Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Minun ei tarvitse lavastaa kodistani hipsterikulissia eikä tanskalaisten sisustuslehtien unelmaa

Tyylirikot tekevät kodista uniikin. Siis kodin, kirjoittaa Katri Kallionpää.

Koti
 
Katri Kallionpää Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien toimittaja.

Valo tulvii ravintolan valtavista ruutuikkunoista. Se leikittelee entisen teollisuushallin karkeilla tiiliseinillä, lautalattialla ja kirkkailla tekstiileillä. Ihan kuin olisi Berliinissä tai Kööpenhaminassa. Mutta me olemmekin Tallinnassa Telliskivissä maineikkaassa F-Hoone-ravintolassa juhlimassa äidin 86-vuotissynttäreitä.

Pöydässä tyttäret vitsailevat siitä, miten takavuosien perhematkoilla kävimme aina McDonaldsilla syömässä. Tutussa interiöörissä sai takuuvarmasti sellaisia hampurilaisia, jotka kelpasivat kymmenvuotiaille. Nyt käymme hipsteriravintoloissa, joiden tutussa interiöörissä saa takuuvarmasti vegaaniburgereita, jotka kelpaavat kaksikymmenvuotiaille. Onko siis trendiravintola hipsterin mäkkäri?

Kotiin palattuamme katson ympärilleni uusin, kriittisin silmin. Näyttääpä tylsältä. Ehkä tarvitsisin trendikkään, suurikupuisen alumiinilampun tai värikkään räsymaton F-Hoonen tyyliin.

Erityisen nololta näyttävät roosanväriset tuolinpehmusteet keittiössä, jonka jaan yhdessä yläkerrassa asuvan äitini kanssa.

Mutta sitten törmään The Guardian -lehden artikkeliin, jossa toimittaja Kyle Chayka on tehnyt hipsteriravintoloiden estetiikasta samantyyppisiä havaintoja kuin me Tallinnassa. Hän toteaa vanhoista teollisuusrakennuksista vaikutteensa ammentavien ravintoloiden ja kahviloiden levinneen San Franciscosta Souliin ja New Yorkista Pekingiin – ja tietenkin Eurooppaan. Syynä on ennen muuta nuorten vilkas matkustaminen ja päähänpinttymä löytää jotakin aitoa ja alkuperäistä.

Vauras, matkustava eliitti kuvittelee Chayan mukaan hakeutuvansa autenttisiin paikkoihin. ”Tosiasiassa se jahtaa lisää sitä yhtä ja samaa: karkeatekoisia interiöörejä, groteskilla kirjasintyypillä kirjoitettuja logoja sekä mattojen ja huopien kliseisiä korosteväriläiskiä.”

”Asiakkaalle tarjotaan internet-yhteys, vahvaa kahvia ja tuoli, jossa voi somettaa mukavasti. Mutta mitään todella kiinnostavaa tai ainutlaatuista hän ei saa”, Chaykan kirjoittaa.

Yhtäkkiä tuntuu siltä, että en tarvitsekaan räsymattoa, kirkkaanvärisiä pinnatuoleja enkä designlamppua. Minun ei tarvitse lavastaa kodistani hipsterikulissia eikä tanskalaisten sisustuslehtien unelmaa. Kodin pitää näyttää asukkailtaan.

Äidin roosanväriset tyynynpehmusteet voivat olla tyylirikko, mutta hänelle ne ovat muisto siitä ajasta, kun isä vielä istui keittiön keinutuolissa kuuntelemassa radiosta klassisen musiikin toivekonserttia sillä aikaa, kun äiti laittoi ruokaa.

Tyylirikot tekevät kodista uniikin. Siis kodin.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!