Valikko

Ei vessaa, ei suihkua, ei sähköjä – näyttelijä Nina Wiklund remontoi yli satavuotiaasta rötisköstä unelmiensa talon

Kunnostukseen kului vain 30 000 euroa, ja siitäkin puolet meni kunnallistekniikkaan.

Sen piti olla hieno hetki. Nina Wiklund oli ostanut vuonna 1900 rakennetun hirsitalon Loviisasta ja riensi kuohuviinipullon kanssa talolleen.

Ovessa ei ollut kunnon lukkoa, joten Wiklund avasi oven ruuvimeisselillä. Oven takaa avautui kuisti, josta puuttui lattia.

Wiklund haparoi pimeässä talossa peremmälle. Makuuhuoneen sisäkatossa oli ammottava reikä. Talossa ei ollut vessaa, suihkua eikä sähköä. Oli tammikuu ja talossa jäätävän kylmä.

Wiklund joi palellen kylmää skumppaa ja itki, mutta ei ilosta.

”Talo näytti älyttömän rumalta. Menin myös paniikkiin edessä olevan työn määrästä. Ajattelin, että tämä on minulle liian suuri projekti.” Juttu jatkuu videon jälkeen.

Nyt tuosta hetkestä on kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta. Pitkään hylättynä olleesta hökkelistä on tullut oikea koti.

Talo on liitetty vesijohto- ja sähköverkkoon. Se lämpiää puilla ja ilmalämpöpumpulla. Lämpö ei karkaa, sillä Wiklund on eristänyt vanhaa taloa puruilla.

Wiklund on laittanut seiniin puukuitulevyä ja päälle tapettia tai maalia. Hän on korjannut sisäkaton reiän laittamalla siihen kattoluukun.

Hän on uusinut lattioita ja maalannut kattoja. Talossa on nyt myös kylpyhuone ja moderni keittiö.

Wiklund osti talon yksin, ja itse hän on sen pitkälti remontoinutkin. Koulutukseltaan hän on teatteritaiteen maisteri.

Ennen talon ostamista hän oli tehnyt vain pintaremontteja. Hän kuitenkin luotti siihen, että kaikkea voi opetella ja oppia.

Mikään poropeukalo hän ei ole. Koti on sisustettu kirppislöydöillä, jotka monet ovat 1900-luvun alusta.

”Melkein kaiken olen ostanut rikkinäisenä ja itse korjannut.”

Kätevyytensä ansiosta Wiklundilta on kulunut remonttiin vain 30 000 euroa. Puolet siitä summasta meni kunnallistekniikkaan.

Remonttibudjettiinsa Wiklund ei laske työtuntejaan, koska niitä on kulunut satoja. Ensimmäisenä vuonna hän kävi vain töissä ja teki vapaa-ajalla remonttia.

Se oli raskasta aikaa.

”Välillä olivat voimat vähissä. Jos minulla olisi ollut parisuhde, en olisi jaksanut hoitaa sitä. Ystävyyssuhteetkin jäivät. En voinut kutsua ketään edes kylään, koska talo oli kylmä eikä lattioita ollut.” Juttu jatkuu kuvakarusellin jälkeen.

Wiklund on kotoisin Helsingistä. Loviisaan hän päätyi, koska kyllästyi freelance-näyttelijänä jahtaamaan töitä.

Hän kuuli tuttavaltaan, että Loviisaan etsittiin ruotsinkieliselle yläkoululle tekstiilityön ja kuvaamataidon opettajaa. Wiklund sai paikan, eikä mikään pidätellyt häntä Helsingissä: hän oli avioeronnut muutama vuosi aiemmin.

Wiklund oli pitkään haaveillut vanhasta puutalosta. Loviisassa hän muutti aluksi vanhaan taloon vuokralle.

Naapurissa asui muita vanhojen talojen asukkaita, joihin Wiklund tutustui. Omaa taloakin hän alkoi etsiä, mutta rakennukset olivat liian suuria, kalliita tai syrjässä.

Sitten hän kuuli hirsitalosta Loviisan keskustassa. Asuttavia neliöitä oli 95, hintakin hänelle mahdollinen. Se kuulosti hyvältä.

Ja tuntui. Menee henkimaailman hommiksi yrittää selittää, miksi Wiklund ihastui taloon. Se vain tuntui oikealta, vaikka talo näytti kovia kokeneelta.

Talon edelliset omistajat olivat aloittaneet remontin, mutta se oli jäänyt kesken. Sitä ennen talo oli ollut kymmenen vuotta tyhjillään.

Taloon oli satanut sisään. Katto oli kuitenkin korjattu, mikä oli Wiklundille tärkeää.

”En olisi ryhtynyt tähän, jos olisi pitänyt tehdä kattoremontti.”

Ennen ostoa Wiklund selvitteli, saako taloon sähkön ja vedet. Ongelma oli, mistä vesi- ja viemäriputket vedetään. Naapurin pihan kautta? Jos vieressä kulkevan tien kautta, kuka maksaa uuden asfaltin?

Wiklund soitti kaupungintalolle monta puhelua.

”Kerran sanoin, että ihan oikeasti, onko teillä varaa pitää taloa tyhjillään tällaisella paikalla! Tuskin haluatte, että teen ulkohuussiakaan.”

Lopulta Wiklund joutui maksamaan putkista vain sen osuuden, joka tuli hänen tontilleen. Kaupunki huolehti niistä putkista, jotka jäivät kadun alle.

Wiklund on remontoinut talonsa huone kerrallaan. Hän muutti taloon samaan aikaan kun aloitti korjaamisen.

”Halusin säästää vuokrarahat.”

Aluksi Wiklund nukkui patjalla keittiön lattialla. Hän yritti lämmittää kylmää taloaan keittiön vanhalla puuhellalla, mutta se ei vetänyt. Myöhemmin selvisi, että hormissa oli naakan pesä.

Wiklund sai naapurilta kaapelin avulla sähköä. Työkaveri lainasi lämpöpatterin. Vessassa ja suihkussa hän kävi läheisessä tanssiopistossa, jonka rehtorin tunsi.

Aivan kommelluksitta remontti ei edennyt. Hän yritti esimerkiksi purkaa keittiön lattiaa suurella sorkkaraudalla. Laudat eivät liikahtaneetkaan.

Lopulta hän meni tuskissaan ystävänsä luo. Selvisi, ettei hän ollut osannut käyttää sorkkarautaa.

”En ollut tajunnut, että sorkkarautaa pitää lyödä vasaralla. Niin kun tein, jo alkoivat laudat irrota.”

Ikimuistoista oli myös, kun hän maalasi makuuhuoneen lattian. Hänen Muru-kissansa meni märälle maalille tepastelemaan.

”Kissathan nuolevat itseään. Olin varma, että Muru kuolee.”

Eläinlääkäri neuvoi laittamaan tiskiainetta kissan tassuihin. Ja sitten pesulle.

”Menin tanssiopiston suihkuun kissa sylissä. Sen jälkeen kuivasin sitä hiustenkuivaajalla kylmässä talossani.”

Kissa selvisi, ja makuuhuonekin valmistui. Se oli suuri edistysaskel. ”Makuuhuone oli ensimmäinen huone, josta tuli viihtyisä. Elämää helpotti, kun sain vaatteet kaappiin.”

Kylpyhuonetta remontoitiin samaan aikaan kun makuuhuonetta, sen jälkeen vuorossa olivat keittiö ja kuisti. Sali oli pitkään varastona, mutta sekin valmistui viime kesänä.

Wiklund etsi remonttioppia kirjoista ja netistä. Rohkeasti on myös pitänyt kysyä neuvoa.

Hän on palkannut ammattilaisia sähkö- ja putkihommiin sekä kylpyhuonetta tekemään. Välillä remonttiapuna ovat olleet isä ja veli.

Loviisasta löytyi sittemmin myös miesystävä remppakaveriksi. ”Mutta ei hänen kanssaan voi aina olla sellaista, että nyt remppaamme yhdessä minun taloani.”

Miten sitten Wiklund on päässyt remontissa niin halvalla?

Säästäväisyydellä. Wiklund suosii käytettyä ja kyttää tarjouksia.

”Eivät materiaalit niin paljon maksa. Esimerkiksi kaksi vanhaa ovea karmeineen maksoivat 40 euroa. Jos maali on ollut tarjouksessa, olen ostanut monta purkkia.”

Työkaluja Wiklund ei ole hankkinut omaksi, vaan hän on saanut niitä lainaksi.

Salissa on yhdellä seinällä näyttävä kukkatapetti. Sen Wiklund voitti ruotsalaisen sisustusblogin arvonnasta.

Osan verannan seinistä Wiklund on tapetoinut tapettikirjan sivuilla. Lopputulos näyttää hauskan tilkkumaiselta.

Joistain mielihaluista on pitänyt tinkiä. Talossa on Ikean keittiö. ”Mieluiten olisin teettänyt keittiön.”

Kun remontti oli pahimmillaan, Wiklundin piti muistuttaa itseään, että välillä pitää myös nauttia. Huomata, mitä on saanut aikaan. Katsoa, miten hieno talo on.

Enää ei tarvitse muistutella. Keittiössään hän ihailee aamun ja iltapäivän valoa.

”Kuuntelen talon hiljaisuutta. Parasta täällä on tunnelma”, Wiklund kertoo.

Lämpötila on korkeimmillaan 20 astetta, kuten monissa vanhoissa taloissa. Niin sen kuuluu Wiklundin mukaan ollakin.

”Luotan seinissä oleviin ilmastoräppänöihin, puulämmitykseen, villasukkiin ja flanelli­yöpaitoihin.”

Salissa on aiemmin ollut kaakeliuuni, mutta se on purettu. Huoneeseen on tarkoitus muurata uusi tulisija.

Ulkokaton Wiklund aikoo maalata lähivuosina. Ulkoseiniin tehdään uusi laudoitus.

Pihaan on jo laitettu mukulakiviä, ja niitä tulee lisää.

”Sellaisesta pihasta olen aina haaveillut.”

Wiklund on osallistunut Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaan, jossa kuka tahansa pääsee käymään sisällä taloissa.

Avoimien ovien päivinä Wiklund on tavannut talonsa entisiä asukkaita. He ovat erityisen iloisia, kun Wiklund on korjannut talon.

”Tuntui varmasti pahalta, kun lapsuudenkoti oli hylättynä ja tyhjillään.”

Naapurustokin on ollut innoissaan, kun Wiklund korjasi vanhan hökkelin.

Talolla on nykyään Wiklundin keksimä nimi. Lilla Ljuva, pieni ihanuus. 

 

Wanhan Ajan Joulukodit Loviisassa 3.–4. 12 ja 10.–11. 12. klo 10–17.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Vanha talo voi olla romanttinen ajatus, mutta remonttibudjetti voi paisua ja taidot ja voimat loppua

Vanhan talon remontoinut Nina Wiklund ja Peruskorjaamisen ja rakentamisen kehittämiskeskus ry:n toimitusjohtaja Mikko Juva kertovat, mitä kannattaa pohtia, ennen kuin ryhtyy toteuttamaan haavettaan.

Mieti, riittävätkö rahasi ja voimavarasi

Remontti saattaa viedä kaiken vapaa-ajan ja paljon rahaa. Remonttiin kuluneita euroja ei välttämättä saa edes takaisin, kun talon myy. Oletko valmis hyväksymään sen?

Kannattaa ottaa huomioon, että remontin aikana et ehkä ehdi tai jaksa tehdä vapaa-ajalla mitään muuta. Vaikka et yhtenä iltana remontoisikaan, mieluummin lepäät kuin tapaat ketään.

Arvioi osaamisesi realistisesti

Jos on tehnyt vain pintaremontteja, edes suureen remonttiin tarvittavat työkalut eivät ole välttämättä tuttuja. Taidot karttuvat parhaiten tekemällä. Siksi kannattaa jo ennen talon ostamista hankkiutua esimerkiksi talkoolaiseksi työmaalle.

Ota huomioon budjetissasi, että joudut mahdollisesti käyttämään ammattilaisten apua niissäkin töissä, joista kuvittelet selviytyväsi. Liian itsevarma ei kannata olla.

Ole järkevä

Vaikka vanha talo veisi sydämesi, teetä kuntotarkastus ennen ostamista. Asiantuntija osaa sanoa, mitä talolle pitää tehdä ja mitä se maksaa.

Vanhoihin taloihin ei kannata suhtautua liian romanttisesti. Niissä saattaa olla kaikki rakenteet loppuun käytettyjä, jos peruskorjauksia ei ole tehty. Remonttibudjetti voi paisua 10 000 eurosta kymmenkertaiseksi.

Vanhassa talossa asuminen on myös omanlaistaan. Taloissa saattaa olla remontinkin jälkeen viileää, ja nurkissa voi olla hämähäkkejä ja hiiriä.

Jos haluaa kaikki uuden talon mukavuudet, on järkevämpää ostaa uusi talo.

Mieti elämäntilannettasi

Jos työhösi kuuluu esimerkiksi paljon ylitöitä ja matkustamista, vaativa remontti tuskin sopii sinulle.

Pohdi myös, miten perhe-elämä järjestetään. Kuka on lasten kanssa? Vai saisiko heidätkin remontoimaan? Miten parisuhde kestää, jos toinen vanhempi on koko ajan remontoimassa ja toinen hoitaa lapsia?

Opinhalua on oltava

Opeteltavaa saattaa olla ­paljon, joten remontoinnin on tunnuttava kiinnostavalta. Myös kärsivällisyyttä tarvitaan, jotta jaksaa opiskella.

Siinäkin on sietämistä, että oma tekeminen saattaa olla hidasta, kun ei osaa.

Kaaosta pitää kestää

Aiotko asua talossa, kun ­remontoit sitä? Silloin on tär­keää osata elää kaaoksen keskellä. Remontista tulee sotkua, pölyä ja likaa. Keittiö saattaa olla pois käytöstä ja tavarat kateissa.

Arvioi myös, onko lasten turvallista asua remontin ­keskellä. Vaaratilanteita ­saattaa tulla, jos lapset pääsevät käsiksi esimerkiksi koneisiin.

Ei luovuttajille

Remonttitaidot voi oppia, mutta luovuttajatyypeille remontointi ei sovi. Jos inhoaa väsymystä, palelemista ja kipua, suuri remontti kiristää taatusti pinnaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    4. 4

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    5. 5

      Perussuomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    6. 6

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    7. 7

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    8. 8

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    9. 9

      HSTV:n suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”

    10. 10

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    3. 3

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    4. 4

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    7. 7

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    8. 8

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    9. 9

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    10. 10

      Helmut Kohlin hautajaisista kehkeytyi kiusallinen draama Saksassa – entisen liittokanslerin leski ei halua puhujaksi Angela Merkeliä vaan EU:n hylkimän Unkarin pääministerin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    4. 4

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää