Östersundomiin on tyrkyllä viisi metroasemaa

 |   | 
 

Viiden aseman metro on Helsingin, Vantaan ja Sipoon suosikki tulevan Östersundomin liikenneratkaisuksi.

Viisi vaihtoehtoa Östersundomin kaupunginosan yleiskaavaksi on julkistettu tänä aamuna. Kolmen kaupungin suunnitteluryhmä esittää, että vaihtoehdoista B eli viiden metroaseman malli lähtisi jatkosuunnitteluun.

Metro pysähtyisi kerran Vantaalla, kolmesti Helsingin Östersundomissa ja päätyisi Sipoon Majvikiin.

Mallissa on myös varaus raitiotielle. Tässä kaavavaiheessa ei ole vielä pakko päättää, rakennettaisiinko ensin metro vai raitiotie.

Suosikissa on karsittu yksi metroasema Västerkullan kartanon tuntumasta Vantaalta. Vantaa on aiemmin ilmoittanut, ettei kaupungilla ole edellytyksiä rakentaa Östersundomin suuntaa, koska investointivarat keskittyvät tulevaan Marja-Vantaan kaupunginosaan.

"Vaihtoehdossa B myös työpaikka-alueita on Porvoonväylän varressa lähes kaksinkertainen määrä ensimmäiseen luonnokseen verrattuna", sanoo suunnitteluhankkeen projektipäällikkö Matti Visanti.

Muista vaihtoehdoista A on kuntien vuosi sitten julkaisema versio, jossa metroasemia oli kuusi. C-versio on luontojärjestöjen teettämä varjokaava, jossa metroasemia olisi neljä ja rakentamista alle puolet kuntien esittämästä.

HS julkisti lokakuussa Helsingin konsulttiselvityksen, joka huomautti, että Östersundomin Natura-suojelualueiden vaarantuminen johtaisi pitkään oikeusprosessiin. Ensimmäinen julkaistu luonnos A ei selvityksen mukaan kestä Natura-seulaa.

Natura-asia ei olisi Suomen päätettävissä, koska Natura-suojelu on Euroopan unionin hallitsemaa lainsäädäntöä.

"Pyrimme yleiskaavan laatimisessa siihen, ettei Östersundomin rakentaminen merkittävästi heikennä alueen luontoarvoja", Visanti sanoo.

D-vaihtoehdon suunnittelijat ovat nimenneet raitiovaunukaupungiksi, jossa metro jatkuisi vain yhdellä asemalla Mellunmäestä Kehä III:n kylkeen. Raitiovaunukaupungissa asuinrakentaminen olisi väljempää kuin vaihtoehdossa B.

Viimeinen eli vaihtoehto E oli suunnittelijoiden kakkossuosikki. Siihen on piirretty rantarata, jossa olisi Helsingin itäinen taajamajuna-asema. E-versiossa on myös kaksi metroasemaa ja raitiotie.

Suosikissa B puolestaan ei ole rantarataa.

Kolmen kunnan Östersundom-toimikunta päättää torstaina, jatkuuko kaavan valmistelu vaihtoehdon B pohjalta. Kaava on hyväksyttävä Helsingin, Vantaan ja Sipoon päätöksentekoelimissä. Sen on määrä valmistua tänä vuonna.

Suosikkivaihtoehto B: viisi metroasemaa.

Vuosi sitten julkistettu vaihtoehto A: kuusi metroasemaa.

Kakkossuosikki E: metro ja rantarata.

Luontojärjestöjen varjokaava C.

Vaihtoehto D: raitiovaunukaupunki.

Laaja Östersundom-aineisto tulee esille osoitteessa www.yhteinenostersundom.fi kohdassa Yleiskaava > Aineistot.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori