A

lbert Einstein kehitti suhteellisuusteorian sata vuotta sitten. Siis sen suppean version. Ja sitähän pitää juhlistaa Suomessakin: asialla on

Kari Enqvist, kosmologian professori, esseisti ja kärkevä poleemikko. Hän on saanut tehtäväkseen kansantajuistaa Einsteinin teorian ja esitellä sen seurauksia.

Einstein on saanut toimia neron perikuvana, eikä Enqvist ryhdy kuvainkaatajaksi. Einstein kehitti jotain ainutlaatuista, johon kukaan muu ei olisi aikoihin pystynyt.

Kirjan nimi lupaa kuitenkin suhteellisuusteoriaa nimenomaan runoilijoille. Otin lupauksen kirjaimellisesti ja odotin jatkoa niille puheenvuoroille, joita Enqvist on käynyt lukuisissa kirjoissaan ja artikkeleissaan. Hän on ollut huolissaan luonnontieteiden, etenkin fysiikan heikosta asemasta kulttuurikeskusteluissa.

Lyhyesti: runoilijoidenkin tulisi opiskella enemmän fysiikkaa. Maailmankuvamme kun on kokenut melkoisen mullistuksen 1900-luvun mittaan ennen kaikkea juuri fysiikan ja sitä soveltavan kosmologian ansiosta.

Enqvist on itse ilmoittanut toki lukevansa runoja, ainakin silloin tällöin. Minä puolestani olen lukenut fyysikkojen kosmologisia pohdintoja, silloin tällöin, ainakin

Stephen Hawkingia,

Paul Daviesia ja Kari Enqvistiä. Suosikkini on ollut Davies, joka on rohjennut pohtia universumin tarkoituksellisuuden mahdollisuutta. Enqvist tuskin pitää mieltymyksestäni, hän kun on teräväkielisesti torjunut kaiken ulkopuolisen tarkoituksen.

Nyt polemiikkia ei kuitenkaan esitetä, ainakaan humanistien suuntaan. Suhteellisuusteoriaa runoilijoille lupaa esitellä suhteellisuusteorian kelle tahansa maallikolle. Harvoinpa runoilija pääsee kirjan nimen tapaan edustamaan maallikkoa, yleensä he saavat toimia pikemmin boheemiuden ja vaikeatajuisuuden perikuvina.

Kirja sivuilla runoilija on pantu fysiikan koekaniiniksi: Reima Runoilija -niminen hahmo saa vähän väliä havainnollistaa suhteellisuusteorian eri puolia. Kerrankin hän seisoo Hämeenlinnan asemalla lähettämässä valomerkkiä junalle, joka kiitää kohti Tamperetta huimaa vauhtia, kahdeksankymmentä prosenttia valon nopeudesta. Reima tietää Tampereen aseman kiskojen vääntyneen. Mutta kuten suhteellisuusteoria tietää, valomerkki ei niin valtavalla vauhdilla kiitävään junaan näy laisinkaan.

Liiketila vaikuttaa värähtelytaajuuteen, joten poispäin kuljettaessa valonlähde nähdään punasiirtyneenä. Näin Reiman varoitusvalon aallonpituus pitenee ja katoaa infrapunaan.

Kirja kertoo, että Reima on suhteellisuusteoriansa lukenut runoilija. Se on aikamoista uskoa runoilijan kykyihin, koska jo Einsteinin suppea suhteellisuusteoria sisältää koko joukon matemaattisia kaavoja. Yleisen suhteellisuusteorian kaavat ovat vielä huimasti vaikeampia.

Vaikka kaikki on kiinni havaitsijasta, on siis parempi olla tiivistämättä suhteellisuusteoriaa vielä pienempään tilaan kuin Enqvistin kirja.

Enqvistin mukaan:

"Suhteellisuusteorian maailmankaikkeus on kaiken totaliteetti. Se sisältää kaiken eikä sen ulkopuolella ole mitään. Ei ole tyhjää tilaa, jonka avaruus laajetessaan täyttäisi. Avaruus ei ole jättimäiselle näyttämölle asetettu laatikko, joka hitaasti kasvaa."

Lisäksi "Einsteinin kosmoksessa ei ole mitään salattua. Se on puhtaasti mekaaninen systeemi".

Hyvin Einsteinin teoria näyttääkin toimivan, yhä edelleen.

Sen avulla on saatu selville yhtä ja toista kosmoksen rakenteesta, ja havainnot ovat suurelta osin vahvistaneet sen toimivuuden.

Mikään ei ole kaikkeudessa ehdotonta, ei aika, ei massa, ei liike. Kaikki on kiinni kappaleiden ja voimien vuorovaikutuksesta, ja niinpä koko aika-avaruus on dynaaminen ja muovautuu "jatkuvasti kuin lihamöykky vastauksena sylissään liikkuvan aineen energeettisiin ominaisuuksiin".

Enqvist tuntuu tekevän kaikkensa havainnollistaakseen, jopa vääntääkseen rautalangasta kuvitteellisia esimerkkejä silloin, kun teoria kumoaa arkijärjen. Esimerkit ovat usein hauskoja, toisinaan eivät.

Mutta

Suhteellisuusteoriaa runoilijoille on hyvin suppea kirja ja Enqvistin teksti hyvin tiivistä. Väliin hän joutuukin kirjoittamaan kuin moni runoilija: kielikuvia satelee, ja kirjoittaja itse kyllä tietää, mistä on kyse, mutta lukijana en aina löydä sille vastinetta omasta kokemuspiiristäni.

Enqvist esimerkiksi kirjoittaa, että "Yksittäinen fotonikaan ei muutu mustaksi aukoksi vaikka siihen kuinka pumpataan energiaa. Siitä huolimatta, ettemme voi hypätä ratsastamaan fotonilla." Kontekstikaan ei paljasta, miten fotonilla ratsastaminen liittyy tähän. Tosin muutamaa sivua aiemmin on Reima Runoilija siinäkin mahdottomassa tehtävässä onnistunut, jotta tulisi selväksi, miksi gravitaatiokuopasta kömpivä valonsäde tulee punaisemmaksi.

Kaikkeuden monimuotoinen arvoituksellisuus käy hyvin esiin. Kirjan paras osio on loppupuolella. Mustat aukot, galaksien liikkeet ja muut makrotason - samalla tietysti hiukkastason - ilmiöt käyvät tajuttavimmiksi kuin varsinainen teoriaosuus, jota lienee lopulta hyvin vaikea esittää maallikolle, tai siis runoilijalle, nopeasti käsitettävässä muodossa. Vaikeuksia tuottaa etenkin yleinen suhteellisuusteoria, jossa mukana on jo painovoiman vaikutus aika-avaruudessa.

Enqvistin mukaan kaikki tuntuu kulkevan Einsteinin laatimien kaavojen mukaan - miltei loppuun asti. Alkuräjähdys tapahtui ja sen jälkeen universumi on laajentunut laajenemistaan.

Samalla se on kuitenkin todettu niin moniulotteiseksi, että saamme siitä mielikuvan vain vertaus- ja kielikuvien avulla. Enqvistin kirja on itsessään melkoinen värikkäiden vertausten kaikkeus.

Uusi ongelma on, että universumista on löytynyt sellainen määrä pimeää ainetta ja pimeää energiaa, joille ei kattavia selityksiä ole vielä keksitty. Einsteininkin teoriaa on jouduttu paikkailemaan, ja aukkoja on jäljellä.

Siitäkään Enqvist ei hätkähdä. Tutkijat kiistelevät teorioista, mutta Enqvist antaa meille itsevarman vakaan kuvaan koko ajan etenevästä kosmologisesta tutkimuksesta. Onhan sellaisiakin tutkijoita, joiden mielestä alkuräjähdysteoriaankin liittyy vakavia ongelmia, mutta jääköön lukijoiden ja muiden runoilijain tehtäväksi vertailla eri teorioita ja kummastella toisaalta tiedon paljoutta, toisaalta sen vähyyttä.

Jukka Koskelainen

Kirjoittaja on runoilija, esseisti ja kriitikko.

Enqvist on teräväkielisesti torjunut universumin ulkopuolisen tarkoituksen

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi