lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Yhdysvaltain ikonikuva Syyllisyys ja sovitus Tylerin tähtäimessä

Julkaistu: 27.9.1992 lehdessä osastolla Kulttuuri

Logo: KIRJAT

Mikä ihme on nostanut lempeän takkatulikertojan Anne Tylerin amerikkalaisten kulttikirjailijoiden riveihin, Charles Bukowskin kaltaisten vanhojen kettujen rinnalle?

Kaiketi ainakin naisnäkökulma on pönkittänyt Tylerin suosiota, onhan hän vannoutunut perheen ja läheisten ihmissuhteiden kuvaaja. Poroporvarillisella sukuromaanilla ei ole aikoihin ollut yhtä vankkumatonta tekijää Yhdysvalloissa, ei juuri muuallakaan.

Tyler on lempeä vain ensi katsomalta. Tarkempi tutkimus osoittaa hänet ihmispsyyken armottomaksi ruotijaksi ja paljastajaksi.

Hän saattaa kirjoittaa kohteestaan, onnellisesta amerikkalaisesta ydinperheestä hyvinkin herttaisesti. Mutta samalla hän naulaa sen mikroskooppiseen tarkasteluunsa viileästi kuin perhostutkija, joka ei yritäkään pitää löytämäänsä harvinaisuutta hengissä.

Pyhä perhe

Pyhimys sattuman oikusta piirtää pumpulimaisen pehmeän perheyhteisön ja sysää sen hajalle vain siksi, että pääsee osoittamaan rakennelman haurauden.

Kritiikkinsä ja ironiansa ohessa se luotaa vakavasti moraalin perimmäisiä kysymyksiä.

"Bedloen perheessä oli se erikoisuus että he uskoivat kaiken elämässään olevan vallan ihmeellistä", Tyler esittelee malliperheensä.

Keskushenkilö, "pyhimys sattuman oikusta", on hymypoika Ian, joka tarinan alussa on 17-vuotias, lopussa päälle neljänkymmenen.

Koulupoika Ian hairahtuu vihjaamaan veljelleen, että tämän vaimo harrastaa syrjähyppyjä. Seuraa tragedia, jossa kaksi aikuista saa surmansa ja kolme lasta jää orvoksi.

Juoruamisen synti kasvaa Ianin mielessä jättiläismäiseksi. Syyllisyys ajaa hänet hakemaan apua lahkolaisseurakunnasta, "Uuden mahdollisuuden kirkosta". Hän jättää collegeopintonsa ja ryhtyy puusepäksi, nykyajan Jeesukseksi.

Tragediasta kehkeytyy siis moraliteetti. Mutta romaani hakeutuu tätä syvemmälle tutkimaan ihmisen kykyä kestää yksinäisyyttään ja vaillinaisuuttaan.

Ranskalainen eksistentialismi toi kirjalliselle näyttämölle ihmisen, joka on valinnut muukalaisen osan ja pystyy kantamaan sen.

Tyler ei usko eksistentialistien esittämään vaihtoehtoon. Hänen hemmoteltu amerikkalaisensa sitoutuu aina; hän ei siedä ahdistusta, saati syyllisyyttä. Ellei muuta ole, hän pakenee uskontoon.

Anne Tylerin kunnianhimoinen ikonikuva ei ole aivan yhtä eheä kuin aiemmin suomennetut yhdenpäivänromaanit Päivällinen Koti-Ikävän ravintolassa ja Hengitysharjoituksia. Mutta vaikuttava se on.

KAIJA VALKONEN

Suomalainen.com

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae kirjoja
 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.