Vuosisadan emotionaalinen häiriö

Oikeastaan ne ovat vuohia, Stalinin lehmät siis. Niin kysyi ja vastasi Virossa levinnyt neuvostovitsi. Viron lihavilta viljelysmailta jonnekin Pohjois-Komiin tai Krasnojarskin taakse karkotetut vapaat ja vauraat viljelijät kohtasivat omakohtaisesti ja pohjia myöten Stalinin Neuvostoliiton kurjuuden. Lumen alle paleltuneet perunat olivat jo juhla-ateria, luisevakin vuohi olisi ollut lottovoitto. Pompöösi propaganda levitti samaan aikaan kuvia viljalakeuksista, leikkuupuimureista, karjalaumoista ja mestarilypsäjistä.

Virolaisten sukulaisten kohtalo ilmiannettuina, ilmiantajina tai muuten vain neuvostorepression uhreina on vasta yksi ulottuvuus Sofi Oksasen laajassa esikoisromaanissa. Näkyvät ja näkymättömät langat tuntuvat lopulta johtavan suomalais-virolaisen nuoren naisen syömishäiriöön. Yleinen muuttuu yksityiseksi, mutta se taas on samalla osa vuosisadan emotionaalista häiriötä.

Jos ahmiminen turvallisuudentunteen nimissä ja pakonomainen oksentaminen ulkonäön trimmaamiseksi on sairaus, miten sairaita o(li)vatkaan maita, maanosia ja kansoja turvallisuuden nimissä ahmivat järjestelmät, miten narsistista niiden militaaris-urheilullinen kunnianhimo muovata "uutta" ihmistä hinnalla millä hyvänsä.

Kukaan ei Suomessa ole tainnut niin läheltä kuvata suomalais-virolaisten suhteiden arkipuolta. Sofi Oksasen kuva Suomeen naimisiin päässeestä virolaisesta Katariinasta - diplomi-insinööristä, josta tuli matkatöissä ja vieraissa naisissa viihtyvän rakennusmiehen kotirouva - on ankara ja ymmärtävä.

Kaivatulla vapaudella on kova hinta. Tarkkailun pelko ja myös suomalaisten asenteiden ruokkima häpeä pakottavat pitämään matalaa profiilia, tukahduttamaan omaa identiteettiä. Suhteiden ylläpitäminen Viroon jääneisiin sukulaisiin taas pakotti kehittämään toisenlaisia salaamisen kuvioita. Lännen ihmeiden hamuajilta puuttui kaikkea. Varsinkin suhteellisuudentajua.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi