Valikko
Koti

Hautajaiskuvaltahan tuo näyttää, sanoo Harry Michelsson ensimmäisestä vuokraamastaan öljyvärimaalauksesta

Turkulaiset Eija Bogel ja Harry Michelsson ovat taidelainaamon kanta-asiakkaita – ja yleensä he pääsevät kompromissiin teosta valitessaan.

Kumpi keksi idean ensin?

Harry Michelsson oli tutkinut Richardinkadun kirjaston taidelainaamon kokoelmia Helsingissä 1990-luvulla. Hänen vaimonsa Eija Bogel innostui taidelainaamosta heti, kun sellainen perustettiin Turkuun runsaat parikymmentä vuotta sitten.

Idea taiteen lainaamisesta kotiin muhi kummankin mielessä, mutta ensin piti ostaa asunto, jonne kuvataide sopi.

He luopuivat asunnostaan puutaloyhtiössä Turussa ja muuttivat 1950-luvulla rakennettuun kerrostaloon Nummen kaupunginosaan vuonna 2009. Siellä seinät alkoivat täyttyä taiteesta.

”Jokaisella kodilla ja asunnolla on oma henkensä. Puutaloon luontuvat pitsiverhot ja romanttiset merimaalaukset. Kerrostalokodissamme on 50-lukulainen retromeininki”, Eija Bogel sanoo.

Maalaukset ja grafiikan vedokset pariskunta valitsee niin, että ne sopivat sisustukseen ja asunnon tyyliin. Molemmilla on oma makunsa, mutta yleensä päästään kompromissiin. Juttu jatkuu kuvan alla.

Ensimmäisen taideteoksen he vuokrasivat Turun taidelainaamosta vuonna 2010. Se on Milla Hannulan tekemä pieni vihreän ja mustan sävyinen öljyvärimaalaus Kesäinen perhekuva.

”Hautajaiskuvaltahan tuo näyttää, kun siinä on mustiin pukeutuneita ihmisiä rivissä”, Harry Michelsson hymähtää.

Teoksen värit miellyttivät kumpaakin. He maksoivat kymmenen euron suuruista kuukausivuokraa kaksi ja puoli vuotta ja lunastivat maalauksen itselleen. Juttu jatkuu kuvan alla.

Seuraava vuokrateos ripustettiin keittiöön. Helena Ruusulaakson teoksessa Kukkiva alaston naisfiguuri lepää nautinnollisesti punaista taustaa vasten.

”Maalaus on ihana, vaikka vieraat suhtautuvat siihen ristiriitaisesti. Kun katson sitä aamiaispöydässä, tulen hyvälle tuulelle. En luovu siitä koskaan”, Eija Bogel hymyilee.

Kolmas kuukausivuokralla maksettu teos on raku-keramiikalla toteutettu pienoisveistos, Paula Väinämön tekemä Appaloosa. Hevosta muistuttava veistos on sijoitettu arvopaikalle olohuoneen ikkunalaudalle.

Kymmenennestä kerroksesta aukeaa komea näkymä Nummen vihreälle omakotitaloalueelle. Horisontissa häämöttää Turun tuomiokirkon torni.

Käynnit taidelainaamossa ovat pariskunnalle koukuttava harrastus. He seuraavat tarkasti, mitä tulee tarjolle. Eija Bogel vilkaisee myös netistä joka viikko lainaamon uudet teokset.

Nyt heillä on lainassa kaksi grafiikan vedosta, mutta niiden kuukausimaksu on kesken.

Vain kerran pariskunta toi kotiinsa teoksen, josta he eivät pitäneet. He palauttivat sen taidelainaamoon.

”Se oli liian räikeä ja pomppasi silmille. Taidelainaamon toimii hyvin, koska sinne voi palauttaa teoksen, joka ei miellytä. Tappio on vain yhden kuu­kauden vuokra”, Michelsson sanoo. Juttu jatkuu kuvan alla.

Taidelainaamon lisäksi pariskunta hankkii taidetta gallerioista, kirpputoreilta ja ulkomaanmatkoilta. Kolmen huoneen ja keittiön asunnossa kaikkien huoneiden seinillä on taidetta, noin parikymmentä teosta.

”Meillä on aina joku tietty paikka, johon etsimme taidetta. Nyt on haussa teos television päälle olohuoneeseen”, Bogel sanoo.

Kun teos on ripustettu seinälle, pariskunta ei vaihda sen paikkaa. ”Toimivia sisustusratkaisuja ei kannata purkaa”, Bogel kertoo.

Useimmat pariskunnan taideteoksista kuvaavat ihmisiä ja erityisesti naisia. Harmonia syntyy aiheen toistuvuudesta. Teokset sopivat yhteen ja tukevat toi­siaan. Kokonaisuus on tärkeä, eikä harmoniaa sovi rikkoa teoksella, jonka tyyli poikkeaa muista.

Viisikymmentäluvun henkeä lisäävät Kaj Franckin ja Tapio Wirkkalan suunnitelmat lasiesineet ja Kupittaan savitehtaalla valmistetut mustavalkoiset mukit, joita on keittiön hyllyillä. Mariskooleista pariskunta olisi valmis luopumaan, koska ne sotivat hieman muiden lasiesineiden klassisia linjoja vastaan. Keittiön ja olohuoneen pöydät ja tuolit ovat Artekin tuotantoa ja Alvar Aallon suunnittelemia.

Molemmilla on aikaa harrastaa taidekeräilyä. Harry Michelsson työskenteli pitkään huonekalualalla myyntipäällikkönä. Nyt hän ajaa linja-autoa. Eija Bogel odottelee eläkkeelle pääsyä. Työuran hän teki jalometallialalla.

”Kauneudesta ei tarvitse luopua, vaikka vanhenee”, Harry Michelsson sanoo.

 

Valon suunta vaikuttaa ripustukseen

Galleristi, sisustusarkkitehti Pirkko-Liisa Topeliuksen mukaan taideteosten sijoittelussa ei ole ehdottomia sääntöjä, vaan paljon vapautta.

”Normaalin sommittelun voi ottaa huomioon eli katsoa huoneen värejä ja kokonaisuutta. Hauska ripustus voi syntyä siitä, että koko seinä on täynnä erilaisia teoksia.”

Topeliuksen mukaan teosten valitsija keksii luonnostaan taideteoksille juonen tai juoni syntyy itsestään sitä erityisesti hakematta. Liikaa ei kannata suunnitella, vaan kuunnella omia tuntemuk­siaan. Sisustaja voi kokeilla, mikä vaikuttaa hyvältä ja sopii omaan kotiin.

”Taidetta hankitaan omaksi iloksi. Jos seinällä on monta teosta, tarinoitakin on monta ja voi vuorotella, mitä katsoo. Taideteos on enemmän sisältö kuin sisustusesine.”

Teosten ripustuksesta ei kannata ottaa stressiä. Taidelainaamosta voi lainata teoksen koekäyttöön ja lunastaa sen, jos se miellyttää silmää. Lainaamosta saa myös veistoksia, grafiikkaa ja valokuvia, jotka voivat sopia kotiin.

Topelius kehottaa miettimään valaistusta, sillä valo saa ihmeitä aikaan. Monet teokset näyttävät hyvältä, kun niihin suunnataan valo, mutta joku aihepiiriltään mystinen teos toimii myös hämärässä valaistuksessa. Tunnelma vaihtuu, kun valon suuntaa muutetaan.

”Seinällä olevan teoksen yläreunaan ei pidä laittaa valaisinta, koska valo pilaa teoksen ajan kuluessa. Samoin suoraa auringonvaloa kannattaa välttää. Teokselle käy hullusti, kun aurinko polttaa värit.”

Kehystämöistä saa museolasia, joka suojaa teoksia. Kehysten on hyvä olla niin hillittyjä, että teos saa rauhan, eivätkä kehykset kilpaile taideteoksen kanssa.

Seinän värillä on väliä. Viime vuosikymmeninä Suomessa on totuttu valkoisiin seiniin, mutta Topeliuksen mielestä värillinen tai kuviollinen seinä ei ole este taideteosten ripustamiselle. Värikäs seinä voi olla taiteelle jossakin tapauksessa jopa parempi kuin steriili valkoinen.

Huoneen koko vaikuttaa taideteoksen sijoitteluun, mutta siinäkään ei ole tiukkoja sääntöjä.

”Suuren teoksen voi laittaa pieneen huoneeseen. Se voi olla kiva ottaessaan huoneen haltuunsa”, Topelius sanoo.

Ennen taidelainaamoon tai galleriaan menemistä kannattaa mitata tilat, mihin teos on tulossa. Täytyy katsoa, että teos mahtuu ovesta sisään, eikä tuki kulkureittejä kotona.

Ripustuksessa pienet teokset voi kiinnittää seinälle naulalla. Suurempia teoksia kiinnitetään ruuveilla ja porakoneella. Ripustusjärjestelmiä tai kiskoja Topelius ei suosittele, koska ne usein heiluvat ja muodostavat tilaan oman teoksensa.

”Kannustan rohkeuteen taideteoksia valitessa, koska taiteesta saa paljon iloa.”

Fakta

 Taidelainaamot vuokraavat kuvataidetta pientä kuukausimaksua vastaan. Esimerkiksi Turussa halvin maksu on 10 e/kk.

 Vuokraaja voi lunastaa teoksen maksamalla kuukausimaksua niin pitkään, kunnes teos on maksettu kokonaan.

 Suomen ensimmäinen taidelainaamo perustettiin Joensuuhun 1971.

 Nykyään lainaamoja on eri puolilla Suomea, muun muassa Helsingissä, Turussa, Tampereella, Espoossa, Seinäjoella, Porissa, Jyväskylässä ja Kotkassa.

 Ensimmäiset taidelainaamot perustettiin Yhdysvalloissa kirjastoihin jo 1920-luvulla. Ne levisivät Eurooppaan ja ovat hyvin suosittuja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuminen
  • Sisustus
  • Kuvataide
  • Taide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    4. 4

      Useisiin Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä, Britanniassa, Tanskassa, Hollannissa ja Espanjassa

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    7. 7

      Posti aikoo vaihtaa 2 300 työntekijän sopimukset ehdoiltaan edullisempiin – Pau uhkaa työtaistelulla ja syyttää Postia sopimusshoppailusta

    8. 8

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    9. 9

      Poliisi epäilee: Nuoret pahoinpitelivät iäkkään miehen työkalulla kauppakeskuksen hississä Espoossa

    10. 10

      Suomi ensin -mielenosoitus jatkuu Rautatientorilla – Poliisi käski ihmisiä poistumaan paikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    9. 9

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    10. 10

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää