Koti    |   Kysy asumisesta

Kuka vastaa rivitalon sadevesivahingosta?

Rakennuttajalla on vastuu piilevistä virheistä vielä vuositarkastuksen jälkeenkin

Rivitaloasuntomme on rakennettu rinteeseen. Vaikuttaa siltä, että rakennuttaja on laiminlyönyt katolta tulevien sadevesien ohjauksen. Sadevesi on valunut katolta sokkelin alle usean vuoden ajan ja aiheuttanut kosteusvaurion parkettilattiaamme. Kuka on korvausvelvollinen?

Rakennuttajalla on vastuu piilevistä virheistä vielä vuositarkastuksen jälkeen. Vastuu alkaa taloyhtiön hallinnon luovutuksesta ja kestää kymmenen vuotta.

Jos kymmenen vuotta ei ole vielä kulunut ja sadeveden ohjauksen puutteet on huomattu vasta nyt, taloyhtiön kannattaa reklamoida asiasta ripeästi rakennuttajalle, sanoo Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jaana Sallmén.

Hänen mukaansa kyse voi olla piilevästä virheestä, jos puutteet sadeveden ohjauksessa eivät ole olleet silmin nähtävissä.

Korjaukset jäävät taloyhtiön maksettavaksi, jos kymmenen vuotta on jo kulunut. Yhtiö maksaa laskun myös silloin, jos asukkaat ovat voineet havaita, että sadevesien ohjaus on tehty virheellisesti ja vesi imeytyy suoraan talon sokkeliin, mutta yhtiö ei ole ilmoittanut asiasta kohtuullisessa ajassa rakennuttajalle.

Vastuu on yhtiöllä myös silloin, kun sadevesien ohjaus on alun perin toteutettu asianmukaisesti mutta yhtiö on laiminlyönyt sen huollon, Sallmén sanoo.

Saako hallitus päättää kaapeliverkosta?

Taloyhtiön hallitus päätti siirtyä antenniverkosta kaapeli-tv-järjestelmään. Voiko hallitus tehdä päätöksen tuomatta asiaa yhtiökokouksen päätettäväksi ja kertomatta muutoksen kustannuksista?

Ei voi, sanoo Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jaana Sallmén.

Hänen mukaansa verkosta toiseen siirtyminen voi vaikuttaa niin paljon asumisen kustannuksiin, että asia täytyy viedä yhtiökokouksen päätettäväksi.

Hallitus on ylittänyt toimivaltansa, jos se on tehnyt päätöksen itsenäisesti.

Asia on mahdollista korjata päättämällä asiasta uudelleen yhtiökokouksessa. Jos yhtiö­kokous päättää pysyä antenniverkossa ja hallituksen päätös on jo pantu täytäntöön, tulisi selvittää, miten kaapeliverkosta voisi vielä irtaantua ja palata takaisin vanhaan järjestelmään.

Taloyhtiö voisi tässä tilanteessa vaatia hallitukselta vahingonkorvauksena takaisin antenni­järjestelmään siirtymisestä syntyneitä ylimääräisiä kustannuksia, Sallmén sanoo.

Kuka voi laatia pöytäkirjan hallituksen kokouksesta?

Taloyhtiömme hallitus piti kokouksen kesällä. Kokouksen sihteeri ei ole vieläkään tehnyt pöytäkirjaa. Kun asiasta huomautettiin, hän ilmoitti tekevänsä pöytäkirjan aikanaan. Mitä keinoja muilla on varmistaa, että pöytäkirja tulee tehtyä?

Laki ei tunne sihteerin velvollisuuksia, vaan sihteeri on käytännössä hallituksen avustaja, sanoo lakimies Marina Furuhjelm.

Jos sihteeri ei laadi pöytäkirjaa hallituksen kokouksesta, jonkun hallituksen jäsenistä on tehtävä se.

Furuhjelmin mukaan pöytäkirjan allekirjoittaa aina vähintään kokouksen puheenjohtaja.

Jos hallitukseen kuuluu useita jäseniä, pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtajan lisäksi ainakin yksi hallituksen jäsen tai kokoukseen osallistunut isännöitsijä.

Furuhjelm sanoo, että hallituksen kokouksista ei ole olemassa tiettyä määräaikaa, johon mennessä pöytäkirja on tehtävä.

Yleensä hallituksen kokouspöytäkirjat allekirjoitetaan seuraavassa hallituksen kokouksessa.

”Silloin on pienempi riski, että pöytäkirjat jää tekemättä tai allekirjoittamatta”, Furuhjelm sanoo.

Hallitus voi myös päättää, että pöytäkirjat on laadittava esimerkiksi neljän viikon kuluessa. Päätös ohjaisi hallituksen toimintaa ja ehkäisisi mahdollisia viivästyksiä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kysy asumisesta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    2. 2

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    3. 3

      IL: Laboratoriohoitaja kertoo videolla kohtelevansa maahanmuuttajia kaltoin – laboratorion johtaja HS:lle: ”Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin”

    4. 4

      Trump uhkasi Pohjois-Koreaa sotilaallisilla toimilla: ”Jos päädymme siihen vaihtoehtoon, siitä tulee tuhoisaa”

    5. 5

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    6. 6

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    7. 7

      ”Hoitoa tarvitseva seksiaddikti” saattoi tehdä Trumpista presidentin – Anthony Weiner on ehkä Amerikan vihatuin mies

    8. 8

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    9. 9

      Pikkuruinen kustantamo onnistui myymään suomalaisille viikossa noin 20 000 kirjaa – koska ei polttanutkaan niitä: ”Taloudellisesti tässä ei ole mitään järkeä”

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    4. 4

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    5. 5

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    8. 8

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    9. 9

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    10. 10

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää