Jalosyreenistä saa luotettavan ystävän, vinkkaa intomielinen puutarhuri Seija Airamo.

"Ne tekevät harvoin juurivesoja. Siksi ne eivät lähde karkuteille eivätkä valtaa koko pihaa. Ja hyvään kasvuvauhtiin päästyään ne pärjäävät liki ilman hoitoa."

Puutarhassaan Airamolla on yksi Suomen laajimpia syreenikokoelmia. Eri lajikkeita on nyt 49.

"Istutan sinne, missä on tilaa. Olen mennyt maaston ehdoilla. Tuo Sensation kyllä tuli väärään paikkaan", hän harmittelee.

Sensation on maailman ensimmäinen kaksivärinen jalosyreeni. Läheltä näkee, että sen kukkien terälehdet ovat keskeltä tumman lilat ja reunoilta valkoiset.

"Sen pitäisi kasvaa siellä, missä sitä on helppo ihailla."

Toinen Airamon erikoisuus on kirjavalehtinen Aucubaefolia.

"Se näyttää sairaalta, mutta ihan terve kasvi se on."

Sen vieressä nousee korkealle Primrose, jonka kukat ovat selvästi tummemmat kuin edessä kasvavan puhtaan valkoisen lajikkeen.

Airamo kertoo, että Primrose on ensimmäinen jalosyreeni, jonka kukkiin on saatu jalostettua keltaista väriä.

Syreenipuutarha on todella komea.

Mutta miksi juuri syreenejä, miksi ei vaikka ruusuja?

Airamo yksinkertaisesti innostui koreista pensaista, kun hän huomasi, että ne viihtyvät hänen aurinkoisessa puutarhassaan.

Syreenit eivät pidä varjosta.

Se on kasvattajalle Airamon tärkein neuvo.

"Niitä ei tarvitse kauheasti lannoitella. Panen yleensä luujauhoa tai verijauhoa istutuskuoppaan. Pitkälti ne sillä pärjäävät."

Jalosyreenit sopivat pienenkin pihan koristeiksi, Airamo yllyttää. Jos tilaa on vaikka kolmelle pensaalle, kannattaa kolmikkoon valita yksi varhainen, yksi keskikauden kukkija ja yksi myöhäinen lajike. Silloin kukkia ja tuoksua riittää moneksi viikoksi.

Jos tilaa on niukasti, syreenistä voi kasvattaa rungollisen puun. Matalista Prairie Petite -syreeneistä taas saa vaikka pensasaidan.

Airamo on hankkinut syreeninsä tasokkailta taimistoilta Suomesta, Ruotsista, Saksasta ja Latviasta. Monet jalosyreenit kukkivat kunnolla vasta viiden vuoden kuluttua istutuksesta. "Pieninä kovasti kukkivat kuolevat, jos istutuksen jälkeen on kylmä talvi."

Parina kesänä Airamon syreeneitä ovat kiusanneet lehtokotilot.

"Ne syövät kaiken", hän sanoo ja nitistää taas yhden lehden purijan. "Yhden kesän huippuhetkiä oli, kun löysin syreenikiitäjän toukan lehtiä syömästä. Ei sille voinut olla edes vihainen."

Suomen suurimman kiitäjäperhosen toukka on vihreä ja täysikasvuisena aikuisen sormen paksuinen.

"Mutta kevään loistohetki on aurinkoinen aamu, kun ritariperhonen lentelee syreeneissä mettä etsien."