Villi teoria Kiinan löytöretkistä

Gavin Menzies väittää, että kiinalaiset purjehtivat pallon ympäri jo vuonna 1421

 "Tuntui suorastaan röyhkeältä, melkein ylimieliseltä, kuvitella että eläkkeellä oleva sukellusveneen komentaja voisi paljastaa tarinan, jota monet suuret ajattelijat eivät olleet keksineet", muistelee Gavin Menzies kirjansa esipuheessa.

Sitten seuraa yli viisisataa sivua perusteluja väitteelle, joka sisältyy teoksen nimeen: 1421 - Kun Kiina löysi maailman.

Tiiliskivi julkaistiin Britanniassa vuonna 2002, ja sen oikeudet on sittemmin myyty 17 maahan. Suomalainen painos ilmestyi viime kuussa.

Maaliskuun kahdeksantena vuonna 1421 keisari Zhu Din laivasto lähti matkaan nykyisen Tianjinin läheltä Keltaisenmeren rannalta. Satakunta yli satametristä dzonkkia ja parvi pienempiä kauppa-aluksia nosti punaiset silkkipurjeensa ja suuntasi maailman ääriin, Menzies kuvaa kirjassaan.

Hän uskoo, että kahden seuraavan vuoden aikana neljään osaan jakautunut armada kiersi maapallon meritse.

Kun laivueen rippeet palasivat takaisin, kaikki oli muuttunut. Salama oli iskenyt Kiellettyyn kaupunkiin, kapinoita oli kytenyt imperiumissa, keisari oli kuollut surkealla sotaretkellä mongoleja vastaan.

Kiinalaisista oli ilmeistä, ettei taivas suosinut Zhu Din harjoittamaa avointa politiikkaa. Niinpä Kiina sulkeutui. Uudet vallanpitäjät kielsivät ulkomaankaupan, jättivät suuret laivat mätänemään ja polttivat kaukomatkojen asiakirjat.

Paljon todisteita jäi tuhoamatta, sanoo Menzies. Hänelle olennaisimpia ovat tunnetut, vedenpitävästi myöhäiskeskiajalle ajoitetut kartat.

Monet niistä ovat eurooppalaisten signeeraamia, mutta Menzies uskoo, että piirtäjät kopioivat kiinalaisia malleja.

Esimerkiksi venetsialaisen Zuane Pizziganon allekirjoittama, vuodelle 1424 päivätty kartta kuvaa Euroopan rannikon sekä osia Afrikasta ja saaria läntisellä Atlantilla. Ne ovat kummallisessa paikassa, sillä yleisesti hyväksytyn historian mukaan Kristoffer Kolumbus seilasi ensimmäisenä eurooppalaisena Karibialle vasta vuonna 1492.

Maallikko erottaa Amerikan suunnassa vain kömpelöitä läiskiä, Menzies Puerto Ricon ja Guadeloupen.

Menzies selittää osaavansa tulkita vanhoja karttoja ja korjata vaikkapa pituuspiirien määrittämisessä syntyneitä virheitä, koska omaa runsaasti kokemusta merenkulusta.

Hän liittyi Kuninkaalliseen laivastoon vuonna 1953, jolloin Britannia oli vielä suurvalta ja omisti tukikohtia eri puolilla maapalloa.

"Silloin ei ollut satelliittinavigaatiota ... Näin samat tähdet kuin suuret eurooppalaiset tutkimusmatkailijatkin ja laskin asemani mittaamalla Auringon korkeuden ja suunnan, aivan kuten hekin olivat tehneet."

Kun perinteiset suunnistustekniikat hallitseva merenkävijä katsoo vanhaa karttaa, hän voi päätellä, missä kartoittaja purjehti, mihin suuntaan, mitä vauhtia, kuinka kaukana rannikosta ja minkä verran tämä tiesi pituus- ja leveyspiireistä.

Oppineetkaan maakravut eivät tähän pysty, painottaa Menzies.

Saman tien hän tunnustaa olevansa amatööri muilla historian alueilla. Tosin teosta luodessaan tämä harrastaja etsi toistakymmentä vuotta tietoja 120 maasta: yli 900 museosta ja kirjastosta sekä kaikista merkittävistä myöhäiskeskiaikaisista satamista.

Hän kerää yhä todisteita teoriansa puolesta ja on palkannut tiimin tutkijoita hankkeeseensa. He tarkastavat vihjeitä, joita koko ajan saavat eri puolilta maailmaa. Yhteydenottoja on tullut tulvimalla sen jälkeen kun Menzies vuonna 2002 esiintyi arvostetussa tieteellisessä seurassa Royal Geographical Societyssä, ja luento julkaistiin internetissä.

Ei ole ihme, että ihmiset innostuvat. Teos on niin elävästi kirjoitettu, että se maistuu suolavedeltä. Myös kirjan nettisivuilla julkaistut mitä merkillisimpien todisteiden luettelot ahmaisevat mukaansa.

Toisaalta lukukokemus on hämmentävä.

Menzies ei kovin usein erittele, missä kohti juoni noudattelee perinteistä historiankirjoitusta ja missä visio saa siivet selkäänsä. Hän ei myöskään kerro, miten koulutetut tutkijat ovat selittäneet ne oudot tosiasiat, joita hän itse pitää jälkinä Kiinan löytöretkistä.

Menziesin mukaan kiinalaislaivueet jättivät matkojensa varrelle hylkyjä, siirtokuntia, rakennelmia, esineitä, kasveja ja eläimiä. Lisäksi ne ottivat mukaansa matkamuistoja, kuten mylodoneja Patagoniasta.

Tuskinpa. Nuo maalaiskiaiset kuolivat sukupuuttoon kymmenisen tuhatta vuotta sitten.

Viis tällaisista yksityiskohdista, jos suuret linjat pitävät paikkansa. Voiko Menziesin teoria olla totta?

Keskiajan Kiina oli todistetusti merimahti. Sen laivueiden tiedetään purjehtineen Intianmeren poikki Persianlahdelle ja Afrikan itärannikolle aina Madagaskarin tienoille.

Koska kiinalaiset kauppalaivat seilasivat säännöllisesti Kaakkois-Aasian vesillä, ne olisivat hyvinkin saattaneet käydä Australiassa paljon ennen James Cookia, toteaa John Noble Wilford The New York Timesissa. Hän on kirjoittanut kirjoja karttojen historiasta ja Kristoffer Kolumbuksesta.

Lisäksi useat asiantuntijat uskovat, että juuri Kiina olisi kyennyt lähettämään ensimmäiset alukset Amerikkaan ja muuallekin - ellei se olisi päättänyt eristäytyä maailmalta.

Entä ne Pizziganon kummat saaret? Tutkijat väittävät, ettei hän kopioinut kiinalaista kartoittajaa vaan sirotteli legendoissa mainittuja paikkoja töihinsä. Varhaisilla kartantekijöillä oli sellainen tapa.

www.1421.tv

Helsingin Sanomat | hs.tiede@sanoma.fi