Koti    |   Kolumni

Pitäisikö nuoren asua omillaan ennen kuin muuttaa yhteen heilan kanssa?

”Olen vain helpottunut kuopuksen puolesta. Ylioppilaskunta osoitti pariskunnalle uudehkon, tilavan perheasunnon.”

Nojatuoli mukaan, teinisänky jää kotiin, pullojukka mukaan. Kuopus rakentaa muuttokuormaa. Viimeinen lintu on lentämässä pesästä, kuten me äidit tapaamme ääni väristen sanoa.

Minun ääneni ei värise. Ei enää!

Silloin kun esikoinen aikoinaan lähti Tampereelle, kaipasin häntä niin, että vatsaan koski. Kun keskimmäinen muutti Berliiniin, ikävöin, mutta samalla iloitsin. Omakin elämänpiiri laajeni yhtäkkiä.

Nyt olen vain helpottunut kuopuksen puolesta. Enää hänen ei tarvitse matkustaa Veräjämäen ja Otaniemen väliä eikä yöpyä salaa poikaystävän solukämpässä. Alkusyksyllä alkanut opiskelija-asunnon jonotus päättyi. Omaa solukämppää hän ei saanut, mutta ylioppilaskunta osoitti pariskunnalle uudehkon, tilavan perheasunnon Leppävaarasta. Lottovoitto!

Tosin pieni äidillinen ääni kysyy sisälläni, että onkohan tämä viime kevään ylioppilas tosiaankin kypsä muuttamaan suoraan lapsuudenkodistaan yhteen poikaystävänsä kanssa. Vai pitäisikö ensin itsenäistyä omassa asunnossa, kuten esikoinen ja keskimmäinen ovat tehneet?

Tämä on käytännön asumisratkaisu, lapset valistavat. Järkiliitto on nykyaikaa, kypsyminen ylellisyyttä. Ja tuleehan se halvemmaksikin.

Tulevaisuudessa opiskelijalla on vielä vähemmän varaa kuunnella sydämensä ääntä tai tehdä virheitä opiskelualan valinnassa, jos hallituksen aikeet leikata opintotukea toteutuvat. Opiskelijat joutuvat silloin ottamaan entistä enemmän lainaa.

Silloin kun minä, pääministeri ja valtiovarainministeri istuimme yliopiston penkillä, opintolaina oli vielä turvallinen investointi. Työpaikan saaminen oli koulutetulle melko varmaa. Nykyopiskelijoilla ei sen sijaan ole vakityöstä mitään takeita. Ei liioin siitä, että palkka riittäisi sekä opintolainan että pakollisen asuntolainan maksamiseen.

Heitän pullojukan auton perään ja muksautan kuopuksen kanssa nyrkkimoikkulit. Mitäpä äiti muutakaan voi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    4. 4

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    5. 5

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    6. 6

      Terroriuhka keskeytti rock-konsertin Rotterdamissa – viranomaiset saivat varoituksen Espanjasta

    7. 7

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    8. 8

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    9. 9

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    10. 10

      Trumpin uhkaus pysäyttää liittovaltion hallinto herättää arvostelua myös republikaaneissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    7. 7

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    8. 8

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Terroriuhka keskeytti rock-konsertin Rotterdamissa – viranomaiset saivat varoituksen Espanjasta
    3. 2 tuntia sitten
    4. Trumpin uhkaus pysäyttää liittovaltion hallinto herättää arvostelua myös republikaaneissa
    5. Jokerit aloitti murskavoitolla – 18-vuotias Eeli Tolvanen laukoi hattutempun yhdessä erässä
    6. Antti Rinne vaati ”synnytystalkoita” – poliitikkojen lisääntymis­komennoissa on perinteisesti tuotettu huonoa omaatuntoa synnytysikäisille naisille
    7. Helsinki lisäämässä merkittävästi paperittomien maahan­muuttajien palveluita – ”Haluamme tietää, keitä kaduillamme liikkuu”
    8. Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta
    9. Lentopallomiehet odottavat EM-kisojen alkua kännykällä kalastaen: ”Ollaan pelattu Pro Pilkkiä kovasti täällä pari päivää”
    10. Lentismaajoukkueen tähtihakkuri mainosti maltalaista vedonlyöntiyhtiötä, pelikaveri seisoi vieressä Veikkauksen logo rinnassa – näin Veikkaus reagoi
    11. 4 tuntia sitten
    12. Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa
    13. SJK:n futismesenaatti Raimo Sarajärveä on kysytty Pertti Alajan seuraajaksi – ”Puheenjohtajuus on kiinnostava homma, jos Palloliitto uudistuu”
    14. Näytä lisää