Ylellinen, suloinen, saalistava kissa

Doris Lessing kirjoittaa hurmaavasti elämänsä kissoista

Mikä ylellisyys kissa onkaan, nobelisti Doris Lessing huokaa.

Voi niitä järkyttäviä ja hätkähdyttäviä mielihyvän hetkiä, kun tuntee eläimen silkkisen sileyden kämmenensä alla ja sen lämmön, kun herää kylmänä yönä ja tajuaa aivan tavallisenkin kotikissan sulon ja lumon, kirjailija hehkuttaa ja koukuttaa lukijansa kissojen maailmaan.

Doris Lessingin (s. 1919) pienimuotoinen romaani Kissoista on ylistyslaulu kissoille. Se on hellästi ja humoristisesti kirjoitettu tarinakokoelma.

Kissat ovat seuranneet kirjailijaa läpi hänen elämänsä. Ne ympäröivät häntä hänen lapsuutensa Afrikassa. Ne asettuivat taloksi hänen kotiinsa Lontoossa.

Ihmiset ovat kirjassa taustahahmoja. Kissat ovat pääosassa. Niillä ei aina ole nimeä, mutta niillä on persoonallisuus, luonne ja omat tapansa. Lessing näkee kissoissa tukuittain inhimillisiä piirteitä.

Kirjailijan lapsuuden kodissa Rhodesiassa (nykyisin Zimbabwe) parveili sekä villikissoja että kilttejä kotikissoja. Villikissat metsästivät kananpoikia eivätkä olleet mitään söpöjä otuksia. Ne sylkivät, kynsivät, sähisivät ja vihasivat ihmisiä.

Kissoja syntyi koko ajan lisää, kun villikissat parittelivat kotikissojen kanssa. Dramaattisin tilanne oli silloin, kun Lessingin kotitalon nurkissa ja ympäristössä luuhasi neljäkymmentä kissaa. Silloin oli pakko tehdä jäätävä ratkaisu. Isä otti revolverin. Muutamat kissoista pakenivat, mutta suurin osa kuoli luotisateeseen. Vain äidin lempikissa säästettiin.

Doris Lessing muutti Lontooseen. Sinne haluttiin itsenäinen kissa, joka pystyisi pitämään puoliaan takapihojen valtataisteluissa. Lessing sai keskenkasvuisen mustavalkoisen nartun, joka oli levoton ja turhamainen. Se odotti ihmisiä kotiin kuin koira ja suostui syömään vain kevyesti paistettua vasikanmaksaa ja nopeasti ryöpättyä valkoturskaa. Se pelkäsi pimeää. Lopulta koitti julma tuomio. Kissa piti lopettaa.

Yksi Lessingin kissoista vaati jatkuvaa ihailua. Se poseerasi, hienosteli ja tepasteli ympäri taloa ja varmisti, että se huomattiin. Se ei leikkinyt leikkimisen vuoksi, vaan silloin kun sitä katseltiin.

Kirjan pisin jakso on omistettu kahdelle tärkeälle ja pitkäaikaiselle lemmikille, harmaalle ja mustalle kissalle. Ne jakavat Lessingin kotia, synnyttävät pentuja, kilpailevat huomiosta, mittelevät toisiaan kaksintaistelussa, loukkaantuvat ja leppyvät. Harmaa kissa osoittaa olevansa johtaja.

Omistajalleen kissat aiheuttavat paljon työtä ja huolta. Musta kissa on Lessingille erityinen rakkauden kohde. Se sairastuu vakavasti ja vetäytyy kuolemaan. Lessing päättää taistella sen hengen puolesta. Kirjailija hellii ja syöttää kuumeista kissaa kuin pientä vauvaa, Työ on ympärivuorokautista. Kissa on saatava nielemään muutama tilkkanen nestettä.

Harmaa kissa jää vaille huomiota ja vetäytyy. Se katselee syrjästä, kun mustaa kissaa hoidetaan. Viikkojen kuluttua vaivannäkö palkitaan. Musta kissa toipuu ja voimasuhteet palautuvat ennalleen. Harmaa kissa istuu keittiön pöydällä ja on taas pomo.

Lessingin Kissoista on hurmaavasti kirjoitettu kissaromaani, joka on täynnä lämpöä ja ymmärrystä. Kristiina Rikmanin suomennosta on ilo lukea.

Kissat puskevat jaloissa ja tökkivät kuonollaan. Ne kehräävät ja nukkuvat suloisesti sykkyrässä. Ne ovat hupsuja ja hassunkurisia, mutta ne osaavat olla myös saalistavia petoja, jotka tuovat omistajalleen hiiriä palkinnoksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi