Huutokilpailu on valmis, kun yhteisö kääntyy ymmärrettävästi puolustamaan omaa kulttuuriaan, jonka tarkoitus ei alunperinkään ollut paha.
Äidinkielen ylioppilaskokeen uudistus tyrmätään lukioissa
STTÄidinkielen ylioppilaskoetta yritetään uudistaa mahdottomassa aikataulussa, sanovat oppiaineen opettajat. Äidinkielen opettajain liiton puheenjohtajan Minna Harmasen mielestä jo opiskelijoiden oikeusturva edellyttää, että loppukoe on suunniteltu huolella.
Uusi koe on määrä ottaa käyttöön keväällä 2015. Se tarkoittaa, että koe pitäisi kasata jo ennen koulujen alkua syksyllä. Uusien lukiolaisten on tiedettävä, millainen heidän loppukokeensa on.
"Aikataulu tuntuu aivan käsittämättömältä. On suunniteltava kokeen tehtävätyypit, laadittava mallikoe, testattava mallikoetta ja tutkittava kokeen toimivuus", Harmanen sanoo.
Uudistus on kirjattu hallitusohjelmaan. Hallitusneuvos Eeva-Riitta Pirhonen opetusministeriöstä sanoo, että lukion tavoitteiden toteutumista halutaan mitata nykyistä paremmin.
"Ylioppilaskoe on aina haasteellinen kehitettävä. Se herättää tunteita puoleen ja toiseen", Pirhonen sanoo.
Opetusministeri Jukka Gustafssoniin (sd) ovat vedonneet opettajien lisäksi jo ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen sensorit, Suomen lukiolaisten liitto ja Suomen rehtorit.
Mitään varmaa uuden kokeen sisällöstä ei vielä tiedetä. Sillä pyrittäisiin mittaamaan nykyistä paremmin yleissivistystä, tiedon käsittelytaitoa ja kykyä arvioida tiedon pätevyyttä.
Taustalla vaikuttaa se, että korkeakoulut haluaisivat hyödyntää ylioppilaskoetta nykyistä paremmin opiskelijavalinnassaan. Äidinkieli on ainoa kaikille pakollinen koe.
Koetta suunnittelee ylioppilastutkintolautakunnan työryhmä, jota johtaa opetusneuvos Pirjo Sinko Opetushallituksesta. Myös hän toivoo, että suunnitelmaa tarkistettaisiin.
Singon mukaan uuden kokeen pitäisi olla käytössä ennen kuin lukion uusien opetussuunnitelmien. Ylioppilaskoe tehdään opetussuunnitelman pohjalta.
"Opetussuunnitelman uudistus on tulossa seuraavana vuonna eli kokeen uudistus tehtäisiin vanhoilla suunnitelmilla. Tuntuu hankalalta, että koetta pitäisi taas tarkistaa."
Samaan aikaan on pohdinnassa tietokoneiden käyttöönotto, joka tuskin toteutuu vielä vuonna 2015.
"Pidän vanhanaikaisena, että lähtisimme mittaamaan tiedon valintaa ja arviointia kynällä ja paperilla", Sinko sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Nyt: Pimeän taksin kuljettajat juottavat asiakkaita ja tyhjentävät pankkitilejä
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kuusi ehdotusta jatkaa talvisodan muistomerkkikilpailussa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Tästä on kyse: Tutkimus- rahoituksen remontti venyy
- Varaudutaan ääritilanteisiin
- Hyvinkään käräjäoikeuden raiskaustuomiosta
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Palonalku käynnisti evakuoinnin Vaasan keskussairaalassa
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Kysely: Nuori ei halua ilmiantaa rattijuoppoja – "Kaveripiirin hyväksyntä tärkeää"
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Poliisi valvoo juhannuksena liivien käyttöä vesillä
- Metsämarjoja poimittiin viime vuonna 14 miljoonaa kiloa
- Huoltohallin tulipalo levitti myrkyllistä savua Joensuussa
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Taksilla matkustaminen kallistuu heinäkuussa
- Selvitysryhmä vaatii kuntiin lisää lastensuojelun ammattilaisia
- Mistä saa vielä makkaraa? Entä kuohuviiniä? Lue HS:n juhannusmuistio
- Sinilevien myrkyllisyyden voi pian testata itse
Suosituimmat uutiset
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä



