Yllätys jäätelöstä

Ruoka ei ole aina sitä, miltä se näyttää

Muuan jäätelötuutti on tullut kuuluisaksi Ruotsissa. Svenska Dagbladetin toimittaja Mats-Eric Nilsson sai siitä herätteen kokonaiseen kirjaan, joka kertoo mörköruuasta, oudosta maailmasta lautasellamme, josta tiedetään hyvin vähän.

Uimarannalla koko Nilssonin seurueelle, kahdelle perheelle, oli ostettu tuutit pistaasijäätelöä. Joku sattui ajankulukseen silmäilemään tuoteselostusta. Vihreä väri ei suinkaan ollut peräisin pistaaseista vaan jostakin E-alkuisesta lisäaineesta - ja pinaatista.

"Ruokakirjoja ilmestyy pilvin pimein ja niissä kerrotaan aistillisista sitruunoista, ihanista oliiviöljyistä ja viimeisistä terveysruokavillityksistä, mutta juuri kukaan ei välitä siitä, mitä elintarvikkeet sisältävät. Mitä niille on tehty ennen kuin otamme ne ostoskoriin ja kannamme kotiin?" Nilsson kysyy.

Nilsson käyttää jäätelöä monta kertaa esimerkkinä. Eräs valmistaja kertoi hänelle, että vanilja korvataan yhä useammin makuaineella, joka otetaan lahotetusta kuusesta. Se ei kuitenkaan ole kustannuskysymys. Valmistajan mukaan useimmat kuluttajat eivät enää osaa arvostaa luonnollisia makuja totuttuaan keinotekoisiin aineisiin.

Vielä ei vaniljan makua saada lehmänlannasta, mutta siihen tähtäävä kokeilu on hyvässä vauhdissa Japanissa.

Monet keinotekoiset aineet kuulostavat suorastaan uskomattomilta. Täysin selväpäiseltä vaikuttava Nilsson on koonnut kirjaansa lukuisia esimerkkejä. Kirjan on julkaissut hyvämaineinen tiedostavien kirjojen kustantaja.

Häkää esimerkiksi käytetään raikastamaan parhaat päivänsä nähnyttä tonnikalaa. Lukemattomissa ruoka-aineissa on samaa väriainetta, jota käytetään myös kenkäplankkiin. Kevytranskankermassa on samoja ainesosia kuin karvanpoistoaineessa.

Sakeutusaineita, emulgointi- ja stabilisointiaineita, pintakäsittelyaineita, väriaineita, makeutusaineita, maunvahvistajia ja aromiaineita esiintyy niin ihmisten ja eläinten ruuassa kuin pesuaineissakin. Skaala on laaja.

Teollisesti leivotussa leivässä voi olla jopa 16 kemikaalia, jotta siihen saadaan tuoreuden tuntu, vaikka tavara on jo kaukana tuoreesta.

"Tuore" on Nilssonin mukaan muutenkin hämäävä käsite. Esimerkiksi tuoremehu voi olla vuoden vanhaa. Sen hän havaitsi ihmetellessään veriappelsiinimehua, jota myytiin kuukaudesta toiseen, vaikka hedelmien sesonki on vain muutaman viikon mittainen.

Keskivertokuluttaja teollistuneessa maailmassa saa joka vuosi ruuassaan 6-7 kiloa erilaisia lisäaineita. Se on melkoinen lataus, koska vahvoja kemiallisia aineita annostellaan hyvin pieninä määrinä.

Teollisuus puolustautuu sillä, että ilman lisäaineita ruoka pilaantuu. Kuluttajia suojataan ruokamyrkytykseltä.

Toisaalta vain prosentti kaikista lisäaineista säilöö ja suojaa pilaantumiselta. Yhdeksän kymmenestä lisäaineesta on jollakin tavoin kosmeettisia. Ne muuttavat ruuan väriä, makua, koostumusta tai ulkonäköä.

Ruokaa on väärennetty iät ajat. Jo muinaiset kreikkalaiset lisäsivät lyijyä viiniin. Kun mausteet olivat kalliita, niitä väärennettiin ja jatkettiin surutta.

Huijarin osa oli ennen kova. Voin väärentäjä joutui häpeäpaaluun keskelle toria. Hyvässä lykyssä rikollinen voideltiin väärentämällään tavaralla.

Nyt viranomaisille on pääasia, ettei ruoka ole suorastaan vaarallista terveydelle, Nilsson kirjoittaa.

"Sen jälkeen saakin ihan vapaasti kaupitella leipää, joka ei olekaan leipää, siideriä joka ei olekaan siideriä, jäätelöä joka ei oikeastaan olekaan jäätelöä."

Kirja tuo mieleen Eric Schlosserin Pikaruokakansan, mutta tulee ihan kotoisille nurkille. Se sisältää tarkan listan ja selostuksen EU:n hyväksymistä lisäaineista, jotka ovat näin saaneet E-numeron. Kaikkiaan niitä on 316. Mitä enemmän lisäaineita, sen halvempaa on ruoka.

Nilsson esittää myös positiivisia esimerkkejä siitä, millaisia elintarvikkeita voi etsiä ja suosia: lähiruokaa, kausiruokaa.

Mutta ruotsalaiset syövät jäätelöä yli kolme kertaa enemmän kuin 40 vuotta sitten.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi