Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Melkein koko omaisuus repussa – paljon matkustavat kertovat, millaista on elämä ilman pysyvää kotia

Sofia Eriksson ja Laura Virkkala muuttavat paljon. Tärkeimmät tavarat kuten läppäri, kamera ja kirja kulkevat mukana repussa.

Iida Sofia Hirvonen

Kaksi ja puoli vuotta sitten Sofia Eriksson, 25, tuskaili Uppsalan vaikeaa asuntotilannetta. Uusi koti piti löytää opiskelijabudjetilla, mutta jopa kimppakämppien huoneet olivat kiven alla.

Eräs ruotsalaisperhe vuokrasi omakotitalonsa pihalla olevaa leikkimökkiä halvalla. Eriksson tarttui tarjoukseen.

Kahdeksan neliön kokoinen leikkimökki kelpasi asunnoksi mainiosti. Hän viihtyi mökissä metsän laidalla puoli vuotta.

Yksityisyys ja luotettavat vuokranantajat tuntuivat mukavilta.

”Kaverit hämmästelivät, miten pystyn elämään kopissa, jossa ei ole juoksevaa vettä. Minulla oli kuitenkin mökissä oma rauha ja hyvät oltavat. Mökin vuokrannut perhe oli avulias ja ystävällinen. Sain käydä perheen asunnossa suihkussa, hakea vettä ja pestä pyykkiä milloin vain halusin. Kun olin lapsi, kotipihallamme oli leikkimökki, jossa olisin halunnut nukkua yöt. Tavallaan tuo Ruotsin asunto oli toteutunut unelma”, Eriksson nauraa.

Uppsalan leikkimökki on yksi muisto Erikssonin asunnoista. Hänellä ei ole ollut vakituista osoitetta ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

Nyt Eriksson työskentelee kirjakaupassa ja opiskelee kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Hän asuu vuoroin äitinsä, poikaystävänsä ja isänsä luona. Näissä kaikissa hän tuntee olonsa kotoisaksi, eikä samalla missään.

Sofia Erikssonin tärkeimmät tavarat mahtuvat rinkkaan
Sofia Erikssonin tärkeimmät tavarat mahtuvat rinkkaan
Sofia Eriksson viiden vuoden aikana asunut kahdeksassa eri osoitteessa neljässä eri maassa. Uudessa paikassa Eriksson luo itselleen kodin muutamalla tutulla esineellä kuten omilla lakanoilla. Toimittaja: Iida Sofia Hirvonen, kuvaus, Emilia Kangasluoma

Eriksson ei ole etsinyt vakituista asuntoa, koska hän haluaa matkustella ja asua ulkomailla.

”En ole koskaan ollut varsinainen ’travelleri’, vaan pidän itseäni koti-ihmisenä. Olen kuitenkin halunnut olla vapaa lähtemään uuteen paikkaan, kun siltä tuntuu”, Eriksson kertoo äitinsä kerrostaloasunnon pihalla Meilahdessa.

Eriksson on asunut Oslossa, Pariisissa, Belgiassa ja Uppsalassa. Ulkomailla hän on majoittunut pienissä huoneissa, lähinnä kimppakämpissä ja dormeissa eli opiskelija-asunnoissa, joiden asukkailla on omat huoneet, mutta keittiö, kylpyhuone ja yhteiset tilat jaetaan.

Eriksson rakentaa ympärilleen oman pesän, oli ympäristö miten askeettinen hyvänsä. Vaihtuvissa osoitteissa kotoisa olo syntyy pysyvyyttä tuovilla esineillä, kuten omilla lakanoilla, kynttilöillä ja läheisistä ihmisistä muistuttavilla valokuvilla.

“Pidän kauniista esineistä. Sain ylioppilaslahjaksi Marimekon astioita ja hienoja viinilaseja. Tuntuu vähän pahalta, että ne ovat lojuneet laatikossa monta vuotta. Välillä mietin, miksi elän näin, vaikka olen aikuinen ihminen?”

Emilia Kangasluoma / HS
Yksi Erikssonin suosikkiesineistä on Eeva Kilven runokirja, johon hän on palannut toistumiseen
Yksi Erikssonin suosikkiesineistä on Eeva Kilven runokirja, johon hän on palannut toistumiseen

Sitten Eriksson muistaa kaukokaipuunsa ja tajuaa, ettei vaihtaisi yhtään maailmalla vietettyä päivää pois.

“Elämä uusissa kaupungeissa on ollut korvaamatonta. Kun tietää, ettei vietä uudessa paikassa muutamaa kuukautta kauempaa, ei haittaa, vaikka asunto ei olisikaan ihanteellinen.”

Vaihtuvissa paikoissa asuminen on tuonut Erikssonille tuntumaa eri maiden asuntotilanteisiin. Nykyään opiskelijan on vaikea löytää Helsingistä kohtuuhintaista huonetta edes kimppakämpästä, mutta Ruotsissa ja Ranskassa asuntopula on vielä pahempi.

Esimerkiksi Ruotsissa vuokra-asuntojen jonot ovat niin pitkät, että nopeasti asuntoa tarvitsevalle tarjotaan usein jälleenvuokraussopimusta.

Jälleenvuokraussopimuksen solmineella ei ole huoneistoon hallintaoikeutta, eikä vuokranantajana ole asunnon omistaja vaan sen ensisijainen vuokralainen. Jälleenvuokraaminen on usein paljon kalliimpaa kuin ensisijainen vuokraaminen.

Ruotsissa Eriksson huomasi, että vuokranantajat käyttivät huonoa asuntotilannetta hyväkseen ja tarjosivat etenkin ulkomaisille opiskelijoille sopimuksia, joissa ei välitetä vuokralaisen oikeuksista.

”Opiskelukaverini kertoivat tilanteista, joissa vuokranantajat kävivät asunnolla ilman lupaa ja penkoivat tavaroita. Minulle ei onneksi tullut koskaan vastaan ikäviä vuokranantajia. En pystyisi asumaan epäsiistissä tai turvattomassa ympäristössä.”

Pariisissa hänelle tulivat tutuiksi nurkissa pyörineet hiiret ja hämähäkit.

”Vuokranantajani neuvoi minua, että jos tunnet yöllä hämähäkin kävelevän päälläsi, älä ala huitoa, vaan anna sen jatkaa matkaa. Hämähäkit saattavat purra.”

Kun vaihtaa asuinpaikkaa usein, eikä omista paljon tavaraa, käsitys kodista muuttuu. Nyt Erikssonille koti merkitsee ennen kaikkea paikkaa, jossa voi olla oma itsensä ja tuntea olonsa turvalliseksi. Eriksson asuu mielellään kämppäkavereiden tai läheisten kanssa. Vielä tärkeämpää hänelle kuitenkin on, että oven voi halutessaan sulkea ja olla omissa oloissaan.

“Toimiva internet-yhteys on tärkeä. On tuskallista mennä nukkumaan uudessa paikassa, kun tajuaa, ettei voi tarkastaa ystävien Whatsapp-viestejä ennen aamua.”

Eriksson haaveilee työstä, jossa voisi matkustella ja kirjoittaa. ”Toisaalta vuoden reissaamisen jälkeen tuntuu siltä, että mieli tekisi asettua vihdoin aloilleen.”

Kevyttä elämää pallon toisella puoliskolla

Laura Virkkala, 33, on luopunut miltei koko omaisuudestaan, sillä kymmenen viime vuotta hän on viihtynyt yhdessä osoitteessa enimmillään puoli vuotta kerrallaan. Nyt Virkkala asuu Wellingtonissa Uudessa-Seelannissa ja työskentelee taloushallinnon yrityksessä. Hän ei tiedä, missä hän on puolen vuoden kuluttua.

”Monet ystäväni ovat sitoutuneet asuntolainoihin ja vakituisiin työpaikkoihin. He suhtautuvat kotiin ja asumiseen eri tavalla kuin minä. Heidän mielestään olen rohkea, kun lähden matkoille yksin ilman turvaverkkoa tai varmaa tietoa asunnosta ja työpaikasta”, Virkkala sanoo Whatsapp-puhelun välityksellä.

Laura Virkkala dokumentoi matkojaan ja pitää yhteyttä läheisiinsä aina mukana kulkevalla tietokoneella
Laura Virkkala dokumentoi matkojaan ja pitää yhteyttä läheisiinsä aina mukana kulkevalla tietokoneella

Virkkala on kiertänyt Aasiassa, Meksikossa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Välillä hän on reissannut, sitten pysähtynyt, vuokrannut asunnon muutamaksi kuukaudeksi ja tehnyt töitä, jotta saisi rahaa matkustamiseen.

“Nyt asun huoneessa rivitalossa kahden toverin kanssa. Vuokrahuone on pieni, mutta koska en omista juuri mitään, en tarvitse paljoa tilaa.”

Kolme vuotta sitten Virkkala tyhjensi varastohuoneensa Suomessa. Osan tavaroistaan hän antoi ystäville, osan myi kirpputorilla ja loput hän lahjoitti Fidan keräykseen. Virkkala omistaa enää vain elektroniikkaa ja vaatteita.

“Kamera ja läppäri ovat tärkeimmät tavarani, koska niillä voin dokumentoida reissujani ja pitää yhteyttä läheisiin. Lisäksi lenkkarit ja joogamatto kulkevat aina mukanani.”

Tien päällä Virkkalan asunnoksi riittääa jopa auto. Kun hän kierteli viisi viikkoa ympäri Uutta-Seelantia puoli vuotta sitten, hän tajusi, että autossa nukkuminen tulee halvemmaksi ja helpommaksi kuin yöt hostellissa tai hotellissa. Hostellit ovat kesäisin usein täynnä, mutta autoon mahtuu aina.

”Usein nukuin muutaman yön viikosta autossa ja pari hostellissa. Matkustaminen oli helpompaa, kun ei tarvinnut suunnitella reittejä sen perusteella, mistä löytyisi vapaita huoneita. Auton takapenkille sai kätevästi tyynyn ja patjan, ja siellä sain hyvin nukutuksi.”

Kun Virkkala asui Australiassa Kenseyssä, talon takapihalla oli viisi kanaa, jotka kämppäkaverit olivat hankkineet lemmikeiksi.

”Tuntui mukavalta, että sai rikkoa tuoreet kananmunat pannulle joka aamu.”

Virkkalan mukaan tavaroista luopuminen vähentää stressiä ja antaa vapautta ja huolettomuutta. Hän ei usko koskaan haalivansa vanhempien sukupolvien tavoin omaisuutta, jonka kanssa voisi asettua aloilleen.

”Ajattelen, että mitä enemmän omistat tavaraa, sitä enemmän tavarat alkavat omistaa sinua. Jo kahvinkeittimestä pitää huolehtia, ja siitä tulee taakka.”

Nyt Virkkala on alkanut kiintyä Uuteen-Seelantiin.

“Täällä on ystävällisiä ihmisiä ja kaunis luonto. Myös yhteiskunta on länsimainen, joten elämä on helppoa eikä arkisten asioiden kanssa tarvitse tuskailla. Working Holiday -viisumini Uudessa Seelannissa on voimassa talveen asti. Jos saan oman alani töitä markkinoinnista, jään tänne pidemmäksi aikaa.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!