"Yritetään kestää ja nautitaan siitä"

Juha Seppälä kartoittaa tarkoituksettomuutta.

Juha Seppälän pikku kirjanen sisältää kaksi kertomusta, nimikertomuksen Takla Makan ja toisen Ristin tie.

Kuten nimistä voi päätellä, kyse on Seppälän mustanharmaan linjan kirjasta. Takla Makan on luojan hylkäämä autiomaa Kiinan perukoilla. Siellä on joskus elänyt kelttien näköisiä ihmisiä, ei elä enää. Ristin tien päähenkilö valmistautuu kantamaan Jeesuksen ristiä näytöksessä.

Yhteisenä kärsimyksen kuvana novelleissa on lähteelle kumartunut pronssipatsas, joka ei koskaan saa juodakseen.

Ensimmäinen kertomus alkaa Seppälän kategoriassa suorastaan valoisasti: syöpäsairas vanha mies eroaa vaimostaan ja muuttaa tuntemattomaan Kouvola-tyyppiseen kaupunkiin. Hän tuntee siellä yhden ainoan ihmisen, Erkin, joka ampuu itsensä aika pian.

Mutta riippumattomuus, paikattomuus tuntuu ohimenevän hetken vapauden syvimmältä olemukselta. Mitä tahansa voi tapahtua tai olla tapahtumatta, kun vain lukee eteenpäin.

Vapauden tunnetta ei kuitenkaan kestä kauan, jotenkin on insinöörin harvapiirteisiä päiviään vietettävä. Siitä hetkestä oikeastaan alkaa myös lukijan mietiskely. Mikä tämä outo kirja oikein on, tai mikä se tahtoo olla?

Kustantaja vihjaa nimettömässä esittelyssään Seppälän koettelevan muodon rajoja, kirjoittavan jonkinlaista epäkirjaa.

Muodon kehittely ei kuitenkaan tunnu Seppälän keskeisimmältä ajatukselta. Pikemminkin juttu etenee tai pääasiassa ei-etenee omalla tarkoituksettomuuden, ihmisen viimeisten hetkien pohdiskelun painottomuudella.

Niiden aikana päähenkilö istuu yhdessä ja samassa baarissa, solmii jonkinlaisen apean lohdutussuhteen baarityttöön, kuljeskelee kaupungilla. Hänen irrallisuutensa muuttuu välillä fyysiseksi, kuin ääni tai merkitykset otettaisiin kuvasta pois. Romaanihenkilö Mersault käväisee mielessä useinkin

Mutta myös itäinen: Takla Makan on outosointinen tyhjän kuva. Tapahtumattomuutta ja mielialojaan seuraillessaan insinööri näkee kirjan toisen kertomuksen päähenkilön, raskasta ristiä kantavan "Jeesuksen", työttömäksi jääneen keski-ikäisen miehen.

Ristin tie on jäntevämpi, läntisempi kertomus kuin Takla Makanin tarkoituksettomuuden erämaa, koska siinä on tie ja tehtävä. Siinä hankitaan tarkoitus elämään vaikka sitten uupumalla ristin alle.

Tehtävää varten on ensin kuuluttava harrastajateatteriin ja sitten käytävä salilla. Käsitys Jeesuksen kärsimyksistä on seppälämäisen fyysinen: jokainen syväkyykkyä ja maastavetoa harrastanut tietää, mikä on via dolorosa.

Mutta kokonaisuutena myös tämän kertomuksen päällimmäiseksi anniksi jäävät päähenkilöiden mietiskelyt kuolemasta ja elämän menosta.

Niitä kiteytellessään Seppälä on aina hyvä, vaikka eräänlaiseksi pienimuotoiseksi mietiskelymatkaksi tämä kirja jääkin. Suhtautuminen kuolemaan ei ole angstinen, se on kokeilevasti lähestyvä. Kuten ajatuksessa viimeisestä yhdynnästä, joka on yhtä kömpelö kuin ensimmäinen.

Ja siis joka tapauksessa: Elämä on liian suuri sana näiden ihmisten elettäväksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi