Valikko
Koti

Asu ahtaammin ja lopeta lotraaminen – nämä ja 11 muuta vinkkiä auttavat pienentämään asumisen hiilijalanjälkeä

Kesäkuussa aloittava Helsingin uusi kaupunginvaltuusto päättää pian siitä, millaista ilmastopolitiikkaa pääkaupungissa tehdään seuraavien vuosien aikana. Suurien linjojen lisäksi jokainen voi yrittää vaikuttaa ilmastonmuutokseen omalla toiminnallaan.

Helsinkiläisten hiilijalanjälki on joutumassa tarkkaan syyniin. Kesäkuussa aloittava Helsingin uusi kaupunginvaltuusto päättää pian siitä, millaista ilmastopolitiikkaa pääkaupungissa tehdään seuraavien vuosien aikana.

Asumisella on tässä yhteydessä suuri merkitys.

”Asumisen osuus ihmisen hiilijalanjäljestä on arviolta noin 30 prosenttia”, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelujen energia-asiantuntija Teemu Kettunen.

Kettunen jakaa tässä jutussa vinkkejä, joiden avulla omaan ilmastojalanjälkeen voi vaikuttaa asumisessa.

Vastavalmistuneen selvityksen mukaan Helsingillä olisi mahdollisuus asettaa 60 prosentin kasvihuonekaasujen päästövähennystavoite vuodelle 2030. Tällöin päästöt asukasta kohden olisivat 73 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990.

Helsingin kaupunki on nyt ensimmäistä kertaa tehnyt strategisen suunnitelman sille, miten Helsinki sopeutuu ilmastonmuutokseen. Suunnitelma ulottuu vuodesta 2017 vuoteen 2025.


Suurien linjojen lisäksi jokainen voi yrittää vaikuttaa ilmastonmuutokseen omalla toiminnallaan. Lue alta Teemu Kettusen 11 vinkkiä, joilla asumiseen liittyviä ilmastovaikutuksia voi vähentää:

1. Hanki tarpeen mukainen asunto

”Tämä on kaikista tärkein asia asumisen hiilijalanjäljessä. Eli ei turhia neliöitä. Neliöt vaikuttavat niin rakennusmateriaalien valmistamisen aiheuttamiin päästöihin kuin energiankulutukseen.”

”Asunnon lämmitys on Suomessa suurin yksittäinen asumisen päästöihin vaikuttava tekijä, ja myös valaistusta sekä kalusteita tarvitaan enemmän suuremmassa asunnossa. Uutta asuntoa rakennettaessa on tärkeää muistaa, että suuri osa asumisen kustannuksista syntyy energiasta ja suuri osa energiankulutuksesta päätetään asuntoa rakennettaessa.”

2. Sijainti, sijainti ja sijainti

”Myös asunnon sijainnilla on merkitystä, sillä liikkumisen osuus hiilijalanjäljestä on noin 20 prosenttia.”

3. Ensisijaisesti määrä ja sitten laatu

”Sähkönkulutuksessa on tärkeintä vähentää kulutusta ja vasta sen jälkeen miettiä, valitseeko tavallista vai vihreää sähköä. Kaukolämmitetyissä taloissa sähkönkulutusta voi vähentää esimerkiksi siirtymällä led-valaistukseen, säätämällä kylpyhuoneen lattialämmitys suositusten mukaiseksi ja lämmittämällä sähkökiuasta vain sen verran kuin tarvitaan.”

4. Vanhojen asuntojen peruskorjauksista ilmastohyöty irti

”Vanhojen asuntojen energiatehokkuus on uusia asuntoja huonompi, mutta ei vanhassakaan asuminen silti ole ekosynti. Joku siellä asuisi kuitenkin. Peruskorjausten yhteydessä vanhojen asuntojen energiatehokkuutta voidaan parantaa paljon ja usein myös taloudellisesti kannattavasti.”

”Esimerkiksi putkiremontin yhteydessä ilmanvaihto voidaan uudistaa lämpöä talteen ottavaksi ja julkisivuremontin yhteydessä voidaan lisätä eristystä. Energiatehokkuutta saadaan parannettua myös pienemmillä parannuksilla. Esimerkiksi vanhojen termostaattien vaihdossa taloyhtiössä tulisi aina tehdä myös lämmitysverkoston perussäätö. Sillä voidaan säästää jopa kymmenen prosenttia koko kiinteistön lämmityskulutuksesta. Yleensä kaikki termostaatit kannattaa vaihtaa kerralla.”

5. Alenna sisälämpötilaa

”Jos alentaa sisälämpötilaa yhdellä asteella, energiaa kuluu viisi prosenttia vähemmän. Jos lämpöä alentaa useita asteita, merkitys on suurempi. Lämmön kulutus on hiilijalanjäljessä aina suurempi asia kuin sähkön kulutus.”

6. Hanki pientaloon maalämpö tai ilmalämpöpumppu

”Maalämmön yleistyminen vähentäisi Helsingin päästöjä. Pientaloissa maalämpö on todella hyvä ratkaisu: sen avulla voidaan vähentää lämmityssähkön kulutusta kaksi kolmasosaa suoraan sähkölämmitykseen verrattuna.

Maalämmöllä lämmittää helposti suurehkon omakotitalon. Talon tontille porataan reikä esimerkiksi 200 metrin syvyyteen. Niin syvällä on talvellakin aika lämmin. Reikään asetetaan lämmönkeruupiiri, ja lämpö otetaan maaperästä asuntoon lämpöpumpun kautta. Ilmalämpöpumppu toimii samankaltaisella periaatteella, mutta lämpö otetaan ulkoilmasta.”

7. Valitse ekosähkö

”Ekosähkö ei useinkaan ole muuta sähköä kalliimpaa, ja sen valitsemalla tukee uusiutuvan energian tuotantoa. Ympäristömerkitty ekosähkö on astetta parempi vaihtoehto. Silloin sähkön tuotannossa on uusiutuvan energian lisäksi kiinnitetty huomiota myös luonnon monimuotoisuuteen: esimerkiksi tuulivoimaloiden sijoittamisessa otetaan huomioon tärkeät lintualueet. Osoitteessa Ekoenergy.org voi kilpailuttaa eri ekosähköntarjoajat.”

8. Hanki aurinkopaneelit

”Aurinkopaneelien asettaminen katolle on todella merkittävä teko. Jokainen paneelien tuottama kilowattitunti on uutta, uusiutuvaa energiaa. Jos paneelien avulla voi tuottaa 20 prosenttia omakotitalon sähkönkulutuksesta, se on isompi asia kuin jos vaihtaisi ekosähköön.”

9. Älä lotraa suihkussa

”Suihkuveden kulutus on tärkeä energia-asia. Hanki vettä säästävä suihku, äläkä muutenkaan lotraa turhaa.”

10. Varaava tulisija on ekoteko

”Varaava tulisija on erinomainen lämmityslähde pakkasilla. On tärkeää polttaa kuivaa puuta ja pitää riittävä veto päällä, jotta vältetään suuret hiukkaspäästöt.”

11. Induktioliesi on ykkönen

”Energiatehokkuudeltaan induktioliesi on paras ja perinteinen valurautaliesi huonoin. Kaasuliedessä oleellista on, onko kaasu bio- vai maakaasua. Maakaasu on fossiilinen polttoaine, mutta jätteistä tuotettu biokaasu on uusiutuvaa energiaa ja erittäin hyvä vaihtoehto. Myös taloyhtiöt voivat valita kotimaisen biokaasun.”

12. Uudet kodinkoneet kuluttavat vähemmän sähköä

”Kylmälaitteissa, kuten jääkaapeissa on saatavilla perus-A-energialuokkaa pihimpiä laitteita. Niiden luokka on A+ tai A++ ja sähkönkulutus on 25–40 prosenttia pienempi kuin A-luokan laitteilla.”

13. Hanki led-valot

”Led-valot kuluttavat tavallista hehku- tai energiansäästölamppuja vähemmän sähköä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuminen
  • Ilmastonmuutos
  • Uusiutuva energia
  • Lämmitys
  • Vinkit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    2. 2

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    3. 3

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    4. 4

      Poliisilla tarkastusoperaatio Helsinkiin saapuneella Tallink Megastarilla

    5. 5

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    6. 6

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    7. 7

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    8. 8

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    9. 9

      Niinistö lähtee presidentinvaaleihin ylivoimaisena suosikkina – kahdeksan syytä, joiden takia häntä on vaikea voittaa

    10. 10

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    2. 2

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    3. 3

      Trump sätti Pohjois-Koreaa ohjuksen ampumisesta: ”Osoittaa suurta epäkunnioitusta Kiinaa kohtaan”

    4. 4

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    5. 5

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    6. 6

      F1-sarjakin irvailee Räikkösen olemukselle – yksi kuva palkintopallilta kiteyttää Räikkösen tunnelmat: ”Tämä oli yksi niistä päivistä”

    7. 7

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    8. 8

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    9. 9

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    10. 10

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    5. 5

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    6. 6

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    7. 7

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    8. 8

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    9. 9

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    10. 10

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    11. Näytä lisää