Valikko
Koti    |   Kolumni

Rivitaloasunto on jo hiljentynyt, mutta kohta se ottaa huomaansa kolme sukupolvea joulunviettäjiä


Oli juhannus ja aurinko paistoi kuumasti likaisten parvekelasien läpi. Olin yksin. Veräjämäki oli niin hiljainen, että rivitalo alkoi puhua.

Näin silmissäni filminauhan, jossa perheeni muut jäsenet lähtivät kimpsuineen ja kampsuineen yksi toisensa jälkeen ovesta ulos. ”Lähde sinäkin”, talo patisti. ”Jossain odottaa jo uusi perhe vuoroaan tulla tähän asumaan”, se sanoi.

Talo on ollut meille hyvä. On ollut hyviä naapureita, lapsilla tilaa temmeltää ja koiralla lenkkipolkuja. Mutta hyviä ovat olleet kaikki muutkin kotini Helsingissä: opiskelijasolu Vantaalla, kimppakämppä Kruununhaassa, vuokra-asunto Töölössä ja ensimmäinen oma yksiö Sörnäisissä. Joka kämppä kypsytti uuteen elämänvaiheeseen.

Tilalliset ovat toista maata. Tämän lehden Sunnuntai-sivulla kerrotaan puuseppä Jussi Sutelasta, jonka suku on asunut samalla tilalla Limingassa pari sataa vuotta. Sellaisista juurista kasvaa mahtava itsetunto.

Entäs me tilattomat ja juurettomat? Minun isovanhempani muuttivat Pohjanmaalta Tampereelle, minä Tampereelta Helsinkiin. Talo talolta suku on kivunnut koulutuksen ja varallisuuden portaita ylös – ehkä välillä alaskin.

Jos taloa osaa kuunnella, se kertoo enemmän. Vastikään menehtynyt työtoverini Ilkka Malmberg osasi.

Kun perheemme muutti aikoinaan Veräjämäkeen, Ilkkakin asui täällä.

Vanhojen puuvillojen ja uudempien rivitalojen keskellä oli yksi rumilus, 1960–70 luvun betonibrutalismia edustava teollisuusrakennus. Yritys oli tehnyt tiettävästi laman aikana konkurssin ja talo oli jo päätetty purkaa. Se oli minusta oikea päätös.

Ilkka oli toista mieltä. Hän kirjoitti talosta jutun Hesariin, jossa hän puolusti talon säilyttämistä. Kuinka ollakaan, sitä ei purettukaan. Siihen rakennettiin loft-asuntoja, joita sittemmin esiteltiin hienossa sisustuslehdessäkin. Nyt, kun betoni on trendikästä, olen kulmakunnan helmestä tosi ylpeä.

Entä oma asuntoni? Pian juhannuksen jälkeen sinne muuttivat vanhempani. Asunnosta tuli kahden sukupolven koti. Tänä jouluna sinne kokoontuu kolme sukupolvea yhteiseen joulunviettoon.

”Minähän en lähde mihinkään”, sanon talolle ja ripustan punaiset jouluvalot uskon, toivon ja rakkauden parvekkeelle loistamaan kadulle päin.

Talo ei sano mitään. Se hymyilee sisäänpäin.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien Lifestyle-toimituksen toimittaja katri.kallionpää@hs.fi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Katri Kallionpään kolumnit
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomi maksaa naapureihin verrattuna asiantuntijoille pientä palkkaa – ”Tukholmassa maksetaan joistain tehtävistä Suomeen verrattuna tuplasti”

    2. 2

      Tieteelliset tosiasiat hylätään humpuukina, jos ne horjuttavat omaa maailmankuvaa – ”Ihmiset kyseenalaistavat tutkijoiden motiivit ja sitoumukset”

    3. 3

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    4. 4

      Ranskan vaaleissa toiselle kierrokselle menevät EU-myönteinen Macron ja oikeistopopulisti Le Pen – perinteisille puolueille rökäletappio

    5. 5

      Sydänsairaudesta, aivokasvaimesta, keuhkosyövästä ja murtuneesta lonkasta kärsivälle yli 90-vuotiaalle toitotetaan, että ”kotona on paras”

    6. 6

      Köyhät, rikkaat ja maahanmuuttajat asuvat yhä useammin omilla alueillaan – asuinalueet eriarvoistuvat erityisesti Turussa

    7. 7

      Hallituksen puolivälistä uhkaa tulla sen surkein hetki – viimeistään Halla-ahon pelko vesitti uudistukset

    8. 8

      Muusikko väsyi jatkuvaan itsensä markkinoimiseen – monen luovan työn tekijän arki on esilläoloa ja kilpailua

    9. 9

      Verta vuotava 500 maalin ”talouspaperimies” Messi ja lohduton Ronaldo – El Clásicon kuninkaasta ei epäselvyyttä

    10. 10

      Sexpon uusi puheenjohtaja on seksialan yrittäjä, joka haluaa tuoda seksuaalisuuden politiikkaan: ”On turha vauhkota pornoistumisesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    2. 2

      Ranskan vaaleissa toiselle kierrokselle menevät EU-myönteinen Macron ja oikeistopopulisti Le Pen – perinteisille puolueille rökäletappio

    3. 3

      Köyhät, rikkaat ja maahanmuuttajat asuvat yhä useammin omilla alueillaan – asuinalueet eriarvoistuvat erityisesti Turussa

    4. 4

      Kieltäytyikö isoisä puhumasta sodasta? Vanhemman sukulaisen vaiheista talvi- ja jatkosodassa saa selville yllättävän paljon netissä

    5. 5

      Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

    6. 6

      Onnen päivät -sarjan ”pikkuriiviö” kuoli – Erin Moran oli lapsitähti, jonka tragediaksi koitui rooleitta jääminen aikuisena

    7. 7

      Facebook valtasi Suomen 10 vuotta sitten ja muutti meitä ihmisinä – vaikutus on tutkijan mukaan ”järisyttävän iso”

    8. 8

      Sekä kuljettaja että matkustaja simahtivat ”Haagan jättiläiseen” – sekavat miehet oli Helsingin poliisin mukaan pakko pitää sidottuina vielä sairaalassakin

    9. 9

      Munkkiniemessä odotettiin postia kaksi viikkoa, tärkeä lasku maksamatta – jakeluongelmat jatkuvat Helsingissä

    10. 10

      Kela ja VR noudattivat Antti Tuiskun ohjetta – mutta jokin tässä tökkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä tuotteet katoavat kauppojen hyllyistä varkaiden taskuun – kauppa päätyi piilottamaan jopa 1,30 euron kurkumapurkit palvelutiskin taakse

    2. 2

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    3. 3

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    4. 4

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    5. 5

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    6. 6

      Gynekologian ohittaminen on kultakaivos työterveyshuollon palveluita tuottavalle yritykselle

    7. 7

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    8. 8

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    9. 9

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    10. 10

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    11. Näytä lisää