Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Rintamamiestalo oli uuden elämän symboli, eikä sen suosiolle näy loppua – ”Vähän kuin kesämökillä olisi”

Tuomi-Nikulan perhe viihtyy sodan jälkeen rakennetussa rintamamiestalossa Helsingin Pakilassa.

Koti
 
Helsingin Sanomat
Nina Karlsson ja Annukka Pakarinen
Rintamamiestalo on kaikille suomalaisille tuttu talotyyppi. Tuomi-Nikulat muuttivat valkoiseen taloonsa muutama vuosi sitten.
Rintamamiestalo on kaikille suomalaisille tuttu talotyyppi. Tuomi-Nikulat muuttivat valkoiseen taloonsa muutama vuosi sitten. Kuva: Nina Karlsson ja Annukka Pakarinen

Helsinkiläisen Tuomas Tuomi-Nikulan isoeno osallistui jatkosodan jälkeen talonrakennuskurssille. Se kesti puoli vuotta. Kurssin jälkeen hän rakensi talon itselleen ja asettui siihen asumaan.

”Kuka nykypäivänä tekisi näin? Eikä silloin ollut nostureita tai kaivureita.”, Tuomi-Nikula sanoo.

Hän on kolmikymppinen ja asuu puolisonsa Nanna Tuomi-Nikulan sekä kahden lapsensa Taiton, 4, ja Vuokon, 2, kanssa aika lailla samanlaisessa talossa, jonka isoeno rakensi. Talo on rakennettu heti toisen maailmansodan jälkeen.

Nina Karlsson ja Annukka Pakarinen
Nanna ja Tuomas Tuomi-Nikula remontoivat yläkertaan lastenhuoneen. Sylissä Taito, 4, ja Vuokko, 2.
Nanna ja Tuomas Tuomi-Nikula remontoivat yläkertaan lastenhuoneen. Sylissä Taito, 4, ja Vuokko, 2.

Tuomi-Nikulat ostivat talon Helsingin Pakilasta muutama vuosi sitten. Remontoitavaa oli paljon, mutta nyt alkaa olla valmista. Talossa on vaalean mintun väriset seinät, punainen harjakatto ja iso vihanta piha. Kadulta katsoen ikkunat saavat talon näyttämään vinosti hymyilevältä kykloopilta.

Jokainen suomalainen tunnistaa talotyypin. Se on tuttu minkä tahansa kaupungin pientaloalueelta ja kaikilla on sukulainen, joka on asunut sellaisessa.

Aluksi rintamamiestalo oli uuden elämän symboli. Jatkosodan jälkeen moni suomalainen oli vailla kotia. Valtio takasi tilat, piirustukset ja tarkoin säännellyt rakennustavarat siirtoväelle ja veteraaneille perheineen. Käytettiin kakkosnelosta, sahanpurua, nauloja, tiiltä, sementtiä ja lautaa.

Keskenään samannäköiset talot kohosivat savipellolla, koska vasta käännetyillä pihoilla ei vielä kasvanut mitään. Taloihin muutti useimmiten työläisiä.

Sadan neliön talo omine pihoineen voi tuntua suurelta työväenluokkaiselle ihmiselle, mutta todellisuudessa taloissa asui usein monta perhettä samanaikaisesti. Suurilla takapihoilla asukkaiden oli määrä kasvattaa juureksensa ja vihanneksensa aikana, jona kaikesta oli pulaa.

Nyt tyyppitaloalueet ovat keskiluokkaistuneet ja osa niistä on jopa suojeltu. Sellainen on esimerkiksi Helsingin Pakila, jossa puutalot seisovat kaupungin vuokratonteilla.

Nina Karlsson ja Annukka Pakarinen
Pakilan Omakotitaloyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Kaskinen kotitalonsa edessä.
Pakilan Omakotitaloyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Kaskinen kotitalonsa edessä.

Pakilan Omakotitaloyhdistyksen puheenjohtajana toimii Pasi Kaskinen, joka on asunut Pakilassa perheineen kaksitoista vuotta ja remontoinut punaisen talonsa pitkälti omin käsin.

Hänen mukaansa Pakilassa arvostetaan vanhan ja vehreän säilyttämistä. Kasvillisuuden runsaus on taattu jo suunnitteluvaiheessa, kun on laadittu tarkat säännöt siitä, mitä pihalle tulee istuttaa. ”Eikä tämä asumismuoto kovin tehotonkaan ole.”

Kaskisen talon talokirjasta selviää, että parhaimmillaan saman katon alla on elänyt viisi ruokakuntaa. Siihen on myös kirjattu, mitä rakennustyöluvan saaneella on ollut lupa viedä tontilleen: 250 kiloa nauloja ja 7 500 tiiltä.

Yksinkertaisten rakenteiden ansiosta tyyppitaloa on suhteellisen helppo remontoida, Kaskinen kertoo kokemuksesta. ”Vanhoissa taloissa on toki siedettävä tiettyjä asioita. Toisaalta oikein remontoituina nämä kestävät kosteutta ja kuivuvat itsestään.”

Usein remonttiurakka tosin alkaa edellisten remontoijien virheiden korjaamisella. Kaskinen iski ensi töikseen poikki kaapelin, joka oli asennettu väärin. Tuomas Tuomi-Nikulan talossa piti korjailla väärin tuettua kantavaa seinää.

Nina Karlsson ja Annukka Pakarinen
Tuomi-Nikuloiden pastellisävyisen vessan vanha peili on edellisten asukkaiden perua.
Tuomi-Nikuloiden pastellisävyisen vessan vanha peili on edellisten asukkaiden perua.

Kesti melko pitkään, ennen kuin rintamamiestaloissa alettiin nähdä arvoa. Arkkitehdit näkivät sekä maaseutu- että kaupunkiasumiseen suunnitellun talon kompromissina. Pihojen katsottiin tekevän kaupunkirakenteesta turhan väljää.

Talot sinänsä alkoivat tuntua kiihkeästi muuttuvassa yhteiskunnassa vanhanaikaisilta: moni sellainen, joka oli varttunut rintamamiestaloissa, oli aikuisiän saavuttaessaan saanut tarpeekseen taloista, joiden keittiöissä vesi saattoi olla aamuisin jäässä.

Nuoriso lähti töihin kaupunkiin ja löysi kerrostalojen mukavuudet. Tyyppitaloihin jääneet asukkaat muovasivat talojaan modernimmiksi elintasosiivin.

Pelin saattoi muuttaa Kari Hotakaisen hittiromaani Juoksuhaudantie, tai sitten Hotakainen aisti trendin, sanoo rintamamiestaloympäristöistä Helsingin yliopistossa väitöskirjansa tehnyt Kirsi Heininen-Blomstedt.

Toisaalta sukupolvi, jolla oli lämpimiä muistoja isovanhempiensa taloista, tuli vuosituhannen taitteessa asunnonostoikään. Näin talojen uutta suosiota selittää tietokirjailija Hannu Rinne. Tälle sukupolvelle tyyppitalo merkitsi palaamista juurevan elämään.

Tyyppitalojen historia alkoi jo 1930-luvulla, kun suomalaiset huippuarkkitehdit Alvar Aalto mukaan lukien suunnittelivat funktionalismin hengessä kestäväksi tarkoitettuja pientaloja työväelle. Sota katkaisi kehityksen, mutta samat ideat otettiin käyttöön jälleenrakennusaikana. Tyyppitalorakenteita vietiin sotakorvauksina Neuvostoliittoon.

Tyyppitalon idea on kestänyt sodan ja sen jälkeisen päätä huimaavan yhteiskunnan muutoksen. Pasi Kaskisella on kunnianhimoisia ajatuksia myös Pakilan talojen tulevaisuudesta.

”Olemme omakotitaloyhdistyksessä miettineet aurinkopaneelien asentamista katoille.”

Tulevaisuudessa taloista voisi tehdä energiaomavaraisia. Uusi ja 70 vuotta vanha tekniikka eläisivät rinta rinnan.

Arkkitehti Heininen-Blomstedt sanoo, että omakotitaloasuminen mahdollistaa enemmän kuin muut asumismuodot. Aurinkopaneelit voisivat sopia nykyaikaan. ”Onhan lähiruokatrendikin muodissa.”

Nina Karlsson ja Annukka Pakarinen
Isolle tontille mahtuu erillinen saunarakennus. Pihasauna lämpiää Tuomi-Nikuloilla talossa olevaa saunaa useammin. Saunan edustalla Taito.
Isolle tontille mahtuu erillinen saunarakennus. Pihasauna lämpiää Tuomi-Nikuloilla talossa olevaa saunaa useammin. Saunan edustalla Taito.

Tuomi-Nikuloille tyyppitaloasuminen sopii, koska he pitävät nikkaroinnista. Pakilassa on vähän nuoria, mutta onneksi ystävätkin viihtyvät puutaloalueella.

”Heille tämä on vähän kuin kesämökillä olisi”, Nanna Tuomi-Nikula sanoo.

On kuitenkin enteitä siitä, että nuoret löytävät tyyppitalot. Facebookin Rintamamiestalo-ryhmässä tuhannet ihmiset kyselevät remonttineuvoja toisiltaan.

Tietokirjailija Hannu Rinne ja arkkitehti Kirsi Heininen-Blomstedt uskovat, että hyvin rakennetuilla ja oikein remontoiduilla rintamamiestaloilla on vielä pitkä elämä edessään. Jokamiehen tarpeisiin suunniteltuja taloja on yhä helppoa remontoida.

”Lyhin näkemäni ohjekirja rintamamiestalon rakentamiseen on 16-sivuinen. Sellaisen jaksaa nykyremontoijakin lukea”, Rinne sanoo.

 

Hede Foto
Pakilaan rakennetaan rintamamiestaloja vuonna 1948.
Pakilaan rakennetaan rintamamiestaloja vuonna 1948.
Alueita ei saisi rakentaa tukkoon

Suurin uhka rintamamiestaloalueiden säilymiselle on, että täydennysrakentamista tehdään liikaa tai se sovitetaan huonosti paikkaan.

Rintamamiestaloympäristöistä väitöskirjansa tehnyt arkkitehti Kirsi Heininen-Blomstedt sanoo, että jos täydennysrakentaminen epäonnistuu, alueiden keidasmainen vehreys voi kärsiä.

Tämä taas heikentäisi vanhojen pientaloalueiden kulttuurihistoriallista arvoa ja vetovoimaa.

Siksi rintamamiestaloalueille pitää rakentaa uutta harkiten.

Toisaalta täydennysrakentaminen edesauttaa talojen ja kenties palvelujenkin säilymistä, Heininen-Blomstedt lisää.

Tyyppitaloja koskeva aikalaiskritiikki kohdistui alueiden suunnittelemattomuuteen.

Todellisuudessa esimerkiksi Helsingissä moni tyyppitaloalue suunniteltiin varta vasten vehreäksi erillisen puutarhasuunnitelman avulla. Niitä teki puutarha-arkkitehti Elisabeth Koch, muun muassa Pakilaan.

”Naisten osuus on tässäkin jäänyt pitkään sivuun historiankirjoituksessa”, Heininen-Blomstedt sanoo.

Sarjassa käsitellään suomalaisia asumismuotoja ja niiden muutosta läpi vuosikymmenten. Tämä on sarjan kolmas ja viimeinen osa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!